taas tämä hyvä Konkordia ollut lavertelemassa myrkyllisellä kielellään. Sehän se vanhojen mamselien ainoa ilo onkin, että saavat toimeen eripuraisuutta ihmisten ja sukulaisten välillä."
"Oh, ei sinun pitäisi puhua myrkyllisistä asioista, Teodora", vastasi neiti.
"Hyvät lapset, mitenkä olikaan teillä sydäntä surmata minut vanha mies!"
"Mutta, herranen aika, setä, eihän tuosta nyt vähästä lamppuöljyn hajusta kuole."
"Lamppuöljyä!" huusi setä ihan tulipunaisena kiukusta. "Senkötähden minun siis piti olla hikoilemassa kuin saunassa rautatiellä, sitäkö varten astua puoli peninkulmaa pölyssä ja kuumuudessa, riidellä pahanilkisten akkojen kanssa ja maksaa 2 taaleria laihasta hanhenruojasta – kaikki vaan sitä huvia varten, että täällä saisin lamppuöljyssä keitettyä jäljisteen roskaa!"
"No, hyvä setä!"
"Missä minun hattuni on? Minä lähden heti paikalla."
"Tuossa paikassa tulee sadetta, setä. Kyllä sinun pitää ainakin odottaa, kunnes se ohitse menee", sanoi Terning.
"Satakoon vaikka korvosta kaataen, sama se. Minä lähden kotiin heti paikalla. Missä minun hattuni on?" sanon minä.
"Se on porsailla", sanoi pikku Pietari riemuiten.
"Porsaillako?"
"Niin, ne pitivät niin paljon täti Konkordian hatusta, sentähden annoin minä niille setänkin hatun."
"Voi hattuani, oikeaa panama-hattuani! Se maksoi 8 taaleria."
Äänetön kauhistus seurasi tätä tietoa. Setä Pietari ensinnä keskeytti vait'olon.
"Minä lähden hatutta."
"Ota nyt ainakin tämä päähäsi", sanoi Terning, antaen hänelle vanhan hattunsa. Se oli liian pieni ja kieri lakkaamatta alas niskaan.
Neiti Riegel sitoi nenäliinan päähänsä.
"Hyvästi, rouva Terning. Minä lupaan, että kauan kyllä kuluu, ennenkuin minun myrkyllinen kieleni toiste loukkaa teidän korvianne."
"Kiitoksia siitä, neiti Riegel. Siinä todellakin teette hyvin ystävällisesti."
"Hyvästi, rouva Terning!"
"Hyvästi, neiti Riegel!"
"Hyvästi", murisi setä Pietari lähtien astumaan, neiti Riegeliä kainalosta taluttaen.
Niinkuin Terning oli sanonut, rupesi satamaan, ennenkuin vieraat vielä kovinkaan pitkälle ehtivät, ja läpimärkinä pääsivät he lähimpään taloon, josta hyvillä sanoilla ja runsaalla maksulla saivat hevosen ja vanhat kärrit kyytiin asemalle.
Sinikirjainen sateenvarjo, jonka lainasivat talosta, suojeli heitä hyvin vähän sateelta.
"Oiva huvimatka tämä!" sanoi neiti.
"Sen turhamaisen Teodoran syytä se kaikki tyyni on. Miksikä pitää köyhäin ihmisten, joilla on vaan nimeksi tuloja, ruveta matkimaan ylhäisiä ja vetelehtää maalla?"
"Ei, heidän pitäisi odottaa, kunnes saavat periä teidät, niin sittehän voivat ostaa oman maatilan."
"Heidän ei pidä saamaan äyriäkään minulta. Minä teen heidät perinnöttömiksi."
"Minä olenkin jo kauan ihmetellyt, miksi ette jo ennemmin ole naineet, herra Terning."
"Mitä? Niin – niin, te olette oikeassa. Sehän se olisi helpoin keino saada heidät syrjään. Ettekö luule, että se todellakin oikein suututtaisi Teodoraa?"
"Se nyt on tietty. Puhumattakaan siitä, miten suloista se olisi teille itsellenne, jos olisi luonanne nainen, joka hoitelisi ja huvittelisi teitä. Ette savistakaan, miten rauhallista ja hauskaa naineella miehellä on."
"Entä naidulla naisella sitte?"
"Kyllä, tietysti naisella myöskin."
"Mutta eipä ole ketään, joka huolisi niin 'roskamaisesta' miehestä, kuin minä olen."
"Oi, herra Terning, kuinka voitte niin puhua?" sanoi neiti ja käänsi punastuen katseensa alaspäin. "Tahtoisitteko – huolisitteko te minusta?"
"Kyllä, kiitoksia vain, tahdon niin mielelläni."
"Onko se teillä ihan täyttä totta?"
"Ettekö sitte ole huomanneet ystävällisistä silmäyksistäni, että minä jo kauan olen rakastanut teitä?"
"En, en todellakaan ole huomannut."
"Voi niitä miehiä, miten ne kuitenkin ovat sokeat!"
Terning katseli ympärilleen ja näytti olevan jossakin pulassa.
"Mitä nyt, ystäväiseni?" kysyi neiti.
"Minä tahtoisin niin mielelläni syleillä sinua, mutta en saata sateenvarjolta."
"Tule vain, niin minä pidän sitä sen aikaa", sanoi neiti.
Pietari Terning kiersi kätensä hänelle kaulaan ja suudella läjäytti häntä miehen tavalla.
"Olkaapa hiljaa kärryissä, muuten saattavat ne kaatua, sillä toinen vieteri on rikkinäinen", sanoi kyytipoika.
Neiti vetäytyi kainosti pois rakastettunsa sylistä, ja kohta he jo pääsivätkin asemalle, tullen ihan paraiksi ennen junan lähtöä. Ilman muita onnettomuuksia saapuivat he sitte pääkaupunkiin.
Parin päivän kuluttua saivat Terningit kauniin kihlakortin, johon oli latinalaisilla kirjaimilla painettu:
Pietari Terning Konkordia Riegel.
Sinä päivänä ajoi rouva Terning pois uuden palvelustyttönsä ja antoi pikku Pietarille kahdesti vitsaa.
VI
Terningin perhe on jälleen kaupungissa, huonekalut entisessä järjestyksessä, rouvan kultakello ja silkkileninki panttilaitoksessa.
Kaikki on talossa vanhalla paikallaan paitsi Terning, sillä hän on menettänyt paikkansa; mutta syksyllä hän ottaa setä Pietarin sianlihakaupan, hän kun itse aikoo luopua siitä.
Rouva Terningiä tosin vähän kammottaa, että hänen miehensä nyt pitää tuleman rasvakouraksi ja vaatteiltaan roskamaiseksi; mutta hän lohduttelee mieltänsä, että ehkäpä siitä talouskin tulee vähän rasvaisemmaksi kuin tähän asti.
Setä Pietari tuntee olevansa perin onnellinen, kun häät ovat jo niin lähellä; ei hän enää voi elää riidassa lähimpien sukulaistensa kanssa. Hän on toimittanut sovinnon, ja Konkordian ja Teodoran ystävyys on yhtä harras kuin ennen.
Neiti Riegel varustelee pukineitansa ja juoksee lakkaamatta rouva Terningin luona kysymässä neuvoa, kuinka monta kyynärää silkkiharsoa menee morsiushuntuun, pitääkö hänen ottaa paksua vai tavallista silkkikangasta leningiksi, punaistako vai viheriäistä kangasta hän valitsee salin huonekalujen päällykseksi, ja kaikkea muuta semmoista.
"Minä
