suinkaan."
"No sisäänkö pyritte?"
"Hyvin mielellämme."
"Ettekö ole kutsuneet Laurentia?"
"Kyllä, kyllä."
"No?"
"Kutsukaa nyt tekin Laurentia, niin saatte kuulla."
"Niin, kutsukaa, monseigneur, sittenpä nähdään."
Nuori Artoisin kreivi astui jälleen portin luo.
"Laurent!" huusi hän ja kolkutti.
"Vai niin, vai nyt se lysti taas alkaa!" kuului vartija sanovan. "Pankaa mieleenne, että jos vielä vaivaatte minua, niin kutsun tänne upseerini."
"Mitä tämä merkitsee?" sanoi nuori mies neuvotonna kääntyen kuningattareen päin.
"Se on vain jokin sveitsiläinen, joka on pantu Laurentin sijaan."
"Kuka on pannut?"
"Kuningas."
"Kuningasko?"
"Ihan niin, tuo mies sen itse äsken ilmoitti."
"Ja sille on annettu määräys…"
"Kova, siltä ainakin näyttää."
"Hitto vie, koetetaan sovitella."
"Millä tavoin?"
"Annetaan sille veijarille rahaa."
"Tarjosin minäkin, mutta hän ei huoli."
"No tarjotaan kalunoita!"
"Olen jo tarjonnut."
"No?"
"Hän ei tahdo kuulla mitään puhuttavankaan."
"Ei siis ole muuta kuin yksi keino."
"Mitä aiotte?"
"Minä nostan melua."
"Mutta silloin te pilaatte minun asiani; hyvä Charles, älkää siihen ryhtykö?"
"Minä en vähääkään pane teitä vaaraan."
"Voi, voi!"
"Teidän pitää vain pysyä syrjässä. Minä kolkutan kuin kuuro ja huudan kuin sokea, ja lopuksi minulle avataan portti, ja silloin te pujahdatte sisään takanani."
"Koetetaan."
Nuori prinssi alkoi uudestaan huutaa Laurentia, sitten jyskyttää ja lopuksi pitää niin kamalaa meteliä miekkansa kahvalla, että vartija raivostuneena huusi:
"Vai sillä tavoin! Nyt minä kutsun upseerini."
"No kutsu nyt, senkin vietävä! Sitähän olen neljännestunnin tahtonut."
Hetkistä myöhemmin kuului askelia portin toisella puolen. Kuningatar ja Andrée asettuivat Artoisin kreivin taakse, valmiina käyttämään hyväkseen pääsytietä, joka hänelle luultavasti pian avautuisi. Sotamiehen kuultiin selittävän, mikä oli syynä meteliin.
"Luutnantti", sanoi hän, "täällä on pari naista ja jokin mies, joka juuri sanoi minua senkin vietäväksi. Tahtovat sisään väkisin."
"Mitä ihmettä siinä on, että tahdomme sisään, kun asumme linnassa?"
"Sellainen halu lienee hyvinkin luonnollinen, monsieur, mutta pääsy on kielletty", vastasi upseeri.
"Kielletty! Kuka hitto sen on kieltänyt?"
"Kuningas."
"Suokaa anteeksi, mutta eihän kuningas voi tahtoa, että linnan upseeri jää yöksi ulkopuolelle."
"Monsieur, minun asiani ei ole tutkia kuninkaan tarkoituksia; minun tulee vain tehdä, niinkuin kuningas käskee, siinä kaikki."
"Kuulkaapa, luutnantti, raottakaa porttia, jotta saisimme keskustella mukavammin kuin puun lävitse."
"Toistan vielä, että määräyksen mukaan minun on pidettävä portti suljettuna. Jos te olette, kuten sanoitte, upseeri, niin teidän täytyy tietää, mitä vartioupseerille annettu käsky merkitsee."
"Luutnantti, te puhuttelette erään rykmentin everstiä."
"Anteeksi, herra eversti, mutta pääsykielto on ehdoton."
"Sellainen kielto ei koske prinssiä. Huomatkaa, monsieur, prinssi ei nuku ulkona, ja minä olen prinssi."
"Te saatatte minut epätoivoon, herra prinssi, mutta minulla on kuninkaan käsky."
"Onko siis kuningas käskenyt teidän ajaa pois veljensä kuin kerjäläisen tai varkaan? Minä olen Artoisin kreivi, monsieur! Totta vie, te uskallatte paljon, kun pakotatte minut portin takana palelemaan."
"Monseigneur Artoisin kreivi", sanoi luutnantti, "Jumala olkoon todistajani, että uhraisin kaiken vereni teidän kuninkaallisen korkeutenne puolesta. Mutta kuningas on suvainnut itse antaa minulle, jättäessään tämän portin vartioimisen minun huostaani, sen määräyksen, ettei saa kenellekään avata, ei hänelle itselleenkään, kuninkaalle, jos hän saapuisi kello yhdentoista jälkeen. Pyydän siis, monseigneur, nöyrimmästi anteeksi, mutta minä olen sotilas, ja vaikka näkisin teidän paikallanne, portin takana, hänen majesteettinsa kuningattaren kylmästä kohmettuneena, vastaisin hänen majesteetilleen samaa, mitä olin pakotettu teille äsken lausumaan."
Sen sanottuaan upseeri mutisi "hyvää yötä" mitä kunnioittavimmin ja poistui hitaasti.
Mitä tulee sotamieheen, seisoi hän kivääri olalla kuin naulattuna kiinni porttiin, tohtien tuskin hengittää, ja sydän jyskytti hänellä niin kovaa, että Artoisin kreivi, jos olisi toisella puolen nojannut porttiin, olisi kuullut sen tykkivän.
"Nyt olemme hukassa!" sanoi kuningatar langolleen tarttuen hänen käteensä.
Tämä ei vastannut mitään.
"Tiedetäänkö, että olette poistunut linnasta?" kysyi hän hetken kuluttua.
"En voi arvata", vastasi kuningatar.
"Ehkä kuningas onkin vain minua vastaan tähdännyt tuon kieltonsa.
Kuningas tietää, että käyn illalla ulkona ja palaan joskus myöhään.
Artoisin kreivitär lienee saanut jotakin vihiä ja valittanut hänen majesteetilleen: siitä tuo hirmuvaltainen käsky!"
"Ei, ei, lanko! Sydämen pohjasta kiitän teitä siitä, että koetatte niin hienotunteisesti minua rauhoittaa. Mutta siitä saatte olla varma, että tähän on ryhdytty minun tähteni eli oikeammin minua vastaan."
"Mahdotonta, hyvä käly, kuningas pitää niin paljon kunniassa…"
"Sittenkin olen portin ulkopuolella, ja huomenna on ihan viattomasta asiasta seurauksena häväistysjuttu. Tiedän kyllä, että minulla on vihamies kuninkaan likellä."
"Vai
