Minkäpä muun kuin rahan vuoksi ne hirtehiset vaaraan antautuisivat?"
"Siitä pian saamme selvän", vastasi tohtori. "Sinä olet vain niin kauhean kuumaverinen ja suurisuinen, etten puheenvuoroa saa. Minä tahtoisin vain tietää seuraavan seikan: jos minulla nyt olisi taskussani joitain osviittoja siitä, minne Flint on aarteensa haudannut, niin olisikohan saaliimme suurikin?"
"Saaliimmeko!" junkkari huudahti. "Minä sanon vain, että jos meillä on edessämme nuo osviitat, joista puhuit, niin minä varustan laivan Bristolin telakassa ja otan sinut ja tämän Hawkinsin mukaani ja etsin aarteen käsiin vaikka vuosi etsimiseen kuluisi."
"Koska siis", tohtori virkkoi, "Jim sopii seuraan, niin me avaamme käärön", ja hän asetti sen eteensä pöydälle.
Käärö oli ommeltu kiinni, ja tohtorin täytyi ottaa esiin ammattisalkkunsa ja leikata neulokset lääkärinsaksillaan. Siinä oli kaksi esinettä – kirja ja sinetöity paperi.
"Ensiksi tutkimme kirjan", huomautti tohtori.
Junkkari ja minä kurottauduimme katsomaan avausta hänen olkansa yli, sillä tohtori Livesey oli ystävällisesti viitannut minutkin paikaltani pöydän ääreen löydöstämme nauttimaan. Ensimmäisellä sivulla oli vain tuollaisia lauseen katkelmia, joita ihminen joutessaan ja harjoitellakseen tavallisesti kynä kädessä piirtelee. Muuan oli sama kuin kapteenivainaan ihokaiverrus "Billy Bones kuvittelee", toisessa paikassa oli "Hra W. Bones, matruusi", "Ei enempää rommia", "Pahan Keyn kohdalla hän sen sai", ja muutamia muita pätkiä, enimmäkseen yksityisiä, käsittämättömiä sanoja. En voinut olla arvailematta, kuka se oli joka sen "sai", ja mitä "se" oli, jonka hän sai. Sangen varmaan puukon iskun selkäänsä.
"Eipä tästä paljon viisastuta", virkkoi tohtori Livesey lehteä kääntäessään.
Seuraavat kymmenen tai kaksitoista sivua olivat täynnä kummallisia tilivientejä. Rivin toisessa päässä oli päivämäärä ja toisessa rahasumma aivan kuin tavallisessa tilikirjassa, mutta niiden välissä oli selittävän tekstin asemesta vain eri määrä ristejä. Kesäk. 12 p: nä 1745 esimerkiksi oli seitsemänkymmentä puntaa saatu joltakin, mutta saannin selityksenä oli ainoastaan kuusi ristiä. Muutamissa tapauksissa kuitenkin oli vielä paikan nimi lisätty, kuten "Caracasin kohdalla", taikka vain leveys ja pituus ilmaistu, kuten "62° 17' 20", 190° 2' 40."
Viennit käsittivät melkein kaksikymmentä vuotta ja summien suuruus lisääntyi sen mukaan, mitä myöhemmältä ajalta ne olivat. Viimein oli viiden kuuden väärän yhteenlaskun perästä kirjoitettu loppusumma ja piirretty sanat: "Bones, hänen kassansa."
"Tästä en pääse hullua hurskaammaksi", sanoi tohtori Livesey.
"Kaikkihan on päivänselvää", huudahti junkkari. "Tämä on sen sydämettömän koiran tilikirja. Nämä ristit ovat piirretyt niiden laivojen tai kaupunkien nimien asemasta, jotka he upottivat tai ryöstivät. Summat merkitsevät roiston osinkoja ryöstösaaliista ja siihen, missä hän pelkäsi epäselvyyttä syntyvän, hän, kuten näette, liitti jonkin lisäselvityksen. 'Caracasin kohdalla' esimerkiksi: jokin laiva ryöstettiin mainitun rannikon edustalla. Jumala auttakoon niitäkin sieluja, jotka olivat laivan miehistönä – ahvenen valtakunnan asujia aikoja sitten."
"Oikein arvattu", virkkoi tohtori. "Siitä näkee, mikä hyöty matkailemisesta on. Aivan oikein! Ja summat suurenevat, kuten näette, sitä myöten kuin hän arvossa nousee."
Kirjassa ei ollutkaan juuri mitään muuta, lukuunottamatta loppuun jääneille tyhjille lehdille kirjoitettuja muistiinpanoja moniaiden paikkojen asemasta ynnä taulukko ranskalaisten, englantilaisten ja espanjalaisten rahojen muuttamisesta käypään rahaan.
"Tarkka mies!" tohtori huudahti. "Häntä ei vain niinkään petetty!"
"Ja nyt", virkkoi junkkari, "tarkastamme tämän toisen."
Paperi oli sinetöity useasta paikasta käyttämällä sormustinta sinettinä; ehkä juuri sitä sormustinta, jonka olin löytänyt kapteenin taskusta. Tohtori avasi sinetit hyvin varovaisesti ja sitten levisi eteemme saaren kartta, jossa oli pituudet ja leveydet, ilmansuunnat, vuorien, lahtien ja sisäreittien nimet ja kaikki yksityiskohdat, joita konsanaan voi tarvita ohjatakseen laivan turvalliseen satamaan saaren rannoilla. Se on noin yhdeksän peninkulman [Englannin maili (mile) = noin 1,6 km] pituinen ja noin viiden levyinen. Muodoltaan se oli kuin vedestä ylös kohottautuva lihava lohikäärme, sillä oli kaksi erinomaista maan suojaamaa satamaa, ja keskellä oli vuori, jonka nimeksi oli merkitty "Tähystäjä." Kartalla oli useita myöhempiä lisäyksiä, etupäässä kolme punaisella piirrettyä ristiä – kaksi saaren pohjoispäässä, yksi lounasosassa, ja tämän viereen oli samalla musteella ja pienellä, siistillä käsialalla, joka täydellisesti erosi kapteenin epäsäännöllisestä töherryksestä, kirjoitettu sanat: "Aarteen pääosa tässä." Kartan toisella puolen oli vielä seuraavat ohjeet kirjoitettu samalla käsialalla:
Korkea puu, Tähystäjän rinteellä, yksi aste pohjoiseen pohjoiskoillisesta.
Luuranko-saari itäkaakosta itään.
Kymmenen jalkaa.
Kankihopea on pohjoisessa laatikossa; sen löytää itäisen kummun suunnasta, kymmenen syltä etelään mustasta kalliosta kasvojen suuntaan.
Aseet löytää helposti hietakummusta, pohjoisen sisäreitin pohjoisen niemen nenässä; suunta neljännes pohjoiseen idästä.
Siinä kaikki; mutta niin lyhyet kuin ohjeet olivatkin ja minulle käsittämättömät, riemastuttivat ne junkkaria ja tohtori Liveseytä.
"Livesey", puhui junkkari, "sinä lopetat heti jonninjoutavat ammattihommasi. Huomenna minä lähden Bristoliin. Kolmessa viikossa – kolmessa viikossa – kahdessa viikossa – kymmenessä päivässä – meillä on parhain laiva ja valituin laivaväki koko Englannissa. Hawkins saa laivapojan arvon. Sinusta tuleekin erinomainen laivapoika, Hawkins. Sinä, Livesey, olet laivan lääkäri, minä amiraali. Redruthin, Joycen ja Hunterin otamme mukaan. Tuulet ovat meille suotuisat matkamme nopea ja paikan löydämme helposti, ja rahaa on vaikka syödä – vaikka kullassa piehtaroida – taikka koko ikämme voileipiä heittää."
"Trelawney", sanoi tohtori, "minä lähden totisesti kerallasi ja Jim myös; menestyköön yrityksemme. Vain yhtä miestä minä pelkään."
"Ken hän on?" junkkari huudahti. "Mikä sen koiran nimi on?"
"Sinua itseäsi", tohtori vastasi, "sillä sinä et voi pitää kieltäsi kurissa. Me emme ole ainoat, joiden tiedossa on tämä paperi. Nuo miehet, jotka tänään kävivät ravintolan kimppuun – rohkeita, epätoivoisen hurjia miehiä – ja muut, jotka odottelivat purjealuksessa, ja vielä monet muut, uskallan väittää, jotka eivät ole kaukana – ne ovat joka kynsi päättäneet saada rahat käsiinsä maksoi mitä maksoi. Ei kukaan meistä saa siihen asti liikkua yksikseen kunnes pääsemme vesille. Jim ja minä oleksimme yksissä odotellessamme, ja sinä otat Joycen ja Hunterin seuraasi, kun lähdet ratsastamaan Bristoliin. Ja ennen kaikkea, kukaan meistä ei saa sanaakaan hiiskua löydöstämme."
"Livesey", vastasi junkkari, "aina sinä olet oikeassa, minä vaikenen kuin muuri."
TOINEN OSA:
LAIVAKOKKI
7 Luku.
Minä matkustan Bristoliin
Kului kauemmin kuin junkkari luuli, ennenkuin olimme valmiit lähtemään merelle; ja meidän
