täytyy nyt lopettaa tämä hätäinen kirje, kumminkin pyydän että kirjoitat minulle niin pian kuin voit, äläkä huoli tehdä "kunniaa kunniaa vastaan", vaan kirjoita vähän laajemmin, jos sinulla on aikaa, sillä hyvin hauskaa olisi kuulla yhtä ja toista sinulta. Voi hyvin, voi hyvin! sitä toivottaa ikuisesti uskollinen ja kiitollinen veljesi
Alexis Stenvall.
P.S. Siuntion pitäjä ja Purnuksen talo on asuntoni. – Vie kirjeeni kauppias Nyströmin myymälään sataman lähellä, sieltä se kyllä tulee tänne.
3.
Nurmijärvellä kesäkuulla 1858.
Hyvä veli!
Olen jälleen jättänyt Siuntion ja oleskelen kesän ihanimman ajan kotipitäjässäni.
Hauskan kirjeesi olen saanut, mutta yksi seikka harmittaa minua, nimittäin se, että veljeni sattumalta sai tietää minulle uskomasi salaisuuden sinun ja Lindforsin kirjoituksesta Helsingfors Tidningar'issa. Mutta ole vakuutettu siitä, että se oli ensimäinen ja viimeinen kerta kun salaisuutesi tulee ilmi minun kauttani. Hauskaa olisi minun kuitenkin saada lukea mainittu kirjoitus nota bene, jos se on julaistu. Nyt on minulla myöskin tilaisuus sanoa sinulle pari sanaa, jotka ovat olleet sydämelläni: jatka aate-esittelyjäsi (idéfixioner), sillä siitä vähästä mitä olen saanut tietoa taipumuksistasi olen todella ollut huomaavinani luonnossasi jotakin tavallista enemmän. Mutta älä kuitenkaan ole vielä varsin myöntyväinen näyttämään tuotteitasi usealle ja ennen kaikkea älä pidä kiirettä niiden esittämisellä yleisön silmien eteen. Minä tarkoitan nimittäin runollisia tuotteitasi. Totta kyllä et sinä ole turhamielinen, mutta en kuitenkaan voi olla varoittamatta. Vaikken minä vielä ole kirjailija, olen vähän viisastunut vahingosta, kun nimittäin olen usealle esitellyt ensimäiset aatteeni. Se ilmaisee enemmän itserakkautta kuin halua tulla kritiseeratuksi. Mutta palatkaamme ensin sanottuun. Tutki paraimpia kirjailijoita laajentaaksesi siten mielikuvituksesi piiriä.
Voi hyvin ja kirjoita niin pian kuin ennätät ystävällesi
Alexis Stenvall.
P.S. Kylä, jossa asun, on nimeltä Palojoki. Jätä kirjeesi
Nyströmin myymälään.
4.
Siuntiossa7 (kesällä 1862?)
Veli!
Kirjeesi sain 31 p. tammikuuta. Minä luin sen ilolla, eikä kumma, kun me melkein vuoden olemme olleet erillään ollenkaan kirjoittamatta toisillemme. Mutta enhän minä olekaan tiennyt missä sinä olet ollut, ja hauskaa on oleva kuulla matkakertomuksesi; minulla ei ole mitään kerrottavana kokonaisesta vuodesta elämääni.
Niinkuin sinulle on ilmoitettu, asun minä todella Siuntiossa eikä sen pitäisi olla tuntematonta tuttavilleni kaupungissa; sillä joka kerta kun veljeni on käynyt siellä, on hän myöskin tavannut Holmstenin. – Osan kesää oleskelin saaristossa ja voin hyvin. Muutoin olen terve ja reipas ja asun nyt paikassa, jonka nimi on Qvarnby ja jonka omistaa tilanhaltija Wiens. Neljästä ruplasta kuukaudessa on minulla kaikki tarpeeni. Selvää on siis, että minä – koska toimeentulo täällä on niin halpaa ja koska minä täällä voin toimittaa mitä olisi tekeminen kaupungissakin, nimittäin uudistaa (upparbeta) Kullervoa – mieluummin oleskelen vielä jonkun ajan maalla.
Olen vähän miettinyt mimmoinen nyt mahtaa olla asemasi valtiossa.
Kirjoitat kesällä oleskelleesi Orivedellä, mutta nyt olet
Skatalla.8 Luultavasti on kuitenkin kaikki hyvin, tulee ainakin
hyväksi.
Sinä kirjoitat kirjeessäsi: "Jos jollakin tavoin olen loukannut sinua, niin kaiketi annat sen anteeksi"; semmoisista lauseista, sanotut enemmän pilalla kuin todella, luonnollisesti emme välitä; sillä me olemme ystäviä, eikä mikään valta voi katkaista niitä siteitä, jotka yhdistävät meitä. – Mutta sinä sanot myös, että rouva P. ajattelee samoin suhteestani häneen. Olisiko hän loukannut minua anteliaisuudellaan ja hyväntahtoisuudellaan? Muuta en ole saanut kokea häneltä. Kumminkaan en usko hänen todella niin ajattelevan; ja esitä sinä hänelle sydämelliset terveiseni. On oleva hauska hetki syksyllä, kun minä jälleen saan nähdä hänen avonaiset, iloiset ja raittiit kasvonsa. —
Sano terveisiä kaikille ystävilleni kaupungissa, varsinkin niille, joista puhut kirjeessäsi.
En tiedä mitä enempää kirjoittaisin sinulle, vaan päätän toivossa että tapaamme toisemme syksyllä Helsingissä, ja jonakin iltahetkenä totilasin ääressä vaihdamme ajatuksia ja aatteita; mutta sitä ennen on meidän kuitenkin silloin tällöin annettava tietoja toisillemme. – Vastaa tähän kirjeeseeni niin pian kuin aika myöntää, enkä minä puolestani myöskään unohda tehdä samoin, kun vuoroni taas tulee. Jos tahdot että kirje tulee nopeasti perille, niin jätä se postikonttoriin kirjoituksella: seuraa possessionaatti J. Stenvallin [Wiensin?] sanomia. – Voi hyvin!
Alexis Kivi.
5.
Siuntiossa u p. heinäkuuta 1863.
Veli!
Kiitos kirjeestäsi ja vaivastasi rahakirjeen kanssa, jonka olen saanut.
Paikka missä asun on nimeltä Fanjunkars; mutta sitä ei tarvita päällekirjoituksessa, vaan on semmoinen osoite kuin viime kirjeessäsi riittävä. – Kotikyläni nimi on Palojoki, ja on se ensimäinen kylä, joka tiellä Porvoosta Turkuun kohtaa sinua sitten kun olet tullut Nurmijärven alueelle. Veljeni omistaman paikan nimi taas on Myllymaa ja on se kaksi (venäjän) virstaa kirkolta. Käy ensin hänen luonaan sekä sitte hänen seurassaan vanhempieni kodissa.
Muutoin tahdon, edeltäpäin sanoa sinulle, ettei Nurmijärvellä ole mitään taiteen eikä luonnon puolesta, joka voisi sinua erityisesti miellyttää: ei näköaloja eikä ylänköjä ja laaksoja romanttisissa ryhmityksissä; ja kuitenkin ovat nämät seudut minulle ihanimmat maan päällä; semmoinen taikavoima on lapsuuden muistoilla. Paljaita ahoja olet sä näkevä, ykstoikkoisia metsiä ja metsien keskellä jonkun tiheästi rakennetun kylän.
Kirkko on sinusta oleva hyvin vähäpätöinen: mutta huomaa kuitenkin tornin tasaiset suhteet, kellojen syvämielinen sointu, saarnastuolin, mutta varsinkin alttarin symmetria ja yksinkertainen sulous, mystillinen majesteettisuus Kristuksen kuvassa, kun hän väikkyy pilvissä taivaaseen astuessaan. Huomaa myöskin neitsyt Maaria, lapsi sylissä: hänen kasvonsa ovat minusta aina olleet naiskauneuden ihanteena, varsinkin kun katselee etäältä. Minun mielestäni neitseellisyys ja äidillisyys niissä yhtyvät mestarillisella tavalla. – Jos haluaa ruveta hieman haaveksimaan ja lapsettelemaan, niin voisi itseksensä huudahtaa: millä suloisuudella nukahtaisi tuolla rinnalla! Mutta arvostele itse kaiken tämän nähtyäsi; minä olen kenties liian puolueellinen ja puolueellisiahan enimmiten ollaan asioissa, jotka koskevat kotiseutua ja lapsuutta.
Minun pistää vihaksi, etten voi viettää tätä kesää sinun kanssasi. Olisi omituisen suloista niin suuressa arvossa pidetyn ystäväni keralla, pyssy olkapäällä, vaeltaa kotimetsissä, esimerkiksi lempiseudussani Kanaanissa, jossa lapsena olen paimentanut isäni lehmiä, virittänyt satimia ja pauloja sekä vanhempana aina syksyllä metsästänyt. Siellä istuisimme jonkun korkean männyn juurelle, sytyttäisimme piippumme, sepustelisimme runoja ja filosofeeraisimme. Se olisi hauskaa. Minä puolestani olen lujasti päättänyt, että me kerran,
Sittenkin kun Juhani Stenvall oli luopunut vuokratilastaan (1861) oleskeli Kivi yhä edelleen Siuntiossa; viimeiset 7 vuotta neiti Charlotte Lönnqvistin luona ja avustamana.
Katajanokalla?
