herätessäni porotti päätäni. Realisessa elämässä yliopistossa on runsaasti päänporotusta."
"Kenelm, poikani, yksi asia on selvä – sinun täytyy lähteä matkoille."
"Niinkuin tahdotte, sir. Markus Antoninus sanoo että kivelle on yhdentekevää viskataanko se ylös tahi alas. Milloin minun tulee lähteä?"
"Hyvin pian. Tietysti tulee ensin hankkeita tehdä; sinun tulee saada matkatoveri. Minä en tarkoita opettajaa – sinä olet liian vakaamielinen ja järkevä sellaista tarvitaksesi – vaan hauskaa, miellyttävää, siivoa nuorta sinun-ikäistä henkilöä."
"Minun-ikäistä – miestä vaiko naista?"
Sir Peter koetti näyttää suuttuneelta. Hän voi ainoastaan vastata vakaasti. "Naista! Kun sanoin että olit liiaksi vakaamielinen opettajaa tarvitaksesi, tein sen siitä syystä ettet tähän asti ole osoittanut taipumusta antamaan naisten taikakeinojen sinua vietellä. Suo minun kysyä oletko muiden opintojen ohessa harjoittanut sitä tutkimusta, jota ei yksikään mies vielä ole kokonaan käsittänyt – naisen tutkimista?"
"Kyllä. Onko teillä mitään sitä vastaan että pyydän vieläkin raudun?"
"Herra siunatkoon rautua – tahi päin vastoin. Vai olet sinä naista tutkinut. Enpä olisi sitä uskonut. Missä ja milloin sinä aloit tätä tieteenhaaraa harjoittaa?"
"Milloin? kymmenennestä vuodestani saakka. Missä? ensin teidän omassa talossanne, sitten yliopistossa. Hiljaa! – kala käy onkeen," ja toinen rautu jätti luonnollisen kotinsa ja löi Sir Peteriä nenään, josta se juhlallisesti muutettiin vasuun.
"Kymmenen-vuotiaana ollessasi, ja minun omassa talossani. Tuo ilkiö Jane – sisäpiika —"
"Jane! Ei, sir. Pamela, Miss Byron, Clarissa, Richardsonin vaimot, jotka tohtori Johnsonin mukaan 'opettivat himojen heräämään siveyden käskystä!' Minä toivon teidän itsenne tähden, että tohtori Johnson ei tässä suhteessa erehtynyt, sillä minä löysin kaikki nämät vaimot yönaikana teidän yksityisissä huoneissanne."
"Ah!" sanoi Peter, "siinäkö kaikki?"
"Kaikki mitä muistan siitä ajasta kun olin kymmenenvuotiaana," vastasi Kenelm.
"Ja Mr Welbyn luona ja yliopistossa," jatkoi Sir Peter epäilevästi, "olivatko nais-tuttavasi sielläkin samaa laatua?"
Kenelm pudisti päätänsä. "Paljon huonompia; ne, jotka opin tuntemaan yliopistossa, olivat hyvin ilkeitä."
"Sen arvannen, kun sellainen joukko nuoria miehiä heidän jälessään juoksee."
"Hyvin harvat ylioppilaat juoksevat niiden naisten jälkeen, joita minä tarkoitan – he ennen niitä välttävät."
"Sitä parempi."
"Ei, isäni, sitä pahempi; likemmin näitä naisia tuntematta ei juuri kannata yliopistossa olla."
"Selitä mitä tarkoitat."
"Jokainen, joka saapi klassillisen kasvatuksen, joutuu niiden seuraan – Pyrrha ja Lydia, Glycera ja Corinna, ja useampia samaa lajia; ja Aristofaneen vaimot, mitä niistä sanotte, sir?"
"Siis olet oppinut tuntemaan ainoastaan naisia, jotka elivät 2,000 tahi 3,000 vuotta sitten, tahi oikeammin eivät milloinkaan ole olleet olemassakaan? Etkö milloinkaan ole ihaellut todellisia, eläviä naisia?"
"Todellisia naisia! sellaisia en ole milloinkaan nähnyt. En ole milloinkaan tavannut naista, joka ei ole ollut valhe, valhe siitä hetkestä asti kuin hän katsottiin hyvin kasvatetuksi, joka ei ole tunteitansa salannut ja näyttänyt hätävalheelta, kun hän ei ole sellaista lausunut. Mutta jos minun on oppiminen näky-elämää, niin otaksun, että minun täytyy olla valhenaisten seurassa."
"Onko onneton rakkaus sinua vaivannut, koska niin katkerasti puhut naisista?"
"En minä katkerasti naisista puhu. Kysykää miltä naiselta tahansa ja antakaa hänen valalla vahvistaa puhettansa, niin hän on tunnustava että hän aina on ollut ja aina on oleva elävä valhe, ja että hän ylpeilee siitä."
"Minä olen iloinen, että äitisi ei ole saapuvilla sinun puhettasi kuulemassa. Sinä tulet vielä ajattelemaan vallan toisin. Sillä välin, palataksemme toiseen sukupuoleen, eikö ole yhtään nuorta sinun-vertaista miestä, jonka kanssa tahtoisit matkustaa?"
"Ei. Minä vihaan riitaa."
"Niinkuin tahdot. Mutta sinä et voi vallan yksin matkustaa; minä hankin sinulle hyvän matkapalvelijan. Minun pitää jo tänään kirjoittaa Londoniin sinun matkahankkeesi takia, ja noin viikon kuluttua toivon kaikki olevan selvällä. Sinä saat niin suuren rahasumman matkaa varten, kuin tahdot; sinä et milloinkaan ole ollut tuhlaaja, ja – poika – minä rakastan sinua. Huvita itseäsi, nauti elämätä ja tule takaisin parantuneena kummallisuuksistasi, mutta kunnia tallella."
Sir Peter kumartui alas ja suuteli poikaansa otsalle. Kenelm oli liikutettu; hän nousi seisoalleen, laski käsivartensa isänsä kaulan ympäri ja sanoi sydämellisellä, matalalla äänellä. "Jos joskus tulen kiusaukseen häpeällistä tekoa tekemään, niin muistan kenenkä poika olen – ja silloin olen pelastettu." Hän irroitti sitten käsivartensa ja lähti yksinäiselle matkalleen joen rantaa pitkin, unohtaen sekä onkivavan että siiman.
NELJÄSTOISTA LUKU
Nuori mies pitkitti kulkuansa joen reunaa myöten, kunnes hän saapui puiston rajalle. Tähän oli yksi seura-elämää rakastava entinen omistaja ruohoiselle kukkulalle rakennuttanut jonkilaisen belvederin, josta oli kaunis näkö-ala alhaalla olevalle maantielle. Chillinglyn perillinen astui ajattelematta kukkulalle, istuutui belvederiin ja nojasi miettiväisen näköisenä leukaa kättänsä vasten. Ani harvoin inhimillinen kävijä kunnioitti rakennusta – sen tavalliset asujamet olivat hämähäkit. Näitä ahkeria hyönteisiä siellä oli lukuisa joukko. Niiden verkkoja, vallan mustia tomusta sekä koristettuina monen onnettoman vaeltajan siivillä, jaloilla ja luurangoilla, riippui tiheään ikkunanpielissä ja muodostivat kiehkuroita sen horjuvan pöydän alle, johon nuori mies nojasi kyynärpäätänsä, sekä kuvailivat geometrisia ympyröitä ja rhomboidia kunnianarvoisten tuolien aukkoihin. Suuri musta hämähäkki – joka luultavasti oli paikan vanhin asukas ja oli omistanut parhaimman paikan ikkunassa, valmiina petollisesti tervehtimään jokaista siivekästä vaeltajaa, joka poikkee valtatieltä nauttiaksensa vähän lepoa ja viileyttä – karkasi Kenelmin sisään tullessa esille sisimmästä piilopaikastansa, vaan pysähtyi liikkumattomana verkkoonsa ja tuijotti häneen. Hämähäkki ei näyttänyt olevan aivan varma siitä, oliko muukalainen liian suuri hänelle vai ei.
"Se on omituinen Luojan viisauden merkki," sanoi Kenelm, "että, milloin vaan suuri joukko Hänen luotuja olentojansa muodostavat yhteiskunnan eli parven, niin salainen eripuraisuus hiipii niihin yksityisiin, jotka tämän yhteiskunnan muodostavat, ja estää niiden yhteistä ja voimallista yhteisvaikutusta yhteisen hyväksi. 'Kirput olisivat vetäneet minua sängystä, jos olisivat olleet yksimieliset,' sanoi suuri Mr Curran. eikä ole epäilemistä että jos kaikki hämähäkit sopisivat miehissä minun päälleni karkaamaan niin minä joutuisin niiden yhdistettyjen kynsien uhriksi. Mutta hämähäkit eivät yhdy edes perhostakaan vastaan, vaikka asuvat samassa seudussa, ovat yhtä sukua ja saman vaiston vaikutuksen alaisina; jokainen hakee omaa etuansa, eikä kokonaisuuden. Ja kuinka täydellisesti on jokaisen olennon elämä ympyrän kaltainen siinä suhteessa, ettei se milloinkaan voi koskea toista ympyrää kuin yhdessä paikassa! Niin, epäilenpä että ne edes siinäkään koskevat toinen toisiinsa – jokaisen atomin välillä on loma
