as
Rouva de la Motte
ALKULAUSE
Tässä suomennossarjassa ilmestyneet kolme ensimmäistä romaania muodostavat oman kokonaisuutensa, jossa kuvataan Ranskan vallankumouksen alkusyitä – vanhan elostelijakuninkaan Ludvig XV: n huoletonta hummailua kansan napinan lisääntyessä valistusfilosofien oppien kannustamana. Neljännessä ja viidennessä vallankumousromaanissaan Dumas esittelee Ranskan viimeisen hallitsijaparin ennen tasavaltaa, siitä ajankohdasta alkaen, jolloin kuuluisa "kuningattaren kaulanauhan" häväistysjuttu pääsi lopullisesti horjuttamaan valtaistuimen vakavuutta.
Viidennen romaanin alkulauseessa lisätään tekijän esitykseen joitakuita huomautuksia tästä kohtalokkaasta salajuonesta. Tässä yhteydessä kerrattakoon edellisistä romaaneista muutamia seikkoja, jotka on edellytettävä tunnetuiksi "Rouva de la Motten" lukijoille, koska osa niissä toimineita henkilöitä esiintyy nyt uudelleen, vaikkakin useita vuosia, myöhempänä aikana.
Näistä vetää ensimmäisenä huomion puoleensa italialainen "kreivi" Josef Balsamo, historian ihmeellisimpiä seikkailijoita. Hänen ristiriitaisessa luonteessaan yhdistyivät keinottelu ja aatteellisuus, kun hän perustamansa salaseuran johtajana asettui Pariisiin kaivamaan perustuksia kuningasvallan alta. Hänen erikoisena etunaan oli harvinaiset hypnoottiset lahjat; hänen vaimonsa Lorenza Feliciani taasen oli niitä harvinaisia olentoja, joihin hypnotismi tehoaa erittäin voimakkaasti, aiheuttaen täten nukutetussa n.s. kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain osittain selitetyksi saatu ilmiö merkitsee sitä, että nukutettu horrostilassaan aistii tapahtumia ihmisten sielussa yhtä hyvin kuin etäisillä paikkakunnillakin, kyeten kertomaan havaintojansa, joista hän ei herätessään muista mitään.
Herättelemäänsä kaukonäkemystä Balsamo käytti tietojensa hankkimiseen, voidakseen punoa juoniansa ja saavuttaa arvovaltaa tietäjälahjoillaan. Kuningasvallan rappeuduttamiseksi hän tuki Ludvig XV: n rakastajattaren, alhaissyntyisen rouva Dubarryn asemaa hovin epävirallisena kuningattarena ja hänen kiitollisuutensa saavuttamiseksi lahjoitti tälle muka erityisen nuortumisjuomankin. Kaikki Balsamon vehkeet raukesivat lopuksi siihen hirveään tapaukseen, että hänen satavuotias opetusmestarinsa Althotas erästä ihmeellistä "elämäneliksiiriänsä" valmistaakseen tarvitsi ihmisverta ja "tieteen nimessä" mutkattomasti teurasti oppilaansa rakastetun vaimon. Tihutyötä seuranneessa rajussa kohtauksessa Balsamon talon ylikerta syttyi tuleen ja tuhosi iäkkään mestarin. Balsamo matkusti murtuneena miehenä maailmalle. – "Rouva de la Motte" alkaa hänen uudesta esiintymisestään Pariisissa, nyt "kreivi" Cagliostrona.
Ensimmäisellä matkallaan Pariisiin Balsamo oli tutustunut Taverneyn rappeutuneessa maalaiskartanossa aatelisperheeseen, jolla on suuri sija Dumas'n koko vallankumous-romaanisarjassa.
Vanha parooni de Taverney, joka toisen kartanonsa rippeiden mukaan saattoi liittää nimeensä vielä Maison-Rougen kreiviyden, oli ajattelemattomalla elämällään köyhtynyt periaatteeton ylimys, jonka ainoaksi toivoksi oli jäänyt, että hänen poikansa Filip – kruununprinssin santarmirykmentin luutnantti Strassburgissa – ja silloin kuusitoistavuotias tyttärensä Andrée voisivat palauttaa sukuun varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin turmeltuneessa hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä oli kuitenkin saanut vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat lapset, jotka olivat mitä hartaimmin kiintyneitä toisiinsa. Balsamo huomasi Andréellakin taipumusta kaukonäköisyyden horrostilaan ja katsoi sentähden tärkeäksi saada hänet hovipiiriin lähettyvilleen. Se onnistuikin helposti, kun nuoren aatelisneidon veli oli jo päässyt prinsessa Marie Antoinetten suosioon, tämän ollessa matkalla kotoansa Wienin keisarihovista vihittäväksi Ranskan kruununprinssin kanssa; Filip oli sattunut ensimmäisenä ranskalaisena upseerina Itävallan arkkiherttuatarta vastaan Ranskan alueella, ja Marie Antoinette mieltyi nuoreen kelpo soturiin, tahtoen edistää hänen uraansa. Niinpä myös Andréesta tuli kruununprinsessan hovineiti, ja ihastunut isä seurasi mukana Versaillesiin, Pariisin lähellä sijaitsevaan hovin kaupunkiin.
Hovissa yritteli vanha ja viekas sotamarski Richelieun herttua menestyä milloin milläkin puolella, väliin rouva Dubarryn kannattajana, väliin vastustajana. Jälkimäisessä asemassa taas kerran ollessaan hän pani merkille, että neiti de Taverneyn ylväs kauneus oli saanut osakseen mieltyneitä silmäyksiä vanhalta kuninkaalta, ja päätti koettaa syrjäyttää rouva Dubarryn, toimittamalla Ludvig XV: lle uuden rakastajattaren. Hänen entinen sotakumppaninsa parooni de Taverney ei häikäillyt yhtyä juoneen tyttärensä langettamiseksi loistavien etujen toivossa. Tyttären taipumattoman puhdas luonne vaati käyttämään apuna suoranaista rikosta – unijuomaa, jonka antajaksi lahjottiin Andréen kamarineito Nicole Legay.
Tämä "kuningattaren kaulanauha-jutusta" sittemmin historiaan siirtynyt älykäs maalaiskeimailijatar oli niin Marie Antoinetten näköinen, että Richelieu oli voinut toimittaa hänet Andréen palvelukseen Versaillesiinkin ainoastaan antamalla yksityissihteerinsä Raftén muutella hieman hänen muotoansa muutamilla toilettikeinoilla. Unijuoman seikoitettuaan Nicole pakeni tiehensä rakastajansa, aliupseeri Beausiren kanssa, Richelieun tahdosta, kun marski ei kaivannut tuollaista todistajaa jäämään paikalle. Aikaisemmin oli Nicolella ollut lemmensuhde valtiattarensa imettäjän pojan, seitsentoistavuotiaan Gilbertin kanssa. Gilbert oli elellyt Taverneyn kartanossa jokseenkin jouten ja laiminlyötynä. Hänellä oli luontaista ylpeyttä ja suuria pyrkimyksiä asemansa yläpuolelle; hän oli itsekseen lueskellut Rousseaun teoksia ihmisten tasa-arvoisuuden mahdollisuuksista ja kansanvaltaisesta yhteiskuntajärjestelmästä sekä päättänyt raivata tiensä korkeammille tiedon aloille, itsenäiseen asemaan.
Nuorukaisella oli tavattomasti sisua ja tarmoa, ja ylimysmielisen isäntäväkensä halveksimana hän oli paatunut yhä yksinomaisemmin ajattelemaan vain itseänsä, edistystään; sentähden hän olikin purkanut tuon lemmensuhteensa Nicolen kanssa, kun se oli alkanut tuntua hänestä lapselliselta ja tulevaisuudenunelmille haitalliselta. Olipa Gilbert rohjennut kohottaa katseensa juuri valtiattareensa, siirtäen rakkaudenkaipuunsa ylvääseen aatelisneitiin, joka ei ollut hänestä tietääkseenkään. Syrjäytetty Nicole oli huomannut tuon salaisen kiintymyksen, joka sai hänet väliin epäilemään neiti Andréetakin ja senvuoksi kylmenemään tälle sekä paatumaan, hyljätyn rakkautensa rauettua, seikkailijattareksi.
Gilbert oli tahtonut pysytellä Andrée-neidin lähettyvillä ja saapunut omin neuvoin etsimään onneansa pääkaupungista, ensin ansaiten toimeentulonsa juuri ihailemansa Rousseaun nuottienkopioitsijana ja sitten päästen puutarha-apuriksi Versaillesiin, kruununprinsessan asumaan Trianonin huvipalatsiin. Andrée de Taverney ei suonut tälle rakkaudessaan nöyrälle, mutta pyrkimyksissään sisukkaalle haaveksijalle mitään huomiota, vaan katkerasti pilkaten syytti häntä valehtelijaksikin, kun Gilbert tuli maininneeksi pelastaneensa oman henkensä kaupalla hänen henkensä, Andréen sorruttua pyörtyneenä väkijoukon jalkoihin kruununperillisparin vihkiäisjuhlassa, jolloin muuan ilotulitusonnettomuus aiheutti pakokauhun. Nuorukainen ei muuta tavoitellut kuin jotakuta suopeata sanaa tai katsetta rakastetulta, jota hän ei luonnollisesti voinut toivoakaan omakseen, mutta ylpeään aatelisneitiin hänen pelkkä alituinen läheisyytensä teki niin ärsyttävän vaikutuksen, että hän viimein äärimmäisellä ylenkatseella ja halventamisella sai katkeramielisyyden leimahtamaan nuorukaisessa.
Tässä käänteessä sattui edellämainittu ilta, jolloin Andréen piti joutua elostelijakuninkaan syliin unijuoman voivuttamana. Mutta juuri kun Andrée nosti huulilleen tuon iltalasillisensa, siinä olevasta ansasta tietämättä, sattui Balsamo hypnoottisella voimallaan kutsumaan häntä ulos, tytön ollessa melkein riisuutuneena. Äkillisen horrostilan valtaamana Andrée meni antamaan kaukonäkijätär-palvelustansa "taikurille", joka muuten tahtoi tytölle pelkkää hyvää. Kiireesti sitten poistuessaan Balsamo unohti herättää tytön, joka vaipui jäykistystilaan nurmikolla. Väijyskellyt Gilbert kiirehti apuun ja kantoi hänet sylissään sisälle, tuntien samalla intohimon myllerryksen koko olemuksessaan. Kuningaskin tuli silloin, ja Gilbert ehti hädin tuskin piiloutua. Kauhukseen tapasi Ludvig XV tytön näköjään kuolleena ja pakeni, kiroten koko seikkailuansa. Mutta kun Gilbert nyt oli jäänyt yön rauhaan, ei hän kyennyt rakkautensa ja loukatun itsetuntonsa raivossa pidättymään ottamasta lemmittyään väkisin.
Ludvig
