vain pelastatte minut tästä pulmasta, niin en enempää pyydä."
"Pelastan kyllä, niin ainakin toivon. Nähkääs, minä en ole typerämpi kuin hän, vaikka hän on minua oppineempi!"
"Kuka hän?"
"No tietysti Provencen kreivi!"
"Teidänkin mielestänne hän siis on vihamieheni?"
"Eikö hän ole kaiken sen vihamies, mikä on nuorta, hyvää, mikä voi… mitä hän itse ei voi?"
"Tiedättekö, lanko, mitään tuosta pääsykiellosta?"
"Ehkä; mutta ensiksikin pitää tästä lähteä, kun on niin ilkeän kylmä.
Tulkaa mukaani, rakas käly."
"Minne te viette?"
"Saatte nähdä; jonnekin, missä edes on lämmin. Matkalla kerron, mitä ajattelen tuosta portin sulkemisesta. Haa, Provencen kreivi, sinä rakas ja kelvoton veljeni! Antakaa minulle käsivartenne, käly; ottakaa te, neiti de Taverney, toinen käteni, ja nyt mennään oikealle!"
Niin lähdettiin liikkeelle.
"Ja te sanoitte siis, että Provencen kreivi…" alkoi taas kuningatar.
"Niin, kuulkaapa. Illalla, kun kuningas oli lopettanut illallisensa, hän tuli suureen vastaanottohuoneeseen. Kuningas oli päivän mittaan jutellut paljon Hagan kreivin kanssa, eikä teitä ollut näkynyt."
"Kello kaksi olin lähtenyt Pariisiin."
"Sen tiesin. Anteeksi, että sen teille sanon, rakas käly, mutta kuningas ei teitä ajatellut enempää kuin Harum-al-Rashidia tai hänen suurvisiiriään Giaffaria, vaan puhui maantieteestä. Kuuntelin jokseenkin maltittomana, sillä minunkin piti mennä pois. Luultavasti meillä kummallakin oli eri syy poistua, niin että lienen väärässä, jos…"
"Ei se mitään, jatkakaa vain."
"Nyt käännytään vasemmalle."
"Mutta minne te minua viette?"
"Parinkymmenen askeleen päähän. Varokaa, tuossa on lumikinos. Neiti de Taverney, jos hellitätte käsivarteni, niin kompastutte heti, siitä saatte olla varma. Mutta puhukaamme taas kuninkaasta, ei hän ajatellut muuta kuin maantieteellistä leveyttä ja pituutta, kun Provencen kreivi sanoi hänelle: Olisin tahtonut mielelläni käydä tervehtimässä kuningatarta."
"Kas, kas!" sanoi Marie Antoinette.
"Kuningatar syö illallista omalla puolellaan", vastasi kuningas.
"Vai niin, mutta minä luulin hänen olevan Pariisissa", huomautti veljeni.
"Ei, hän on omissa huoneissaan", selitti kuningas tyynesti.
"Sieltä juuri tulen eikä minua otettu vastaan", väitti Provencen kreivi.
"Silloin näin kuninkaan rypistävän kulmakarvojaan. Hän päästi meidät lähtemään, veljeni ja minut, ja arvatenkin hän on sitten ottanut asiasta selkoa. Ludvig on toisin ottein mustasukkainen, kuten tiedätte; hän on kai tahtonut teitä tavata, häneltä on kielletty pääsy, ja silloin hän on ruvennut jotakin epäilemään."
"Juuri niin, rouva de Misery oli saanut määräykseni."
"Sepä se; ja saadakseen varmuutta siitä, että olette poissa, on kuningas antanut tuon ankaran sulkemiskäskyn, niin että jäimme portin taakse."
"Tämä on hänessä ilkeä piirre, sen kai myönnätte, kreivi."
"Kyllä, mutta nyt olemme perillä."
"Tähänkö taloon?"
"Onko se teistä vastenmielinen?"
"Ei suinkaan; päinvastoin se miellyttää minua. Mutta väkenne?"
"Kuinka?"
"Jos ne näkevät minut."
"Astukaa vain sisään, käly; minä takaan, ettei teitä kukaan näe."
"Eikö sekään, joka avaa oven?" kysyi kuningatar.
"Ei sekään."
"Mahdotonta."
"Koetetaan", sanoi Artoisin kreivi nauraen. Ja hän ojensi kätensä ulko-ovea kohti. Kuningatar pidätti hänen kättään.
"Pyydän teiltä, lanko, varokaa!"
Prinssi painoi toisella kädellään erästä veistokuvilla koristettua ovilevyä, ja kohta aukeni ovi. Kuningatar hätkähti kuin pelästyneenä.
"Astukaa sisään, käly, sitä pyydän hartaasti", sanoi prinssi.
"Näettehän, ettei ainakaan vielä täällä ole ketään."
Kuningatar silmäili neiti de Taverneytä kuin uhkarohkean teon päättänyt ja astui sitten kynnyksen poikki niin viehättävin elein kuin vain nainen osaa, mielessä ajatus: Herran nimessä!
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä ääneti. Hän oli nyt eteisessä, jonka aluskerros oli marmoria. Eteinen oli vain keskisuuruinen, mutta erinomaisen aistikas. Lattia oli mosaikkia, esittäen kukkavihkoja, ja marmorisilla kuvapöydillä sirottelivat sadat matalat ja tuuheat ruusut japanilaisista ruukuista hyvänhajuisia lehtiään yltympäri, mikä tähän vuodenaikaan oli niin harvinaista. Suloinen lämpö ja vielä suloisempi tuoksu valtasivat tulijain mielet niin, että molemmat naiset unohtivat osan pelkoaan, vieläpä osan epäilyksiään.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
