Pahin kohta yleisessä koulussa on se, että poikaan juurrutetaan jonkimoinen yhteinen luonne yksityisen luonteen sijaan. Opettaja tietysti ei voi odottaa kunkin pojan luonnollisten taipumusten kehkeymistä. Kaikki sielut viskataan siellä suureen myllyyn ja tulevat sieltä enemmän tai vähemmän yhdenkaltaisina. Olkoon poika Etonissa viisas tai tuhma, kumpaisessakin tapauksessa hän selvään on Etonilainen. Yleinen koulu kypsyttää taidollisuutta, mutta tukehduttaa neron. Sitä paitsi voi yleinen koulu kehoittaa ainoaa poikaa, joka on suuren tilan perillinen, joka tila kerta on kokonaan hänen haltuunsa joutuva, huolettomuuteen ja vallattomuuteen, ja teidän tilanne vaatii huolellista hoitoa eikä salli perillisen tehdä turhamaista velkaa. Minä siis en soisi että Kenelm pantaisiin yleiseen kouluun."
"Noh niin, me siis päätämme panna hänet yksityiseen kouluun."
"Odottakaa!" huudahti pastori; "yksityisellä koulullakin on haittansa. Harvoin voipi siittää suuria kaloja pienissä lammikoissa. Yksityisissä kouluissa on kilpailu hyvin vähäinen ja pontevuus rajoitettu. Opettajan puoliso sekaantuu tavallisesti asiaan ja hemmoittelee poikia. Näissä oppilaitoksissa ei ole kyllin miehuutta; pojat eivät saa leikkiä ja hyvin vähän he saavat tapella. Reippaasta pojasta tulee nenäkäs lurjus; vähemmillä luonnonlahjoilla varustetusta pojasta tulee hyvästi kasvatettu nuori lady housuissa. Siinä järjestössä ei ole mitään jäntevyyttä. Kenelm Digbyn nimikko ja jälkeläinen ei suinkaan ole pantava yksityiseen kouluun."
"Teidän sanoista päättäen," sanoi Sir Peter omituisella myöntäväisyydellään, "Kenelm Chillinglyn siis ei ensinkään tule käydä koulua."
"Voipi näyttää siltä," sanoi pastori suoraan; "mutta asiaa tarkemmin miettiessä löytyy kuitenkin keskisuunta. On kouluja, joilla on sekä yleisien että yksityisien koulujen parhaat ominaisuudet, jotka ovat kyllin suuret elähdyttääksensä ja kehittääksensä hengen ja ruumiin voimia, mutta jotka eivät kuitenkaan ole niin järjestetyt, että sulattaisivat kaikki luonteet yhdessä sulattimessa. On esimerkiksi koulu, jossa tällä hetkellä on yksi Europan etevimpiä koulumiehiä pää- opettajana – koulu, josta muutamat kasvavan sukupolven mainioimmista miehistä ovat lähteneet. Opettaja näkee heti paikalla onko poika lahjakas, ja pitää erityistä huolta hänen kasvatuksestansa. Hän ei opeta ainoastaan hexameteria ja sappholaista runolajia. Hän opettaa sekä vanhaa että uutta kirjallisuutta. Hän on hyvä kirjailija, mainio arvostelija – ihailee Wordsworthia. Hän kehoittaa poikia ruumiin-harjoituksiin, hänen oppilaansa tietävät miten heidän tulee nyrkkiänsä käyttää, eikä heidän ole tapa kirjoittaa reverssiä ennenkuin ovat viidentoista vuoden vanhat. Merton-koulu on Kenelmille vallan sopiva."
"Kiitoksia," sanoi Sir Peter. "On erittäin hauska tässä elämässä että on joku, joka voi päättää tällaisia asioita meille. Minä olen itse hyvin epävakainen ja annan tavallisissa kohdissa mielelläni Lady Chillinglyn hallita minun puolestani."
"Tekisipä mieleni nähdä vaimon minua hallitsevan," sanoi roteva pastori.
"Ettehän te olekaan naimisessa Lady Chillinglyn kanssa. Mutta menkäämme nyt puutarhaan teidän kukkianne katselemaan."
KAHDEKSAS LUKU
Tuo nuori Lockea vastaan väittäjä lähetettiin Merton-kouluun ja pantiin, ansioidensa mukaan, alimpaan luokkaan. Kun hän tuli kotiin jouluksi, oli hän entistä kolkompi – hänen kasvonsa ilmoittivat syvää surua. Hän sanoi kuitenkin, että hänestä oli hauska käydä koulua, ja vältti kaikkia kysymyksiä siitä asiasta. Mutta varhain seuraavana aamuna hän nousi mustan ponynsa (pikku hevosen) selkään ja ratsasti pappilaan. Kunnioitettava pastori oli karjatarhassansa, jossa hän katseli härkiänsä, kun Kenelm lyhyesti puhutteli häntä sanoilla:
"Sir, minä olen häväisty, ja se on tuottava minulle kuoleman jos te ette auta minua hyvittämään itseäni omissa silmissäni."
"Rakas poika, älä niin puhu. Tule minun työhuoneeseni."
Kohta heidän tultuansa huoneesen ja pastorin huolellisesti lukittua oven, hän otti pojan kädestä kiinni, käänsi hänet vasten päivää ja näki kohdakkoin että joku huoli hänen mieltänsä kalvasi. Pastori taputti häntä leuan alta ja sanoi ystävällisesti. "Kohoita päätäsi, Kenelm. Minä olen vakuutettu siitä ettet ole tehnyt mitään herrasmiehelle sopimatonta."
"En tiedä. Minä olen tapellut erään pojan kanssa, joka ei ollut paljon isompi minua, ja minä olen saanut selkääni. Minä en kuitenkaan antautunut, toiset pojat nostivat minun ylös, sillä en enää pysynyt jaloillani – ja tuo poika on ylpeä veijari – hänen nimensä on Butt – hän on tuomarin poika – ja hän löi minua monta kertaa päähän – ja minä olen vaatinut häntä tappeluun tulevana lukukautena – ja jollette auta minua antamaan hänelle selkään, niin en milloinkaan enää tule kelpaamaan mihinkään tässä elämässä. Se on särkevä minun sydämeni."
"Minua ilahduttaa se että sinulla oli rohkeutta vaatimaan häntä uuteen tappeluun. Näytäpäs minulle miten sinä nyrkkiäsi puristat. Niin, se oli jotenkin hyvin tehty. Asetu nyt tappelu-asemaan ja hyökkää minun päälleni – kovaa – kovemmin! Ah, se ei kelpaa. Sinun tulee tehdä iskusi niin suoraan kuin nuoli. Etkä seisokaan oikein. Odotapas – niin. Nojaa vasempaan jalkaan – oikein! Pane nyt nämä hansikat käteesi, niin minä opetan sinua nyrkittelemään."
Viisi minuuttia sen jälkeen Mrs John Chillingly tuli huoneesen, kutsumaan miestänsä aamiaiselle, ja seisahtui hämmästyneenä kun näki miehensä paitahihasillaan väistävän Kenelmin nyrkkiä; poika hyökkäsi hänen päällensä niinkuin nuori tiikeri. Hyvä pastori mahtoi tosin tällä hetkellä näyttää hyvältä jäntärekristillisyyden edustajalta, mutta ei sellaisen kristillisyyden edustajalta, josta tehdään Canterburyn arkkipiispoja.
"Jumala armahtakoon minua!" änkytti Mrs John Chillingly; ja sitten hän, niinkuin vaimon sopii, riensi miehensä avuksi, tarttui Kenelmiin ja pudisti häntä aika lailla. Pastori, joka ali vallan hengästyksissään, ei ollut pahoillansa tästä keskeyttämisestä, vaan käytti tilaisuutta pannaksensa takin päällensä ja sanoi. "Aloitetaan huomenna taas. Tule nyt sisään suurukselle." Mutta suuruksella oltaessa Kenelm yhä näytti alakuloiselta, puhui vähän ja söi vielä vähemmän.
Niin pian kun oli syöty, vei hän pastorin puutarhaan ja sanoi. "Minä tulin ajatelleeksi, sir, että kenties ei ole oikein tehty Buttia kohtaan, että minä harjaannun nyrkkitappeluun; ja jos se on väärin, niin minä mieluisemmin en tahtoisi —"
"Ojenna minulle kätesi, poikani!" huudahti pastori ihastuneena. "Nimi Kenelm ei ole turhan vuoksi sinulle annettu. Miehen luonnollinen toivo, hänen ollessaan tappeluun kykenevä elävä olento (ominaisuus, jossa hän, luullakseni, voittaa kaikki muut elävät olennot, paitsi peltopyytä ja kukkoa) on lyödä vastustajaansa. Mutta sen miehen luonnollinen toivo, jota me sanomme herrasmieheksi, on lyödä vastustajaansa rehellisellä tavalla. Herrasmies tahtoo ennemmin tulla rehellisellä tavalla lyödyksi, kuin lyödä vastustajaansa epärehellisellä tavalla. Eikö niin ole sinunkin mielestäsi?"
"On," vastasi Kenelm vakaasti; ja sitten hän filosofillisesti lisäsi. "Ja vallan selväähän se on; sillä jos minä epärehellisellä tavalla lyön kumppania, niin enhän minä todella lyökään häntä."
"Hyvä! Mutta otaksu että sinä ja joku toinen poika päätätte likemmin tarkastaa Caesar'in kommentarioita tahi kertomataulua, ja toinen poika on parempi-päinen kuin sinä, mutta sinä olet lukenut läksysi ja hän ei; sanoisitko silloin, että petollisesti voitat hänet?"
Kenelm mietti hetken aikaa ja sanoi sitten vakaasti:
"Se, joka soveltuu aivonne käyttämiseen, voi myöskin soveltua nyrkkienne käyttämiseen. Ymmärrätkö minua?"
"Kyllä, sir;
