kerran sanonut hänestä, että hän on yhtä luotettava kuin paistettu lammas. Jackin ainoa pyrkimys oli tähdätty vähemmän voimakkaaseen, mutta enemmän oloihin sopivaan ruokajärjestykseen. Mutta nälkä on ruuan särvin, ja oli ollut aikoja, jolloin Mr. Stepneyn oli tyytyminen kalalle ja leivälle.
Lily tarkasteli uteliaana heidän kasvonilmettään: tytön kasvot olivat kääntyneet seuralaiseensa päin ikäänkuin tyhjä levy, joka kaipaa täyttämistä, kun taas hänen sivullaan asteleva mies jo ilmaisi yhä kasvavaa ikävystymistä, joka nyt tahtoi särkeä hymyn ohuen kuoren.
"Miten kärsimättömiä miehet ovat!" mietti Lily. "Jackin on ainoastaan pysyttävä rauhallisena ja annettava tytön ottaa hänet miehekseen saadakseen kaikki, mitä hän haluaa, jota vastoin minun on harkittava ja keksittävä, peräännyttävä ja kuljettava eteenpäin, ikäänkuin tanssisin monimutkaista tanssia, jossa yksi harha-askel pilaisi auttamattomasti kaiken."
Kun he tulivat lähemmäksi, oli hän omituisesti hämmästynyt jonkinlaisesta tutunomaisesta yhtäläisyydestä Miss Van Osburghin ja Percy Grycen välillä. Kasvonpiirteissä ei ollut yhtäläisyyttä. Gryce oli eräällä tavalla sievä – hän oli kuin älykkään oppilaan kipsiteos – kun taas Gwenin kasvot olivat kuin leikkipalloon piirretty naama. Mutta heidän syvempi yhtäläisyytensä oli epäämätön: molemmilla oli samat ennakkoluulot ja ihanteet, ja sama ominaisuus tehdä itselleen toisia ei olemassaolevia ojennusnuoria, joita he eivät tunteneet. Tämä oli yhteistä useimmille Lilyn seurapiirissä: heillä oli kieltämisen voima, joka karkoitti kaiken heidän oman tajuntapiirinsä taa. Gryce ja Miss Van Osburgh olivat sanalla sanoen luotuja toinen toisilleen kaiken moraalisen lain ja fyysillisen yhtäläisyyden mukaan. – "Kuitenkaan he eivät katselisi toisiaan", mietti Lily, "sitä he eivät ikinä tee. Kumpikin haluaa erirotuista olentoa, Jackin ja minun rotuani kaikenlaisine intuitsioneineen, mielenliikkeineen ja tajuamisineen, joiden olemassaolosta heillä ei ole aavistustakaan. Ja aina he saavat, mitä haluavat."
Hän seisoi puhellen serkkunsa ja Miss Van Osburghin kanssa, kunnes tämä tunsi rinnassaan, että serkkujenkin keskeiset mielistelyt voivat olla epäiltäviä, ja Miss Bart muistaen, miten välttämätöntä on, ettei herätä vihollisuuksia elämänsä ratkaisukohdalla, vetäytyi syrjään, kun tuo onnellinen pari meni teepöytää kohti.
Istuutuen pengermän ylimmälle askelmalle Lily nojasi päänsä kaidepylvästä vastaan. Myöhäisten kukkien tuoksu tuntui kuin rauhallisen näköalan henkäykseltä, maisema tarjosi maalaisen loiston täydellisyyden. Etualalla hehkuivat puutarhojen lämpimät väriläikät. Nurmikon takana pyramiidinmuotoisine vaaleankeltaisine vaahteroineen ja sametinhienoine kuusineen levisi laidunmaita, joilla näkyi karjaa. Ja metsäaukon läpi välkkyi joki kuin järvi syyskuun hopeaisessa valossa. Lily ei halunnut yhtyä seuraan teepöydän ympärillä. Ne siellä edustivat tulevaisuutta, jonka hän oli valinnut, ja hän oli siihen tyytyväinen, mutta hänellä ei ollut kiirettä nauttimaan siitä ennakolta. Varmuus siitä, että hän voi saada Percy Grycen miehekseen, koska vain tahtoi, oli nostanut raskaan painon hänen sydämeltään. Hänen tavalliset huolensa olivat lopussa. Hän kykenisi järjestämään elämänsä kuten häntä halutti, nousemaan niin turvalliseen korkeuteen, etteivät hänen velkojansa pääse sinne tunkeutumaan. Hänellä tulisi olemaan hienompi aamupuku kuin Judy Trenorilla, ja paljon, paljon enemmän jalokiviä kuin Bertha Dorsetilla. Hänen ei vastedes tarvitsisi käyttää hätäkeinoja eikä kärsiä köyhyyden tuottamia nöyryytyksiä. Hänen ei tarvitsisi mielistellä, vaan häntä mielisteltäisiin; hänen ei tarvitsisi olla kiitollinen, vaan hän saisi kiitoksia. Hän saattaisi maksaa vanhoja laskuja yhtä hyvin kuin palauttaa vanhoja etuoikeuksia. Eikä hänellä ollut mitään epäilyjä, mitä tuli hänen valtansa laajentumiseen. Hän tiesi, että Mr. Gryce oli tuota pientä varovaista lajia, joka on kaikkein mahdottominta mielijohteille ja mielenliikunnoille, sitä luonteenlaatua, jossa varovaisuus on pahe ja hyvä neuvo vaarallista ravintoa. Mutta Lily oli tuntenut sellaisia jo ennen: hän tiesi, että sellaisen luonteen täytyi löytää jokin suunnaton ulospääsy itsekkyydelleen, ja Lily päätti olla hänelle, mitä amerikkakokoelma oli ollut hänelle tähän saakka: ainokainen omaisuus ja kalleus, josta hän olisi kyllin ylpeä tuhlatakseen siihen rahoja. Lily tiesi, että tämä omaa itseään koskeva anteliaisuus on yksi halpamaisuuden ja saituuden muotoja, ja hän päätti täten yhtäläistyttää itsensä miehensä turhamaisuuden kanssa, niin että hänen toiveidensa tyydyttäminen olisi tälle itsetyydytyksen oivallinen muoto. Tämä menettely saattoi aluksi tehdä välttämättömäksi turvautumisen johonkuhun niistä monista hätäkeinoista, joista hän toivoi sen vapauttavan hänet; mutta hän oli vakuutettu siitä, että hän kykenisi lyhyessä ajassa pelaamaan pelin omalla tavallaan. Kuinka hän olikaan voinut epäillä voimiaan? Yksin hänen kauneutensakaan ei ollut pelkkää haihtuvaa rikkautta, jota se olisi ehkä ollut kokemattoman käsissä: hänen taitonsa lisätä sitä, hänen huolenpitonsa siitä, se tapa, jolla hän käytti sitä, näytti sille antavan jonkinlaisen pysyväisyyden. Hän tunsi voivansa luottaa siihen, että se seuraisi häntä loppuun asti.
Ja loppu oli ylimalkaan nykyhetken arvoinen. Elämä ei ollut pilkantekoa, kuten hän oli ajatellut kolme päivää sitten. Hänellekin oli loppujen lopuksi tilaa tässä täyteen ahdetussa itsekkäässä nautintojen maailmassa, jonka niin vähän aikaa sitten hänen köyhyytensä näytti sulkevan häneltä. Nuo ihmiset, joille hän oli nauranut ja joita hän oli kuitenkin kadehtinut, olivat iloisia saadessaan tehdä hänelle tilaa siinä lumopiirissä, jonka ympäri kaikki hänen halunsa pyörivät. He eivät olleet niin raakoja ja itsekylläisiä kuin hän oli kuvitellut – tai pikemminkin, sen jälkeen kuin ei olisi enää välttämätöntä mielistellä heitä, tuli tuo puoli heidän luontoaan vähemmin näkyviin. Seurapiiri on pyörivä kappale, jota voi arvostella sen paikan mukaan kunkin ihmisen taivaalla. Ja nyt se oli kääntänyt valaistun puolensa Lilyyn.
Sen ruusunpunaisessa valaistuksessa hänen seuralaisillaan näytti olevan vain rakastettavia ominaisuuksia. Häntä miellytti heidän hienoutensa ja komeutensa, keveytensä, voiman ja innostuksen puutteensa, vieläpä heidän olentonsa varmuus, joka joskus lähenteli tylsyyttä, tuntui nyt olevan yhteiskunnallisen ylemmyyden luonnollinen merkki. He olivat sen ainoan maailman valtiaita, josta hän välitti, ja he olivat valmiita ottamaan hänet piiriinsä ja antamaan hänen vallita siinä kanssaan. Hän jo tunsi itsessään salaista uskollisuutta heidän elämänohjeitaan kohtaan, heidän ahdasmielisyytensä hyväksymistä, hän tunsi epäilevänsä niitä asioita, joihin he eivät uskoneet, halveksivaa sääliä niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät voineet elää heidän tavallaan.
Aurinko laski yli puiston. Puutarhojen takana kulkevan pitkän lehtikujan oksien läpi hän näki pyörien välähdyksiä ja arvasi, että sieltä oli tulossa uusia vieraita. Hänen takanaan oli liikettä, kuului askelia ja ääniä; oli ilmeistä, että peliseurue teepöydän ympärillä hajaantui. Nyt hän kuuli käyntiä takanaan pengermällä. Hän oletti että Mr. Gryce oli vihdoinkin keksinyt keinon, miten päästä pulmallisesta tilanteestaan, ja Lily hymyili, mikä merkitys oli sillä, että Mr. Gryce tuli hänen seuraansa sen sijaan että hetkeksi vetäysi takan ääreen. Miss Bart kääntyi tervehtimään häntä niin ystävällisesti kuin sellainen huomaavaisuus ansaitsi, mutta hän punastui hämmästyksestä, koska tulija oli Lawrence Selden.
"Näette, että sittenkin tulin", sanoi tämä. Mutta ennenkuin Lily kerkesi vastata, oli rouva Dorset, katkaisten elottoman keskustelun isäntänsä kanssa, astunut heidän väliinsä määräävin liikkein.
Sunnuntain huomasi Bellomontissa pääasiassa siitä, että hieno omnibus ilmaantui täsmällisesti viemään talonväen ja vieraat porttien vierellä olevaan pieneen kirkkoon. Menikö joku tuohon omnibusiin vai ei, oli toisarvoinen kysymys, kunhan vain sen saapuminen ei ainoastaan todistanut perheen kirkollisia harrastuksia, vaan sai rouva Trenorin tuntemaan, kun hän kuuli sen vihdoin ajavat pois, että hän oli sitä jollakin tavalla käyttänyt.
Rouva Trenorin periaatteena oli, että hänen tyttärensä kävivät joka pyhä kirkossa. Mutta kun heidän
