tullessani ammuin erään suuren linnun, joka istui korkean puun latvassa, tiheän metsän rinteellä. Tuskin oli pyssy lauennut, niin pyrähti lentoon lukemattomat laumat monenlaisia lintuja, jotka kirkuivat ja rääkyivät kukin omalla tavallaan. Ampumani lintu oli väristä ja nokasta päätellen haukka, mutta kynnet olivat toisenlaiset kuin haukalla. Sen liha haisi raadolta eikä siis kelvannut syötäväksi.
Palasin lautalle ja rupesin nostamaan tavaroitani rannalle. Siihen työhön loput päivää kuluikin. En tiennyt, missä viettäisin yöni. Maassa en uskaltanut nukkua, sillä pelkäsin petoja, vaikka tuo pelko, kuten sittemmin ilmeni, oli aivan turha. Rakensin itselleni tavara-arkuista ja laudoista jonkinlaisen majan. Miten täällä alkaisin elatustani hankkia, en tiennyt lainkaan. Äskeisellä matkallani en ollut nähnyt kuin pari kolme jäniksen kaltaista eläintä, jotka olivat hypähtäneet edestäni pyssyn pauketta säikähtäen.
Seuraavana aamuna johtui mieleeni, että laivastahan voisi saada tänne maihin vielä paljonkin kaikenlaisia hyödyllisiä esineitä, köysiä, purjeita ja sen sellaista. Siksipä päätinkin käydä vielä toistamiseen siellä, jos suinkin mahdollista. Ja kun otin lukuun, että ensimmäinen myrsky saattoi särkeä laivan säpäleiksi, päätin jättää kaikki muut työt sikseen, kunnes olisin saanut korjatuksi laivasta pois kaikki, mikä suinkin oli mahdollista. Kutsuin sitten kokoon neuvoston, ts. omat ajatukseni, ja siinä sitä punnittiin, olisiko paras lähteä laivalle lautalla, mutta koska se huomattiin sopimattomaksi, päätin lähteä sinne ensi pakoveden aikana samalla tavalla kuin ennenkin. Tällä kertaa riisuuduin jo majassa jättäen ylleni vain kirjavan paidan ja jalkaani liinahousut ja kengät.
Laivan kannelle noustuani rakensin toisen lautan. Nyt kun minulla oli jo kokemusta, en tehnyt sitä enää niin kömpelöksi enkä lastannut sitä niin raskaaksi kuin edellisellä kerralla. Paljon hyödyllistä tavaraa sain nytkin kerätyksi. Kirvesmiehen kojusta löysin ensinnäkin pari kolme pussillista isoja ja pieniä nauloja, pari tusinaa veistokirveitä ja erään tärkeän työkalun, tahkon. Tykkimestarin kajuutasta sain pari kolme rautakankea, kaksi nassakkaa musketinluoteja, seitsemän muskettia sekä entisten lisäksi vielä yhden lintupyssyn ja jonkin verran ruutia, samoin suuren pussillisen hauleja ja ison harkon lyijyä. Viimeksimainittu oli kumminkin niin raskas, etten jaksanut nostaa sitä laivan laidan yli. Keräsin myös kaikki vaatteet, mitä suinkin löysin, varapurjeen, riippumaton ja muutamia patjoja.
Kaikki nämä aarteet sain onnellisesti maihin. Laivalla ollessani olin pelännyt, että metsäneläimet sillä välin kävisivät hävittämässä ruokatavarani, mutta perille tultuani näin, ettei kuokkavieraita ollut käynyt lainkaan. Eräällä arkulla vain istui palatessani metsäkissan näköinen eläin, joka lähetessäni karkasi jonkin matkan päähän, mutta pysähtyi jälleen. Siinä se sitten istua kökötti katsellen minua, ikäänkuin olisi mielinyt päästä lähempään tuttavuuteen. Ojensin pyssyni sitä kohti, mutta se ei ollut siitä millänsäkään eikä lainkaan yrittänyt pakoon. Heitin sille sitten palasen korppua – vaikka suoraan sanoen en kovin runsaskätinen ollut, sillä eiväthän omatkaan varastoni olleet kovin suuret – no niin, palasen sille heitin. Se tuli lähemmäksi, haisteli sitä, söi sen suuhunsa ja katsoa murjotti minuun: eikö tulisi lisää? Mutta kun ei enää mitään näkynyt heruvan, se luikki tiehensä.
Uusia tavaroita rannalle siirtäessäni täytyi minun avata ruutitynnyrit ja kantaa ruuti vähissä erin maihin, tynnyrit kun olivat hyvin raskaita. Nostettuani sitten kaikki kuivalle maalle rupesin rakentamaan itselleni telttaa purjeista ja veistämistäni riu'uista. Tähän telttaan nostin kaikki sellaiset tavarat, mitkä saattoivat pilaantua sateessa tai päivänpaisteessa, ja kasasin teltan ympärille arkkuja ja tynnyreitä suojaksi ihmisten ja petojen hyökkäyksien varalle.
Telkesin sitten teltan oven: pystytin ulkopuolelle tyhjän arkun ja nostin sisäpuolelle lautoja. Levitin vihdoin maahan patjan, panin kaksi pistoolia pääpuoleen ja yhden pyssyn viereeni ja niin laskeuduin pitkästä aikaa taas oikealle vuoteelle. Edellisenä yönä en ollut sanottavasti saanut unta silmiini ja koko pitkän päivän olin ollut ahkerassa työssä – ei siis kumma, että heti vaivuin uneen.
Tuskin on kauppiaalla konsanaan ollut liikkeessään niin monipuolista tavaravarastoa kuin minulla teltassani. Mutta ei se minua sittenkään vielä tyydyttänyt, sillä niin kauan kuin laiva yhä vielä oli entisessä asennossaan, pidin velvollisuutenani tuoda sieltä maihin kaikki, minkä suinkin saatoin saada. Menin sinne joka päivä luoteen aikana tuoden mitä milloinkin tullessani. Kolmannella kerralla lastasin lautalle kaikki purjeet, köydet ja nuorat, mitkä vain irti sain, samoin purjekangasta, jota oli ollut varalla purjeitten paikkaamista varten. Kastuneen ruutitynnyrin toin niinikään pois laivasta. Purjeet minun täytyi leikellä pienemmiksi, niitä kun en tietenkään enää voinut käyttää laivan purjeina, vaan tavallisena kankaana.
Viisi kuusi kertaa laivalla käytyäni luulin jo keränneeni sieltä kaikki, mistä minulle olisi hiukankin hyötyä, mutta suuri oli iloni ja hämmästykseni, kun eräänä päivänä löysin laivan säiliöstä suuren tynnyrin täynnä laivakorppuja, kolme suurta nassakkaa rommia, tynnyrin sokeria ja säkillisen jauhoja. Käärin korput kangasmyttyihin ja kannoin ne sillä tavoin lautalle.
Seuraavalla kerralla päätin ottaa paksut touvit. Ison touvin katkaisin niin suuriksi paloiksi, että parahiksi jaksoin kantaa, otin myös kaksi ohuempaa touvia ja ankkuritouvit sekä kaikki rautaesineet, mitkä sain vain irti. Lautan laitoin raakapuista, sille lastasin nämä raskaat esineet ja lähdin maihin.
Mutta nytpä onni näkyi alkavan kääntää minulle selkäänsä. Lautta oli tällä kertaa kutakuinkin kömpelösti kokoonkyhätty ja raskaaksi lastattu. Siksipä en osannutkaan kotilahdelmaan tullessani ohjata sitä niin taitavasti kuin edellisiä. Se keikahti toiselle laidalleen, ja minä solahdin tavaroineni päivineni veteen. Minulla ei siinä mitään hätää ollut, ranta kun oli lähellä, mutta suuri osa tavaroista meni mereen, varsinkin kaikki esineet, joissa oli rautaa. Pakoveden aikana sain kyllä suurimman osan touveja maihin ja samoin muutamat rautaesineet, mutta niistä piti useimmat etsiä sukeltamalla, ja se oli varsin vaivalloista.
Tämänkin jälkeen kävin vielä joka päivä laivalla ja aina sieltä jotain toin tullessani.
Nyt olin ollut saaressa kolmetoista päivää ja käynyt laivalla yksitoista kertaa. Olin tuonut sieltä kaiken, mihin kahden käden voimalla vain suinkin pystyin, mutta luulenpa, että jos tyyniä ilmoja olisi kestänyt kauemmin, olisin lopulta tuonut maihin koko laivan palan palalta.
Kahdettatoista kertaa hankkiutuessani lähtemään laivalle huomasin tuulen alkavan puhaltaa. Lähdin sinne kuitenkin tapani mukaan pakoveden aikana. Olin etsinyt ja penkonut kaikki paikat niin tarkoin, ettei olisi luullut löytyvän enää mitään, mutta löytyipäs! Kajuutassa huomasin pienen seinäkaapin, jonka laatikosta löysin pari kolme partaveistä, suuret sakset ja tusinan verran veitsiä ja haarukoita. Toisesta laatikosta löysin rahoja, osaksi eurooppalaisia, osaksi brasilialaisia kulta- ja hopearahoja. Näitten arvo oli yhteensä noin kuusineljättä Englannin puntaa.
Myhähdin rahakasaa katsellessani. Jonninjoutavaa tavaraa! Mitä hyötyä sinusta minulle olisi? Ei sinussa ole sen vertaa arvoa, että sinut maasta viitsisin nostaa. Yksi ainoa veitsi on paljon arvokkaampi minulle. Ole siinä, missä olet, ja mene meren pohjaan niinkuin eläin, jonka henkeä ei kannata pelastaa.
Hetkisen mietittyäni käärin rahat kuitenkin kangaspalaseen ja otin mukaani.
Rupesin jälleen rakentamaan lauttaa, mutta kesken kaikkea huomasin taivaan vetäytyneen pilveen ja neljännestunnin kuluttua alkoi jo navakka tuuli puhaltaa maalta päin. Lautta täytyi jättää sikseen, sillä minun oli jouduttava rantaan ennen nousuveden palaamista. Ei auttanut muu kuin heittäytyä uimaan. Se ei ollut helppoa, sillä taskuissani oli runsaasti painoa ja aallot alkoivat käydä sangen korkeina. Tuuli yltyi yltymistään, ja ennen nousuveden tuloa pauhasi jo täysi myrsky.
Mutta
