eilen viskannut. Koska se ei ollut nyt rannasta kuin peninkulman päässä ja näytti yhä vieläkin olevan pystyssä, alkoi mieleni tehdä sinne, koska saisin sieltä yhtä ja toista tarpeellista.
Puolenpäivän aikana meri tyyntyi kokonaan. Luodevesi pakeni niin kauas, ettei rannan ja laivan välillä ollut vettä enää kuin neljännespeninkulma.
Mieleni muuttui haikeaksi katsellessani laivaa. Jos olisimme pysyneet siinä eilen, niin hengissä olisimme nyt joka mies. Olisimme pelastuneet rannalle, eikä minustakaan olisi tullut tällaista kurjaa erakkoa, vailla ihmisseuraa ja kaikkea lohdutusta. Kyyneleet kiertyivät väkisinkin silmiini. Mutta nyt ei auttanut antautua murheen valtaan. Päätin lähteä käymään laivalla. Riisuin vaatteet yltäni, ilma kun oli tavattoman lämmin, ja heittäydyin mereen. Yks kaks olin uinut laivan luo, mutta siellä oli pulma edessä: miten pääsisin laivaan. Se oli yhä matalikolla ja hyvin korkealla vedenpinnasta; ei ollut mitään, jota myöten olisin voinut nousta kannelle. Kahdesti uin laivan ympäri ja vasta toisella kerralla huomasin köydenpään riippuvan kokasta – kumma etten sitä jo ensi kerralla huomannut! Ankarasti ponnistaen sain vihdoin köydenpäästä kiinni ja kiipesin kokkaan.
Huomasin laivan saaneen vuotoja ja ennättäneen vetää vettä sisäänsä jo koko lailla. Myrsky oli iskenyt sen perä edellä kovan hietasärkän laitaan, niin että perä oli kohonnut hyvin korkealle, kokka sitä vastoin vaipunut alas. Kannet olivat vapaina, ja kaikki mitä laivalla oli, näkyi jääneen kuivaksi. Ensi työkseni rupesin tarkastamaan, mikä laivalla oli vielä kunnollista ja mikä turmeltunutta. Kaikki laivan ruokatavarat olivat säilyneet kuivina. Nälkäinen kun olin, menin ruokavarastoon, pistin housuntaskuni täyteen laivakorppuja ja niitä pureskellen ryhdyin jatkamaan työtäni, sillä kiirettä oli pidettävä. Isosta kajuutasta löysin jonkin verran rommia, jota otin aimo kulauksen vahvistuakseni vastaisiin ponnistuksiin. Nyt olisi ollut tarpeen vene, millä olisin vienyt tavaroita maihin. Mutta kun sitä ei ollut, täytyi ryhtyä muihin keinoihin.
Laivalla tiesin olevan muutamia vararaakoja, pari kolme paksua parrua ja useita varalla pidettyjä mastopuita. Otin niistä muutamia, joita jaksoin liikutella, sidoin toiseen päähän köyden, heitin ne mereen ja kiinnitin köyden laivaan. Laskeuduin sitten alas laivankylkeen, vedin puut luokseni ja sidoin neljä raakaa molemmista päistä yhteen niin hyvin kuin osasin, niin että siitä muodostui jonkinlainen lautta. Panin sitten pari kolme lautaa poikkipuolin ja jopa kannatti lautta miestä. Koska se oli kuitenkin vielä kovin heikko raskaammalle lastille, sahasin käsisahalla mastopuun kolmeen kappaleeseen ja liitin nämä lauttani vahvikkeeksi. Vaikeaa ja hankalaa tämä työ kyllä oli, mutta tieto siitä, että nyt on hankittava välttämättömiä elintarpeita, rohkaisi ja opetti minua saamaan aikaan sellaistakin, mihin muissa oloissa tuskin olisi pystynyt.
Lautta oli nyt kyllin luja kantamaan suurtakin kuormitusta. Kysymys oli vain siitä, mitä siihen ensiksi panisin ja miten saisin tavarat tyrskyjen läpi maihin. Mutta tässä ei ollut aikaa pitkiin arveluihin. Ensiksi laskin lautan pinnalle niin monta lautaa ja lankkua kuin kokoon sain, otin sitten kolme merimiesarkkua, tyhjensin ne ja vein lautalle. Ensimmäiseen panin ruokatavaroita: leipää, riisiä, kolme Hollannin juustoa, viisi kimpaletta kuivattua vuohenlihaa ja jonkin verran eurooppalaisia jyviä, ohraa ja riisiä, jota oli käytetty laivalla olleen siipikarjan ruoaksi. (Linnut oli jo aikaa sitten syöty, ja mielipahakseni huomasin jälkeen päin, että rotat olivat jyrsineet siemenistä suurimman osan kelvottomiksi.) Juomia löysin useita laatikollisia, muutamia hienoja liköörejä ja viisi kuusi nassakkaa arrakkia. Ne minä nostin sellaisenaan lautalle, kun arkuissa ei enää ollut tilaa.
Tällä välin alkoi vuoksi nousta, ja harmikseni näin, kuinka rannalle jättämäni takki, liivit ja paita kelluivat veden pinnalla. Uimaan lähtiessäni ei minulla ollut kuin liinaiset polvihousut ja sukat jalassa. Laivassa kyllä oli vaatetta hyvinkin runsaasti, mutta ylleni sieppasin vain kaikkein tarpeellisimmat, minulla kun oli kiire saada paljon tärkeämpää mukaani, nimittäin työaseita. Kauan aikaa haeskeltuani löysin viimein kirvesmiehen arkun. Se oli verraton aarre ja tällä haavaa minulle arvokkaampi kuin laivanlastillinen kultaa. Laskin sen lautalle sisällystä sen tarkemmin tutkimatta, sillä tiesinhän suunnilleen, mitä siinä oli.
Nyt oli saatava ampuma-aseita ja ampumatarpeita. Suuressa kajuutassa oli kaksi sangen hyvää lintupyssyä ja kaksi pistoolia. Ne minä otin ensin ja samalla muutamia ruutisarvia ja haulipusseja sekä kaksi vanhaa, ruostunutta miekkaa. Sitä paitsi löysin vielä pitkän etsimisen perästä kolme ruutitynnyriä, joista kaksi oli säilynyt ihan kuivana, kolmas oli kostunut. Nämä aseet, kaksi sahaa, kirveen ja vasaran laskin lautalle.
Olipa lastini lisänä kolme elävääkin olentoa, nimittäin laivan kaksi kissaa ja koira. Edelliset kyllä pysyivät lautalla koreasti, mutta koira hyppäsi heti kohta mereen ja ui edelläni rantaan.
Nyt oli lautta täyteen lastattu. Mutta kuinka päästä maihin, kun ei ollut purjetta, ei airoja, ei peräsintä? Heikoinkin tuulenpuuska saattoi tehdä koko hankkeen tyhjäksi.
Kolme edullista seikkaa oli kyllä olemassa: ensiksi meri oli tyyni, toiseksi vuoksi nousi ja liikkui rantaa kohti, kolmanneksi tuuli, vaikka hiljainenkin, puhalsi mereltä päin. Löydettyäni pari kolme katkonaista airoa läksin vihdoin lautallani liikkeelle.
Peninkulman verran lautta kulki varsin hyvin. Huomasin sen vain suuntautuvan hiukan syrjään siitä kohdasta, missä ensi kertaa olin noussut maihin. Siitä päätin, että tässä mahtoi käydä virta. Toivoin siis pääseväni johonkin lahdelmaan tai joensuuhun, johon lautta olisi hyvä ohjata. Oikein olin arvannutkin. Edessäpäin tuli näkyviin pieni poukama, jonne vuoksi virtasi jokseenkin kovalla vauhdilla. Koetin niin hyvin kuin osasin ohjata lauttaani keskeltä virtaa.
Mutta siellä olin vähällä joutua toisen kerran haaksirikkoon, ja jos niin olisi käynyt, olisi minulta varmaankin sydän murtunut. Kun en lainkaan tuntenut rantaa, törmäsi lautan toinen pää äkkiä matalikolle, jolloin tavarat olivat liukumaisillaan toiseen, matalammalla olevaan päähän; siitä ne tietystikin olisivat solahtaneet veteen. Ponnistin selkäni kaikin voimin arkkuja vasten, etteivät ne siirtyisi paikoiltaan, ja koetin saada lauttaani irti, mutta se oli mahdotonta. En uskaltanut liikahtaakaan paikaltani, vaan tässä tukalassa asemassa minun täytyi olla runsas puoli tuntia, kunnes vuoksi oli kohottanut lautan toisenkin pään väljille vesille. Airolla sauvoin sitä sitten eteenpäin, kunnes sain sen uomaan, jossa nousuvesi lähti kulkemaan ylös virtaa. Kovin kauas merenrannasta en olisi mielelläni joutunut, sillä täältä rannaltahan näkisin ulapalle: kukaties vielä joskus saisin näkyviini laivan, joka pelastaisi minut.
Huomasin joen äyräässä viimein pienen lahdelman ja sinne sain lauttani suurella vaivalla ohjatuksi. Mutta siinä oli taas se vaara tarjona, että koko lastini solahtaisi veteen. Äyräs oli näet jyrkkä; ei näkynyt mitään sopivaa laituripaikkaa. Jos lautan toinen pää olisi käynyt rantaan, olisi toinen pää vaipunut veteen ja tavarat menneet sitä tietään. Ei auttanut muu kuin iskeä airo pohjaan ja koettaa pidättää lautta yhdessä kohdin lähellä tasapohjaista paikkaa, jonka arvasin pian joutuvan nousuveden alle. Niin kävikin. Kun vesi oli sanotun paikan kohdalla noussut tarpeeksi – lauttani oli noin jalan syvyydessä – työnsin lautan siihen ja löin airon kummassakin päässä pohjaan, niin ettei se enää päässyt mihinkään. Odottelin sitten, kunnes vesi jälleen laski, jolloin lautta hiljalleen painui tasaiselle tantereelle.
Lähdin nyt maihin etsimään soveliasta asuinpaikkaa itselleni ja turvallista suojaa tavaroilleni. En tiennyt, minne olin joutunut, mannermaalle vaiko saarelle, oliko täällä metsänpetoja vai ei. Vajaan peninkulman päässä kohosi korkea ja jyrkkärinteinen vuori. Se oli korkein kohta eräässä pohjoista kohti kulkevassa selänteessä. Otin mukaani toisen lintupyssyn, ruutisarven ja pistoolin ja läksin kulkemaan vuoren huippua kohti. Työllä ja tuskalla vihdoin pääsin sinne, ja siellä suureksi surukseni huomasin joutuneeni saarelle: vettä oli ympärillä, muutamia kallioita meressä vain siellä täällä ja noin kolmen peninkulman päässä länteen kaksi vielä pienempää saarta.
