sotureille jäähyväisiksi.
Tultuamme rautatien torille oli sekin väkeä täpötäynnä. Venäläisiä soturia soittokuntineen oli myös saattoväen joukossa, hurraten ja soittaen hekin lähtemisemme kunniaksi. Teaterein soittokunnat myöskin olivat meidän lähtöämme läsnäolollaan kunnioittamassa, soittaen kauniita lähtömarssia.
Miehistön jaettua vaunu-osastoihin, tuli aika astua vaunuihin. Otettuamme viimeiset jäähyväiset, astuimme niinkutsuttuihin "härkävaunuihin". – Pilli viheltää, juna lähtee liikkeelle, kansa huutaa liehuttaen lakkejaan ja nenäliinojaan: eläköön Keisari, eläköön Suomen kaarti ja onnea heille sodassa. Mekin puolestamme hurrasimme "härkävaunuissa" aikalailla, heiluttaen lakkejamme valkoisine päällystöineen, ovien raoista ja ilmarei'istä. – Juna kiihoittaa kulkuaan eteenpäin ja näin poistumme armaasta isänmaastamme tietämättömiksi ajoiksi.
Edellämainitun päivän ehtoolla k:lo 6 saavuimme Viipuriin, jossa kaupunkilaiset meitä kestitsivät mainion suurilla piirakoilla; tarjottiin myös silli, pullo olutta ja pieni mytty sikaria mieheen. Mainittu piirakka kesti monella soturilla aina Etelä-Venäjälle, sekä sikareista kuulin vielä Tonavalla lausuttavan: Huomenna poltan viimeisen Viipurin-sikarini.
Astuessamme junaan takaisin toivottivat Viipurilaiset meille onnea matkalle huutaen hurraata junan hiljalleen lähtiessä asemahuoneen etusillan äärestä. Osanotto näkyi olleen erittäin sydämellinen.
Syyskuun 7:nä päivänä saavuimme Pietariin, jossa meidät majoitettiin Kirassierien manesiin. Pietarissa saimme vielä kohdata viimeisiä tuttaviamme, jotka kohtelivat meitä sangen hyvästi ja ystävällisesti. Täällä ollessamme luki vääpeli erään hyväntahtoisen maamiehemme jalon ja pontevan hyvästijättö kirjeen (se oli oikeastaan aivottu Helsingissä luettavaksi, ennen lähtöä, vaan ei keritty); se kuuluu seuraavasti:
"Sotilaat! Veljet!
"Käsky on tullut, aika joutunut jättääksemme se maa, joka meidän on nähnyt syntyvän, ja lähteäksemme Venäjän vallan suuren voiman kanssa sotimaan mahomettilaisia, Turkkilaisia vastaan, jotka ovat sortaneet meidän osaveljiämme kristillisessä uskossa.
"Koska kaikkivaltias on suonut että meidän isänmaa on yhdistetty Venäjän valtakuntaan, ja tällä vallalla on tuo korkea tehtävä suojella Balkanin niemen ja yleensä Itämaan kristittyjä väärän profetan Mahometin vimmatun lahkokunnan kiukulta, niin tuntekaamme mekin pyhäksi velvollisuudeksemme ja katsokaamme suurimmaksi kunniaksemme olla rakkaan kotimaamme edustajina ja uhrina, jonka meidän kansamme tuopi omasta lihastansa ja verestänsä, ollaksensa avulias tuon korkian tehtävän täytäntöön ja osallinen sen voiton kunniaan, joka niin kallista tehtävää on aikanansa välttämättömästi seuraava. Johonkin määrään vastataksemme niin korkeaan tarkoitukseen kuin nyt sanottu on, vaaditaan meiltä itseltämmekin suuria uhrauksia. Mitä rakkahinta ja kallihinta ihmisellä on, se täytyy meidän jättää ja lähteä tietämättömiä kohtaloita kohden. Matkamme on pitkä ja vaivaloinen. Meillä on oleva monenlaista kärsittävänä, nälkää, janoa, kipua, vilua, kuumuutta, sodan kamppauksia, veren vuodatuksia, vihollisen raakuutta ja lepokammio vieraalla maalla kaukana kodistamme. Sanalla sanottu: me kastetaan tulikasteella. Mutta kuin tiedämme lähtemisemme painavan tarkoituksen, niin kernaasti jätämmekin Jumalan haltuun vaimot ja lapset, vanhemmat ja sukulaiset, ystävät, kansalaiset ja isänmaan ja lähdemme, velvollisuudellemme kuuliaisina, vanhurskaita tuomioita täyttämään. Kaikessa tässä on meidän järkähtämättömänä turvanamme Jumala, sotajoukkojen Haltia ja Herra, johon uskaltaen kaikki voitamme ja jonka tykö myös kotimaahan jääneitten omaistemme ja kansalaistemme rukoukset meidän edestämme nousevat, sekä myös on meillä lohdutuksenamme se tieto, että isänmaa ei unhota niitä, jotka meidän kaatumisemme kautta kadottavat isän, puolison, vanhan päivän turvan, rakastetun, ja että, jos Herra on sen hyväksi nähnyt ett'emme palajaisi, on muistomme siunattu ja sen kautta myös se paikka, jossa leposian saatuamme saamme levätä. Jos taas joku palajaa kotimaahansa vaatteet kuluneina, jäsenet katkottuina tahi lävitse ammuttuina, niin tämä, joka hänessä näkyy, ei muuta ole kuin oikian sotilassielun näkyväisiä kaunistuksia.
"Sotilaat, veljet! Rukoilkaamme Jumalaa ett'emme millään velttoudella kadottaisi sitä kunniaa, jonka urholliset esi-isämme ovat Suomen sotajoukolle hankkineet, kuin he entis-aikoina taistelivat Pommerissa, Breitenfeldissä, Würzburgissa, Lech'in virralla, Lyzenissä, Narvassa, Puolassa, Pultavassa, Isossakyrössä, Lappeenrannalla, Porrassalmella, Siikajoella, Revonlahdella, Lapualla, Oravaisissa, ja kuka osaakaan luetella kaikki ne paikat, jossa he voittivat ikuisia seppeleitä, vaikka heillä oli vaivojakin kärsittävänä, palelivat, näkivät nälkää ja voittivat myöskin.
"Esi-isäimme hautakummut puhuvat nyt meille ja koko kansallemme.
Ottakaamme siitä mielen vahvistusta, miehuutta ja rohkeutta!
"Muistakaamme että velvollisuuttamme tehdessämme todella saamme Jumalan suojelusta, sillä velvollisuuden tekeminen on hänen otollinen palveluksensa. Hän antakoon meille turvan vaaroissa, voiton sotatantereella ja armon kuolemahetkellä. Hän aina pitäkäämme sydämmessämme ja itsemme Hänen vanhurskautensa aseina, niin kaikki menestyy."
Syyskuun 8:na päivänä kello 12 päivällä lähdimme Kyrassierien manesista marssimaan Varssovan rautatien-asemahuoneelle. Täälläkin katselivat uteliaina Pietarin asukkaat muukalaisia veljiään, jotka voitolle tahi kuololle vihittyinä olivat lähdössä puolustamaan kristinuskon, oman maan ja kunnian pyhää asiaa. Kello 2 j.pp. astuimme junaan, ja jätimme tuon Pietarin suuren jättiläiskaupungin kaikkine kauneuksineen taaksemme. Junamme piirsi eteenpäin hyvällä vauhdilla.
Syyskuun 9:nen päivän aamulla pysähdyttiin muutamaksi tunniksi Dünaburg'in kaupunkiin, jossa meitä kestittiin tuolla maukkaalla tuoreella kaalikeitolla.
Syyskuun 10:nen päivän aamulla saavuimme Vilnan kaupunkiin, jossa arvoisien porvarien puolesta oli meille laitettu pulska puolipäivällinen, jonka ohessa myös tarjottiin viinaa ja teetä. Muun lystin päälle piti Vilnan kenraali-kuvernööri meille venäjän-kielisen reiman puheen, tietysti jutellen asian tärkeästä merkityksestä, jonka toimeen-panemiseksi mekin olimme liikkeelle lähetetyt. Neljän tunnin kukuttua jatkoimme matkaamme samaan suuntaan, kunnes tulimme Martinshantschin pysäyspaikalle, jossa seisahduimme noin pariksi tunniksi. Tästä läksimme tietysti eteenpäin, siksi että saavuimme Bjelostockin kaupunkiin kello 10 j.pp. Täällä saimme väliaikaiseksi asunnoksemme erään tykkiväen kasarmin.
Syyskuun 11 päivänä vietimme edellämainitussa kaupungissa juhlallisesti jumalanpalveluksineen, jalomielisen hallitsijamme keisari Aleksander II:sen nimipäivää. Täällä oli myös maamme kenraalikuvernöri kreivi Adlerberg meitä tervehtimässä. Hän esitteli jumalanpalveluksen päätettyä puheessansa eläköön-maljan sekä keisarille että isänmaallemme, johon me vastasimme raikkailla hurrahuudoilla ja soittokunta soitti keisarihymnin, ja isänmaamme maljan esiteltyä "Maamme". Sen jälestä ryyppäsimme h. ylh. tarjooman viinaryypyn. Ei h. ylh. myöskään unohtanut onnen ja menestyksen toivottamista meille suureen ja vaikeaan edesottamiseemme. Hän käsitti sangen hyvin, kuinka läheisessä yhteydessä me olimme maamme ja kansalaistemme suhteen.
Kaupungista ei ole mitään erittäin mainittavaa, paitsi että kauniit juutalaisneidet vetivät puoleensa meidän poikain tarkkaa huomaavaisuutta.
Syyskuun 12 päivän ehtoolla lähdimme Bjelostock'ista ja jatkoimme matkaamme eteenpäin, poiketen Kovel'in pysäyspaikkaan, jossa myös saimme ruokaa. Tästä matkustimme aina eteenpäin monen tuntemattoman paikan ohitse.
Syyskuun 13 päivänä saavuimme Schmerinkon pysäyspaikalle. Tänne tuli myös keisarilta sähkösanoma, vastaukseksi siihen onnittelu-sähkösanomaan, jonka pataljonamme päällikkö lähetti keisarille Bjelostock'ista hänen korkian nimipäivänsä johdosta. Keisarin sähkösanoma oli seuraava:
