ei käy laatuun, on tiellämme kolkkoin loukkauskivi. Kuinka moni hyvä työ on jäänyt tekemättä, kuinka moni ystävällinen sana on jäänyt lausumatta vain siksi, ettei käy laatuun rikkoa tummaa ennakkoluuloa eli tottumusta! Kuinka monta hyödyllistä työtä, kuinka monta vakaata yritystä hyödyttämiseen, tuo ilkeä: ei käy laatuun, on ehkäissyt! Ja kaikkea tätä sekä sen ohessa paljon muuta, jonka ei pitäisi olla laatuun käypää, pidetään sekä täydellisenä että tenhoovana. Ei, minun välttämätön velvollisuuteni on kirjoittaa artikkeli ihmiskunnan valaisemista ja oikealle tielle viemistä varten – artikkeli tuosta harmillisesta: Ei käy laatuun!"
"Tee se, hyväseni," sanoi vaimoni, "sill'aikaa kun minä käyn Mariannen luona miettimässä mikä ensin on tehtävänä."
"Minä tulen takaisin huomenna," lausui Bob, "saadakseni kuulla tuota oivaa artikkelia, jonka hyväkseen-käyttämistä yleisöltä ei kukaan toivo suuremmassa määrässä kuin minä."
I
Se ei käy laatuun.
Seuraavana iltana tuli Bob aivan oikein ja toi myötänsä hyviä uutisia. Meidän holhottimme oli ottanut koetteille "kävisikö laatuun" että hän olisi Mariannen lasten hoitajana, ja tämä oli parantumaisillaan paljaasta toivosta saada luotettavan apulaisen itselleen.
"Ja nyt saamme kuulla mitä sanottavaa isällä on tuosta kiusallisesta: 'se ei käy laatuun'."
Me istuimme kaikki piirissä takkatulen ympärillä, niinkuin tapamme aina oli istua varsinkin iltamilla, jossa piirissä aina on sijaa niille ystävistämme, joita huvittaa viettää iltaansa meillä. Jenny siirsi pöydän jolla lamppu oli, likelle tuoliani, ja minä aloitin lukemistani.
"Hamasta kätkyt-ajastaan alkain kuulee pieni tyttönen puhuttavan siitä, ettei sovi olla niin tahi vaatetettuna, tehdä tuo tahi tuo työ. Ja kaikkein merkillisintä tässä on, että se joka sopii yhden ei sovi toisen tehdä. Johannalla kyllä käy laatuun keittää ja paistaa ja pestä lattiata ja vaatteita silitellä, mutta hienon Ellen neidin ei sovi pienimmälläkään sormellaan kosketella kattilaa eli pataa. Sopii kyllä, että äiti toimittaa kaikenmoisia talontoimia, mutta hänen tyttärellänsä ei käy laatuun jättää kirjansa, läksynsä, virkkauksensa pannakseen valkeaa takkaan taikka teevettä tulelle. Ja jos tämä tapain-pila vaan ulottuisi rikkaimpiin kerroksiin ihmiskuntaa, niin ei sentään vaaran suuruus olisi kammottava; mutta siinä juuri on onnettomuus, että työmiehen tytär tekee aivan tehtailian tyttären tavoin, ja kun heidän molempain sitte tulee ansaita leipänsä, niin molemmat siinä seisovat yhtä surkean avuttomina. Toinen niinhyvin kuin toinenkin katsoo itsensä sivistyksensä takia vapautetuksi kaikesta raskaammasta työstä; kaikki he tahtovat koulunopettajattariksi, tahi rupeavat romanin kirjoittamiseen ja kun tuohon eivät ennätä, ei jää mikään muu heille neuvoksi kuin ompeleminen. Se on tosi että viime aikoina naisia paljon käytetään kaupan hoitoon ja että monta ennen perkkaamatonta polkua on hänelle raivattu. Mutta kuitenkin tuo kaikki on puuttuvaista ja tuhansittain hienosti kasvatettuja neitosia, joilta se isä taikka veli, joka heidän edestä teki työtä, on kuollut, jäävät leivättömiksi sopivan työn puutteessa. Heidän kasvatuksellaan on tarkoitettu aivojen vaan ei jänteiden voimistuttamista ja harjoittamista. He eivät edes osaa omaa talouttaan hoitaa – jos heillä sitä olisi eivätkä taida ajatellakaan auttaa toista niissä toimissa ja ruveta palkolliseksi – semmoinen itsensä alentaminen ei voi tulla kysymykseenkään. Kernaammin kerjätä, kernaammin nähdä nälkää, kernaammin mennä rahan tähden naimisiin, ennemmin olla armoleivän syöjänä perheessä, jossa on liikaa väkeä, kuin vastaanottaa rauhaisa ja hyvä koti, helppoa, terveellistä työtä ja hyvä palkka."
"Ja mikä on syynä kaikkeen tähän?"
"Syy on se, ettemme vielä ole saavuttaneet kristillisen kansan-vallan täydellistä voimaan-astumista. Nuo vanhat aristokratilliset ennakkoluulot johtavat vieläkin meidän yhteiselämäämme. Emme ole vielä täydelleen oppineet käsittämään työn-teon tärkeyden ja varsinkin talouden-toimien harjoittamisen kallisarvoisuutta. Ja minun tulee lisätä, että ne ripeät, uskaliaat naiset, jotka meillä ovat naisen oikeutta puolustaneet ja työtä tehneet mielipiteensä kannattamiseksi, eivät myöskään ole tuosta samasta erehdyksestä vapaat."
"Älä heitä mainitse, isäni;" keskeytti Bob äkkiä.
"Nuo puoli naiset nuo ilmestykset kasvikunnassa, jotka eivät ole kalan eikä linnun luokkaan luettavat, kokouksineen ja puheineen – taivas! noita puheita ja noita kimakkaita vaimonääniä! Kukaan ei pidä suuremmassa arvossa oivallista vaimoa kuin minä; oleskeleeko hän keittiössä vai vierashuoneessa, pidän hyvää, todellista naista itseäni ylhäisempänä. Aina hän voi opettaa minulle jotain, jota mun on tarvis tietää. Aina hänessä on jotain jumalallisen hengen lahjaa, mutta sitä säilyttääksensä tulee hänen pysyä naisena. Kun hän tukkansa tasoittaa, pukeutuupi miesten vaatteisiin ja kiipee ylös puhujalavalle, silloin on hän luonnoton olento eikä hiukkaakaan nainen."
"No, no!" sanoin minä, "hiljaa alasmäkeä! Meidän, jotka venymme koreissa kankaissa ja asumme kuninkaitten asunnoissa, täytyy sentään kunnioittaa niitä, jotka erämaissa elävät ja heinäsirkuilla ja hunajalla itsensä ravitsevat. Niitä ovat ne, jotka menevät vääryyden suo-pimeään, urkkivat totuuden sieltä, seulovat sen ja osoittavat sitä mailmalle; ja me, joilla ei ole uskallusta jakaa heidän työtänsä, olkaamme kuitenkin parjaamatta heidän likaisia vaatteitansa ja sulottomia liikkeitänsä. Paljon hulluutta, paljon liioittelemista on löytynyt noitten parantajain leirissä, mutta isoin osa heistä on ollut uskollisia ja vilpittömiä, ja heidän joukkoonsa on luettu monta jaloimmista naisistamme. Heidän kauttansa on karaistu monta lakia, ja siten sanottavasti parannettu naisen asemaa. Heitä saamme siitä kiittää, että monta tietä on naiselle avoinna, joilla hän voi tarpeeksi ansaita elatuksekseen."
"Mutta ainakin voinemme välttää heidän saapumista vaalien-toimituksiin;" arveli Bob.
"Juuri siellä minä haluaisin nähdä heidät," vastasin minä tyyneesti.
"Ah, isä," sanoi Jenny ja noissa sanoissa sisältyi koko mailman-mitta nuhteita.
"Etkö luule, ystäväni," sanoi vaimoni "että vaali-oikeus ja vaalintoimitus-oikeus vaikuttaisivat vahingollisesti naisiin ylipäänsä?"
"Varmaankin," tokasi Bob tuikeasti; "tuo tekisi heistä poliitillisia, puoluehurjia olentoja."
"Luultavasti," sanoin minä, "kävisi niin osittain heidänkin kanssa kuin on joukottain miestenkin käynyt. Mutta jokaista ei politiikka miellytä; vallan vaikea on välistä saada kunnokkaimpiakin teistä osaaottamaan vaaliin, ja samaten olisi vaimojen laita."
"Mutta mitä siinä tapauksessa voitettaisiin?" sanoi Bob. "Mitä naisen vaalisana tulisi olemaan muuta kuin kaiku isän, veljen, eli minkä neuvon-antajan tahansa mielipiteestä?"
"Se on kyllä mahdollista useimmissa suhteissa; mutta monessa asiassa luulisin naisten äännestävän aivan vastoin miehiä; en usko että moni nainen äännestäisi ravintolapaikkojen ja viinankauppojen säästämistä, jos heidän käsiinsä olisi laskettu lainsäätämismahti, ja todella olisi yhteiskunnalle hyödyksi että vaimonpuolet olisivat käyneet siihen käsiksi. Naiset olisivat jo ammon aikoja sitten luutien ja siipien kanssa tuulutelleet jokaista isojen kaupunkien tomuista, saastaista likasopukkaa, jos heillä olisi ollut vallanpito. Monta parannusta niin terveyden kuin siveydenkin suhteen, saamme odottaa tapahtuvan vasta sitten kun nainen on saapunut oikeutetulle sijalleen lainsäätämisessä."
"Mutta," sanoi Bob, "kuinka naiset vaalitiloissa voivat pitää sijansa?
Usein en itsekään jaksa siellä olla."
"Sinä unhoitat," vastasin minä, "että
