Sairaus on niitä asioita, joita ihmisen periaatteen johdosta alusta asti tulee vastustaa. Mutta hoitakaa ruumistanne hyvin, ja kun olette tulleet huomanneeksi mitkä tavat ovat sille sopivimmat, niin pysykää niissä niin tarkoin kuin ikinä voitte." Mr Mivers ei olisi luopunut kävelymatkastansa puistossa ennen aamiaista vaikka hän ajamalla rattailla St. Giles'iin olisi voinut pelastaa Londonin kaupungin tulipalosta.
Toinen hänen mietelmiänsä oli. "Jos mielitte pysyä nuorena, niin asukaa suuressa kaupungissa; älkää milloinkaan viipykö enemmän kuin muutaman viikon kerrallaan maalla. Ottakaa kaksi ruumiin-rakennuksensa puolesta samankaltaista kahdenkymmenenviiden vuotiasta miestä; pankaa toinen asumaan Londoniin viettämään säännöllistä klubi-elämää; lähettäkää toinen johonkin seutuun maalla, jota muka sanotaan 'terveelliseksi.' Katselkaa näitä miehiä, kun ovat päässeet neljänkymmenenviiden vuotiaiksi. Londonilainen on muodoltaan samallainen kuin ennen, maalaisella on vatsa. Londonilaisen iho on hieno ja kaunis, maalaisen kasvot ovat ruskeankelmeät ja kukatiesi suomuiset."
Kolmas väite oli. "Älkää menkö naimiseen; ei mikään tee miestä niin vanhaksi kuin aviollinen onni ja isän velvollisuudet. Älkää milloinkaan tuottako itsellenne paljon huolta, ja supistakaa elämänne mitä vähimpään tilaan. Miksi lisätä kannettavanne vaimon sängyn ja hattulippaan sisällöllä ja niillä matkakapineilla, joita lastenkamaria varten tarvitaan. Karttakaa kunnianhimoa – se on niinkuin leinitauti. Se ottaa suuren osan miehen elämää, eikä anna hänelle mitään, jota kannattaa pitää, ennenkuin hän on herennyt nauttimasta sitä."
Toinen hänen mielilauseensa oli tämä. "Terve henki pitää ruumiin terveenä. Huokukaa sisäänne päivän aatteet, luovuttakaa itsestänne eilispäivän aatteet. Mitä huomispäivään tulee, on kyllä aika sitä ajatella, kun se tulee täksipäiväksi."
Näiden sääntöjen noudattamisella säilytettyänsä itsensä, Mr Mivers tuli Exmundhamiin niinkuin totus, teres, vaan ei rotundus – kohtalaisen pitkä, hoikka, suora varreltaan; kasvot olivat kauniit mutta lakastuneet, huulet ohuet ja niiden sisäpuolella kaksi erinomaisen hyvää, jopa valkeata hammasriviä, joista hänen ei kuitenkaan tullut kiittää ketäkään hammaslääkäriä. Näiden hampaitten takia hän inhosi happamia viinejä, varsinkin kaikellaisia Rheinin viinejä, makeisia ja happamia liemiä. Hän joi teetätin kylmältä. "On kaksi asiaa elämässä," sanoi hän, "joita viisaan kaikin mokomin tulee huolellisesti suojella: vatsansa lämpö ja hampaittensa emalji. Toisiin tautiin voipi hankkia apua, mutta ei löydy mitään apukeinoa umpitautiin ja hampaankolotukseen."
Kirjailijana, vaan samalla maailman miehenä, hän oli niin kehittänyt henkeänsä molemmissa näissä omaisuuksissa, että hän ensinmainitun omaisuuden takia oli peljätty, ja toisen takia suosittu. Kirjailijana hän ylönkatsoi maailmaa; maailman miehenä hän halveksi kirjallisuutta. Molempain ominaisuuksien edustajana hän kunnioitti itseänsä.
YHDEKSÄS LUKU
Illalla, kolmantena päivänä Mr Mivers'in tulon jälkeen istui hän, pastori ja Sir Peter viimeksi-mainitun salissa, pastori nojatuolissa tulen ääressä tupakoiden lyhyestä piipusta; Mivers oli pitkällään sohvalla vetäen sisäänsä tuoksun lempitupakastaan. Sir Peter ei milloinkaan tupakoinut. Pöydällä oli konjakkia, kuumaa vettä ja sitronia. Pastori oli kuuluisa totinvalmistamisen taidossa. Vähän väliä pastori maisteli totiansa, ja Sir Peter teki samoin. Vaikka ei niin usein. Turhaa on mainita että Mr Mivers inhosi totia; mutta tuolilla hänen vieressänsä oli juomalasi ja karafinillinen jääkylmää vettä.
Sir Peter: – "Serkku Mivers, teillä on nyt ollut aikaa tutkia Kenelmiä ja verrata hänen luonnettaan siihen kuin se tohtorin arvelun mukaan on."
Mivers "väsyneenä": "Niin."
Sir Peter: – "Minä kysyn teiltä, maailmaa kokeneelta mieheltä, mitä minun teidän mielestänne tulee tehdä pojan kanssa. Lähetänkö minä hänet sellaisen opettajan tykö kuin tohtori neuvoo? John serkku ei ole samaa mieltä kuin tohtori ja arvelee että Kenelmin omituisuudet ovat etevät tavallansa, joita ei tule liian aikaisin poistaa sen kautta että hän tulee pintapuolisten opettajain ja Londonin katujen yhteyteen."
"Niin," toisti Mr Mivers entistä väsyneempänä. Hetken kuluttua hän lisäsi. "John pastori, antakaas kuulla mitä teillä on sanomista."
Pastori pani piippunsa pois, tyhjensi neljännen totilasinsa ja alkoi sitten, työntäen päätänsä taaksepäin samalla tavoin kuin kuuluisa Coleridge, kun hän alkoi monologin, puhuen hiukan nenään.
"Elämän aamulla —"
Mr Mivers kohautti olkapäitänsä, kääntyi sohvalla ja ummisti silmänsä niinkuin mies, joka on myöntynyt saarnaa kuulemaan.
"Elämän aamulla, kun kaste —"
"Minä tiesin, että kaste oli tuleva," sanoi Mivers. "Pyhkikää pois se, niin olette hyvä; ei mikään ole niin epäterveellistä. Me tiedämme ennakolta mitä aiotte sanoa, jotenkin näin. Kun nuorukainen on kuudentoista vuotias, on hän hyvin kokematon; hän on silloin – jatkakaa – mitä?"
"Jos aiotte keskeyttää minua röyhkeästi kun ainakin," sanoi pastori, "miksi tahdotte kuulla minun mielipidettäni?"
"Se oli erehdys, minä myönnän sen; mutta kuka kumma taisi aavistaa, että alottaisitte tuollaisella koru-kielellä. Elämän aamu toden totta! uh!"
"Serkku Mivers," sanoi Sir Peter, "te ette nyt arvostele John'in puhetapaa 'The Londonerissa', ja minä pyydän teitä muistamaan, että minun poikani elämän aamu on tärkeä asia hänen isällensä, ja serkun ei tule tehdä sitä naurettavaksi. Jatkakaa, John!"
Pastori sanoi sävyisästi. "Minä tahdon sovittaa puhetapaani arvostelijani mielen mukaan. Kun nuorukainen on kuudentoista vanha ja varsin kokematon elämään, on kysymys, tuleeko hänen niin varhain vaihettaa ne aatteet, jotka nuoruuteen kuuluvat, niihin, jotka oikeastaan keski-ikäisille kuuluvat, – tuleeko hänen alkaa saavuttaa sitä maailman kokemusta, jota keski-ikäiset miehet ovat saavuttaneet ja voivat opettaa. Minä en sitä usko. Minä tahtoisin mieluisemmin jonkun aikaa pitää häntä runoilijain seurassa – onnellisena loistavissa toiveissa ja kauniissa unelmissa, luoden itsellensä jonkun sankari-esikuvan, jonka hän pitäisi silmäinsä edessä lippuna mennessänsä miehenä maailmaan. On kahdellaisia ajatuskouluja luonteen muodostamista varten – realisia ja idealisia. Minä tahtoisin muodostaa luonnetta idealisessa koulussa, tehdäkseni hänen rohkeammaksi ja suuremmaksi ja miellyttävämmäksi, kun hän astuu siihen jokapäiväiseen elämään, jota sanotaan realiseksi. Ja senvuoksi minä en soisi että Sir Kenelm Digbyn jälkeläinen uskotaan koulun ja yliopiston välisellä ajalla maallismieliselle miehelle, joka luultavasti on yhtä ruokoton kuin Mivers serkku ja asuu Londonin kivisien katujen varrella."
Mr Mivers (nousten ylös): "Ennenkuin vaivumme tuohon Serboniseen rämeesen – kiista realisten ja idealisten akademikkojen välillä – luulen että meidän ensin on päättäminen mitä tahdotte että Kenelmistä tulisi. Kun minä teetän kengät itselleni, niin ennalta päätän minkälaiset kengät tahdon – kepeitä tanssikenkiäkö vai kestäviä kävelykenkiä; enkä minä pyydä suutaria pitämään minulle mitään johdannollista esitelmää niistä erilaisista kengistä, joihin nahkaa sopii käyttää. Jos te, Sir Peter, tahdotte että Kenelmin tulee kirjoittaa somia runoja, niin kuunnelkaa John pastoria; jos tahdotte tupata hänen päänsä täyteen turhanpäiväisiä paimenlauluja viattomasta rakkaudesta, joka voi päättyä siten että hän nai myllärin tyttären, kuunnelkaa siinä tapauksessa pastoria; jos tahdotte että hänen tulee astua elämään velttona keltanokkana, joka menee takaukseen minkä reversin puolesta tahansa viidenkymmenen prosentin korolla, kun joku nuori veijari pyytää häntä sitä tekemään, kuunnelkaa silloin John pastoria; sanalla sanoen, jos tahdotte
