9:llä kuvalla. Helsingissä 1902.
Kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan. Toinen osa, esitetty unennäön muodossa. Osottava Kristityn lesken ja lasten lähtemisen matkalle, heidän vaarallisen matkansa ja onnellisen saapumisensa toivottuun maahan. Kirjoitti: John Bunyan. Uusi suom. englannin kielestä. Kaunistettu 9 kuvalla. Helsingissä 1902.
Lyhyen mukaelman suomennoksia ovat:
Pyhiin matkustaja eli Kristityn vaellus ijankaikkisuuteen. Johan Bunianin alkuteoksen mukaan uudestaan pantu kokoon. Suomentanut R. Mellin. Oulussa 1862.
Matkamies. Mukaelma John Bunyanin kirjoittamasta englanninkielisestä alkuteoksesta Kristityn vaellus ijankaikkisuuteen. Suomennos. Porissa 1898.
Bunyanin muita teoksia on suomeksi ilmestynyt:
Se paras sanoma sille pahimmalle ihmiselle, elikkä evangeliumin armo tarjottu erinomattain Jerusalemisille eli suurimmille syntisille. Ruotsista käätty, (1 painos Stockholmisa 1781; 4 painos Turussa 1854).
Taivaasen juoksia, eli selitys ihmisen taivaasen pyrkimisestä ja pääsemisestä. Engelskan kielellä ennen muinen kirjoittanut Johan Buniani. Siitä sitten suruttomain synnin unesta herättämiseksi Ruotsin kieleksi käännetty ja nyt viimen Suomeksi kääntänyt J. H: Oikonut ja präntiin kustantanut H. R[enqvist]. Kuopiossa 1846. (Toinen painos Sortavalassa 1848, sittemmin vielä 2 painosta, viimeinen Turussa 1877).
Taivaasen juoksia. Johan Bunianilta. Suomennos. Helsingissä 1851. (Tähän suomennokseen perustuvat ne painokset, jotka ilmestyivät Oulussa 1897 ja 1900).
Jumalan armo ulottuva suurimmille syntisille elikkä Johannes Bunianin kääntymys, kutsumus saarnavirkaan ja vankeus, kirjoitettu häneltä itseltä. Suomenti Jaakko Aulin. Vaasassa 1852.
"Yhden Kristityn vaelluksen" kirjoittajan Johan Bunianin kertomus hengellisestä koettelemuksestansa. Lyhykäisesti kerrottu. Suomentaja A. J. Weänänen. Helsingissä 1856 (mukaelma).
Johan Bunianin kertomus hengellisistä kokemuksistaan. Lyhennetty suomennos. [Suom. K. J. Gummerus]. Helsingissä 1863.
Sen ijankaikkisen ja kaikkivaltiaan kuninkaan Jesuksen Kristuksen pyhä sota pimeyden ruhtinata vastaan ihmisen sielusta, jonka ensin Johannes Bunian, saarnamies Betfortisa, Engelskan kielellä kirjoitti, ja sitte on Saksan ja Ruotsin kielihin käännetty. G. M[onell'i]n suomentama Ruotsin kielestä. Helsingissä 1856. (Uusi kielen puolesta korjattu painos Kuopiossa 1891).
Johan Bunyanin Ilmestykset. Kuvaus tulevaisesta elämästä, taivaan autuudesta ja helvetin kauhistuksista. Suomensi E. T[örmälä], Tampereella 1889.
TEKIJÄLTÄ KIRJANSA PUOLUSTUKSEKSI
Kun kynän ensin otin kätehen'
Ja työhön ryhdyin, enpä luullut, en,
Ett' tulis siitä kirja tämänlainen:
Sen toisin olin suunnitellut vainen.
Mut tuskin aavistustakaan ol' mulla,
Niin tällainen vain alkoi siitä tulla.
Se kävi näin: Kun kerran evankelin
Mä pyhäin miesten teistä kirjoittelin,
Niin äkkiä heidän työnsä, toimens' siin'
Jo alkoi verhoutua vertauksiin.
Kakskymmentä sai niitä kirjaan heti,
Kakskymmentä taas taas mukanaan ne veti,
Ja nytkös tuli tuiki taajaan noita,
Kuin ahjon sydet syytää kipunoita.
Ei, aattelin, jos näin te taajenette,
Niin kiinni teidät kytken, muutoin ette
Te malta määrääkään, ja kirja, jolla
Hyv' alku on, ois pian turmiolla.
Niin tein, mut tarkoitus ei ollut mulla
Tän kynänkynnön kaikkein käsiin tulla
Semmoisenaan. En selvill' ollut, miksi
Ma laittelinkaan kirjaa valmihiksi:
En naapurien huvitukseks', en,
Kenties vain omaks' tyydytykseksen'.
Ei muuta mulla mieless' ollutkaan.
Ma kirjoittelin ajankuluks' vaan.
Näin mieli pahemmiss' ei askaroinut,
Mi töihin kehnoihin ois viedä voinut.
Ilomielin kynä paperille siirtyi,
Ja aattehet ne siihen pian piirtyi.
Kun metodi oi' selvä sekä kuosi,
Niin puistellen ne paperille vuosi
Mun kynästäin. Ja niinpä nyt
On kirja tähän kokoon syntynyt.
Sai yhteen langan päät. Nyt kirjan' kannoin
Ma muitten nähdä. Heidän päättää annoin,
Se kelpaako, vai onko tuomittapa.
Yks' sanoi: "anna elää", toinen: "tapa";
Tää: "pane pränttiin, John", tuo: "älä väinkään".
"Hyv' on", yks' sanoi, toinen: "eipä lainkaan".
Ma olin ymmällä, mut mietin sitten:
Kun noin te eri tavoin harkitsitten,
Niin pränttiin vainenkin se saakohon;
Saa nähdä sitten, kuka oikeess' on.
Yks', huomaan ma, sois sen niin kyllä käyvän,
Vaikk' ei näy toinen siihen yhdistäyvän.
Mut ken heist' oikein neuvoi, kuka väärään,
Sen itse kirja ratkaiskoon; niin määrään.
Ja mietin taas: jos tekisi nyt toisin
Kuin neuvoi ne, jotk' oitis pränttiin soisi,
Niin turhaan heidän kanssansa vaan kiistäis
Ja mielihyvän suuren heiltä riistäis.
Mut niille, jotka tahtoi kieltää sen,
Mä sanon: enhän moiti teitä, en.
Nuo muut ne tahtoi; siispä säästäkäätte
Te tuomionne, kunnes itse näätte.
Sit' elles lue, jätä ilman muuta;
Yks' lihaa söis, ja toinen kaluais luuta.
Mut paremmin heit' tyynnyttääksen' nyt,
Ma öisin heiltä hiukan kysellyt.
Miks'en sais käyttää muotoja mä näitä?
Miks'en jo yhteen liittäis langan päitä?
Jos valkea pilvi veden kieltää milloin,
Niin vettä tuopi musta pilvi silloin.
Mut toipa se tai tämä; kun käy vaan
Hopeiset helmet maata kastamaan,
Niin kuminallenkin kiitoksen maa kantaa:
Yhdessähän ne heelmä-aarteet antaa;
Et toisesta siin' erota sä toista.
Maa janoissansa veden ottaa noista,
Mut tarpeensa kun sai, pois liiat luopi,
Ja sade siunaustaan turhaan tuopi.
Te
