poltetta. Monen nääntyneen soturin murretun sydämen valtaavat ehkä nekin ajatukset: tähän saan nääntyä enkä tiedä koska turkkilaiset tulevat, leikellen jäsenen erältään, antaen siten mun tuntea hirveitä sanomattomia tuskia, ja lopuksi kuolema kaukana vieraalla maalla. Ei ole silmiäni kiini painamassa äidin hellä käsi, eikä rakkaat omaiset osanottavaisesti puristamassa vaipuvaa voimatonta kättäni. Ei rippi-isän eli papin lohduttavaiset sanat ole tässä tukemassa murtunutta mielentilaani. Yö pimenee, kylmyys enenee ja sitä myöten monen soturin tuskatkin, kunnes viimein tuo tuonen armotoin käsi on tehnyt lopun kaikista kivuista ja vaivoista, päästäen hänen siihen rauhalliseen leiriin, jossa ei ikinä enää sota pauhaa.
Meikäläisiä koeteltiin korjata ja auttaa niin paljon kun oli mahdollista löytää heitä pimeässä. Haavoitettujen korjaajat liikkuivat pitkin tannerta kuni haamut, etsien kukin niitä, keitä oli käsketty. Monelta ei kuulu mitään vastaukseksi, kun kysytään: "mistä rykmentistä eli pataljonasta olet?" Soturin henki on jo muuttanut toiseen maailmaan ja suu siis on sanatonna. Viimeisessä tuskassaan on moni vetänyt telttakaistaleen peitteekseen eli päästänyt päällystakkinsa kääreestä sillä suojellakseen itseään kylmää yötä vastaan, sekä siihen nukkunut ijäisesti. Toiset, joissa vielä on henki, koettavat sanoa korjaajille, mihin väkiosastoon kuuluvat. Korjaajat sitte huutavat toisillensa: täällä on sen ja sen rykmentin mies j.n.e. Vaan ne, joita ei millään tavalla voida pimeässä löytää, jäävät seuraavaan päivänkoittoon. Meidän suomalaisemme sentään löydettiin ahkeroilla ponnistuksilla melkein kaikki samana ehtona. Ikävältä sydäntä särkevältä tuntuu katsellessa omain sotakumppaniensa lepäävän verissään ijäistä unta. Vaan se vapaa alttiiksi antamus, joka heidät on tähän tilaan saattanut, on mieltä ylentävää ja jalostuttavaa, sekä se, kun muistelee kuinka monet vieraat sotatantereet tätä ennen ovat tulleet suomalaisten verellä purpuroituksi. He olivat kuolleet urhollisen soturikuoleman ja kaatuneet kunniantantereella, pyhän asian puolustukseksi. Kuolleenakin näyttivät he vielä urhon näköisiltä, kiväri ja miekka vaipuneessa kädessä; moni täydessä ampuma-asemassa, kiväri tähdättynä viholliseen päin. Moni oli jäänyt linnoituksen vallia vasten puoli-seisoalleen, silmät, suu auki. Tämä oli kammoittava näky, soturinkin terästytetylle luonnolle. – Turkkilaiset paraasta päästä olivat kuolleet seljälleen. Arvattavasti sen Muhammedin korani jossain pykälässä niin määrää. Nekin turkkilaiset järjestään, jotka siinä viimeisessä kahakassa tapoimme ja jossa sen oikein selvästi näimme, miten se kävi, he heittivät seljälleen, että mätkähti. Näyttipä yksi kovasisuinen vielä tässä asemassa ollessaan kurkkuansa, arvattavasti tarkoittaen: leikatkaa tuostakin.
Täällä nähdään ruumiina monenlaista kansaa: venäläisiä, turkkilaisia, vähäaasialaisia, arabialaisia, suomalaisia sekä yhtä ja toista kansallisuutta. Olipa muutamia roteva-ruumiisia mustia neekereitäkin ollut turkkilaisten riveissä ja urhona kaatunut niinkuin valkea-ihoisetkin.
Eläin-raukatkin turkkilaisten varustuksissa (retuutteissa) olivat saaneet kärsiä sodan kovaa kohtaloa. Niitä oli haavoittuneita ja kaatuneita, niinkuin ihmisiäkin. Hevoset, moni kaunista Arabialaista rotua, härät, lampaat, aasit ja koirat, kaikilla oli ollut sama kohtalo. Yksin kissaankin oli surman luoti sattunut. Ihmiset ja eläimet olivat sekaisin kaatuneet turkkilaisten vallihautoihin ja varustusten pihoille, joiden tähden nämät vallihaudat antoivat mitä hirvittävimpiä ja kirjavia näköjä.
Kello 10 aikaan ehtoolla ollaan jo taas kaikki paikoillaan ja vietetään asentopaikka-elämää. – Ilma on kylmä, niin että hampaat lyö loukkua vilun tähden. Puita kokoillaan ja hankitaan mistä vaan saadaan nuotiotulta varten. Sähkösanoma-lankain pylväät hakataan poikki ja tuodaan nuotiopuiksi, kaikki mitä ympäristössä suinkin löytyy; yksin katkenneet kivärien tukitkin ja tyhjät patronalaatikot, joita turkkilaiset olivat viljalta jättäneet. Kaikki pannaan tulen uhriksi. Sitten istutaan nuotion ympärillä. Muutamat hakevat vettä, muutamat puita, muutamat taas haavoitettuja kumppaneitamme, joista vielä joitakuita oli löytämättä pimeyden tähden. Heti kun he löydettiin, kannettiin he nuotion ääreen kantimilla. Sitte sidottiin heidän haavansa ja lämmitettiin kangistuneet jäsenensä. Kellä vaan tippakin vielä oli jälellä "Tasku-Matissa", se annettiin haavoitetuille tuskiensa lievitykseksi.
Ehtoollisen toimessa myös ollaan, säilyjauhoista (konservista) keitetään herneruokaa, puuroa ja velliä. Leipää on tällä kertaa yltäkyllin, sillä moni oli jättänyt tappotantereelle leipäpussinsa ja kaiken yksinkertaisen soturitavaransa muuttaessaan tuonelan tuville, manalan majoille.
Etteivät nämät varsin saisi jäädä unohdukseen pohjattomaan syvyyteen, niin lisään tähän nimiluettelon kolmannen komppanian kaatuneista, haavoitetuista ja tärähdyksen (kontusionin) saaneista tapeltaessa Gorny-Dubniak'in edustalla:
Kaatuneita:
Tarkk'ampujat:
N:o 2 Jisu Gröndahl, komppanian ilveilijä, laulaja, pelmanni ja suutari y.m. " 13 Jaakko Salli. " 34 Kalle Udd. " 59 Konstantin Sihlman. " 63 Iisakki Lintula.
Korprali:
N:o 86 Klaus Smiz, komppanian oikeasivusta-mies, jäykkä, vakava Suomen poika – oli palvellut jo viisitoista vuotta.
Tarkk'ampujat:
N:o 101 Herman Kukkonen. " 119 Kalle Bergelin. " 165 Fredrikki Lagerbom. " 174 Kustaa Berggren.
Kuoleman-haavan saaneet:
Tarkk'ampuja N:o 78 Vihtori Lemke.
Korprali N:o 136 Efraimi Kast.
Tarkk'ampuja N:o 171 Aleksanteri Bäckström.
Paranevia haavoja saaneet, joista useammat sentään jäivät raajarikkoisiksi:
Aliluutnantti Akseli Neovius.
Aliupseeri Kaarlo Wennerström.
" Fransi Huopanen.
Torvensoittaja Jaakko Andersson.
Tarkk'ampujat:
N:o 3 Daavetti Andersson.
" 6 Juho Manni.
" 15 Vilho Knall, kävi Helsingissä välillä ja aikoi tulla uudestaan Turkinmaalle vapaaehtoisesti, mutta kuoli, toista kertaa tullessaan Jassyn kaupungissa "kuumetautiin".
Tarkk'ampujat:
N:o 18 Juho Rajala.
" 54 Vihtori Salminen.
" 58 Malakias Sarman.
" 64 Erikki Loukola.
" 65 Paavo Nygrén.
" 66 Fransi Wallen.
" 75 Juho Nanhinen.
" 79 Verneri Nessling.
" 94 August Wåhrström.
" 98 Heikki Alfredi Hällfors.
" 102 Nikolai Flinckman.
" 104 Erikki Helander, kävi kaksi kertaa Turkinmaalla, tuli toisen kerran varaväen kanssa San-Stefanoon. – Kun me kysyimme:
"no mitä varten tänne taas tulit?" vastasi hän: "ei sitä viitti sotamies tälläisinä aikoina Helsingissä uunin päällä maata." Hän toi terveisiä meille oikein kourakaupalla.
Tarkk'ampujat:
N:o
