style="font-size:15px;"> Varmaan tulee Antista jalo saarnamies, ettei seuduilla toista, ellei enkeli taivaasta astu alas.
ANTTI.
(Näyttää alakuloiselta.) Oletko niin vakaantunut tuossa, toivossasi, ettei se voisi haihtua koskaan.
ÄITI.
Ei koskaan. Ennen tahdon kuolla tuossa toivossani, kuin nähdä sinut jonakin muuna.
ANTTI.
Olisiko se ollut isänikin tahto, että minusta kaikella muotoa täytyy tulla pappi?
ÄITI.
Käskihän isäsi minun pitämään huoli sinusta. Ja tämän kautta luulen juuri parhaiten turvanneeni tulevaisuutesi niin maallisesti kuin hengellisestikin, sillä pappinahan sinä parhaiten muistat pitää huolta sielustasi.
(MÄKÄRÄ on kulkenut vaimojoukossa ja katsellut jokaista hyvin tutkivasti. Pysähtyy nyt Niskalan emännän eteen ja tarkastelee häntä pää kallellaan.)
NISKALAN EMÄNTÄ.
Mitä se Mäkärä taas..?
MÄKÄRÄ.
(Kääntyy Antin puoleen ja nauraa ivallisesti.) Olen katsellut, tokko tuossa koko akkalaumassa löytyy yhtään oikeata kirkkomiestä.. Mutta eikö mitä.
EUKOT.
(Alkavat loukkaantuneina ahdistella Mäkärätä.) Mitä sillä sanot? Luuletko itse olevasi parempi! Kyllä et ole yhtään parempi.
NISKALAN EMÄNTÄ.
Mitä hän taas sanoi?
ERÄS VAIMO.
(Selittäen.) Hän sanoo, ettei meistä yksikään ole oikea kirkkomies.
(MÄKÄRÄ nauraa vatsansa pohjasta.)
NISKALAN EMÄNTÄ.
Siunaa ja varjele!.. Se roisto vaan nauraa sille.
MÄKÄRÄ.
(Yhä nauraen.) Enkös arvannut.. enkös arvannut.. Tuo eukkoväki, se ei kestä pienintäkään moitetta. He, he, he! Eukkoparat, vielä on teissäkin se vanha Aatami.
EUKOT.
(Keskenään.) Lähtään pois, mitä tuon hullun puheista. (He menevät.)
MÄKÄRÄ.
(Antille). Aina se on tuo ihminen arka kunniastaan.
(ERÄS MIES tulee pitkin maantietä, joka kulkee kirkon sivu poikki näyttämön. Hän kantaa pieniä matkakapineita ympärillään.)
ÄITI.
(Huomattuaan miehen, joka lähestyy heitä.) Antti, tuolla tulee se maisteri, joka tässä pari viikkoa sitten kävi meillä.
ANTTI.
Kas, Karihan siellä tulee. (Menee häntä vastaan.)
(ANTIN ÄITI ja MÄKÄRÄ menevät muiden vaimojen jälessä puhellen keskenään.)
ANTTI.
(Karille.) Terve tulemastasi takaisin!
KARI.
Bitte sehr!
ANTTI.
Pianpa sinä jouduit. En minä sinua vielä osannut odottaa.
KARI.
Minä koettelin jouduttautua tänne juhannusaatoksi.. Mutta eiköhän istuta tuohon sakastin rappusille, olen kulkenut jotenkin paljon tänä päivänä.
(Istuutuvat.)
KARI.
(Heittää lakin päästään ja pyyhkii hikeä otsaltaan.) Muutoin on minulla ollut jokseenkin edullinen matka. Löysin sieltä paljon harvinaisia kasvia, joita minulla ei ennen ole ollut.
Varsinkin hyönteisiä ja simpukoita olen saanut paljon. (Ottaa lasipurkin taskustaan.) Katsopas, tuolla on minulla simpukoita, jotka löysin eräästä lammista. Niissä huomaa kaksi lajia, alhaisemman ja ylhäisemmän, ja sitten vielä kaikki niiden välimuodot.. Mutta ethän sinä kuule mitään.
ANTTI.
(Heräten ajatuksistaan.) Niin mitä sinä sanoit simpukoista.
KARI.
Ei kuurolle kahta saarnaa.. Vaan mikä sinua on vaivaavinaan, kun olet niin synkkämielisen näköinen?
ANTTI.
Onhan niitä huolia varsinkin sellaisella kuin minä.
KARI.
Sinullako todellisia huolia.. mitä vielä. Kuvailet vaan.
ANTTI.
Kunpahan olisit itse minun asemassa. Ajattele nyt: kaikki täällä odottavat minusta pappia ja äitini koko elämän tarkoitus on siinä, mutta tiedäthän ettei minusta tämmöisenään ole papiksi, kun epäilen kristinopin päätotuuksia.
KARI.
Eihän se estä sinua opettamasta kansalle ainoastaan sitä, mitä heille saa opettaa.
ANTTI.
En puhu koskaan vastoin vakuutustani.
KARI.
Niinpä elä rupea sitten papiksi.
ANTTI.
Mutta miten voin taas ilmoittaa asian äidilleni?
KARI.
Äidillesi?.. Mitä varten sanoa sitä äidillesi. Anna eukon elää siinä luulossa, ja sinäkin olet pelastettu.
ANTTI.
Valheella ei kuitenkaan kauaksi päästä. Minä tahdon sanoa totuuden.
KARI.
Totuuden!
ANTTI.
Niin juuri. Minä olen jo monta vuotta pitänyt äitiäni väärässä luulossa, olen pettänyt häntä, vaan nyt sanon niinkuin asia on, kävi miten kävi.
