siinä tapauksessa kuunnelko John pastoria; ja siinä keskustelun loppu."
"Ei, siinä se ei ole. Minä en ole vielä kuullut teidän neuvoanne, jos en ota noudattaakseni Johnin neuvoa."
Mr Mivers oli kahden vaiheilla. Hän näytti olevan hämillänsä.
"Asia on se," sanoi pastori, "että Mivers rupesi antamaan ulos 'The Londoneria' periaatteen mukaan, joka on yhtäpitävä hänen oman mielensuuntansa kanssa, löytää virheitä siinä tavassa, jolla kaikkia tehdään, mutta ei milloinkaan itse saada sanotuksi miten niitä voitaisiin tehdä paremmin."
"Se on totta," sanoi Mivers suoraan. "Hajoittava mielensuunta on harvoin yhdistetty rakentamaan. Minä ja 'The Londoner' olemme hajoittavaa suuntaa luonnon ja politiikin puolesta. Me voimme hajoittaa rakennusta hirsiläjäksi, mutta me emme kehu voivamme hirsiläjästä huonetta rakentaa. Me olemme arvostelijoita ja, niinkuin sanotte, emme ole sellaisia hölmöjä että ehdoittelisimme muutoksia, joita muut voisivat arvostella. Kuitenkin minä teidän tähtenne, Peter serkku, ja sillä ehdolla että, jos minä annan neuvoni, te ette milloinkaan sano että minä sen annoin, ja jos sitä seuraatte, ette milloinkaan soimaa minua jos se, niinkuin useammat neuvot, huonosti onnistuu, tahdon poiketa vanhasta tavastani ja lausua itsenäisen mielipiteen."
"Minä suostun näihin ehtoihin."
"Hyvä; jokaisen uuden sukupolven kanssa syntyy uusi aatteiden järjestys. Kuta varhemmin mies omistaa ne aatteet, jotka tulevat vaikuttamaan hänen sukupolveensa, sitä edemmäksi hän pääsee kilpajuoksussa aikalaistensa kanssa. Jos Kenelm kuudentoista vuotiaana käsittää näitä ajan merkkiä, joita hän, yliopistoon tullessaan, on huomaava kahdeksantoista tahi kahdenkymmenen vuoden vanhain nuorukaisten olevan valmiit käsittämään, niin hän tulee tekemään syvän vaikutuksen sen kautta että hän voi lausua ajatuksensa ja sovittaa mielipiteitänsä todelliseen elämään, joka on myöhemmin oleva hänelle suureksi hyödyksi. Ne aatteet, jotka vaikuttavat kasvavaan sukupolveen, eivät milloinkaan ole alkuansa tästä sukupolvesta itsestä. Ne ovat alkuansa edellisestä sukupolvesta, ja tavallisesti ainoastaan vähäinen osa niitä hyväksyy, suurin osa sitävastoin joko halveksii tahi hylkää ne, mutta omistaa niitä kuitenkin myöhemmin. Sentähden tulee kuudentoista-vuotiaan pojan, jos hän mielii vastaanottaa sellaisia aatteita, tulla likeiseen yhteyteen jonkun ylevän hengen kanssa, joka jo kolme- tahi neljäkymmentä vuotta ennen on niitä vastaanottanut. Minä ehdoittelisin siitä syystä, että Kenelm lähetettäisiin jonku henkilön luo, jolta hän voi uusia aatteita oppia. Minä myöskin soisin, että hän pääkaupungissa saavuttaisi näitä tietoja. Sellaisilla suosittelijoilla kuin meillä on tarjona, hän ei ainoastaan voi tutustua uusien aatteiden kanssa, vaan myöskin kaikellaisten eteväin miesten kanssa. On tärkeää jo varhain joutua nerokkaiden henkilöiden seuraan. Voipi tietämättänsä niiden tietoja saavuttaa. On toinenkin, eikä suinkaan vähäpätöinen, etu siitä että varhain pääsee hyvään seuraelämään. Nuorukainen oppii siinä sopivaa käytöstapaa, mielenmalttia ja kykyä käyttämään kaikkia apukeinoja hyväksensä, eikä ole juuri luultavaa, että hän joutuu pulaan ja mielistyy huonoihin tapoihin ja irstaisuuksiin, kun hän astuu elämään kokonaan omana käskijänänsä, totuttuansa hienoon seuraelämään niiden johdolla, jotka ovat kelvollisia sellaista valitsemaan. No niin, nyt olen puhunut niin että töin tuskin voin hengittää enää. On parasta että kohdakkoin päätätte tehdä neuvoni mukaan; sillä minä olen luonteeni puolesta ristiriitainen ja saatan kukatiesi huomenna vastustaa mitä tänään itse olen ehdoitellut."
Sir Peteriin teki hänen serkkunsa kaunopuheinen todistamisvoima syvän vaikutuksen.
Pappi tupakoi vallan ääneti, kunnes Sir Peter kääntyi hänen puoleensa; silloin hän sanoi. "Tässä kasvatusprogrammissa kristitylle herrasmiehelle näyttää minusta kristityn osa olevan kokonaan poisjätettynä."
"Ajan suunta," huomautti Mr Mivers tyyneesti, "tarkoittaa tätä poisjättämistä. Maallikko-kasvatus on tarpeenmukainen vastavaikutus varsinaiselle teologiselle opetukselle, joka syntyi siitä, että muutamat kristityt eivät suvainneet sitä, että toiset kristityt heitä opettivat, ja koska nämä vastustajat eivät tahdo sopia siitä, miten uskontoa on opetettava, niin ei tule ensinkään mitään opettaa, taikka on uskonto opetuksesta poisjätettävä."
"Tuo voipi olla kylläkin hyvä kun asia koskee suurta järjestöä kansallis-kasvatuksessa," sanoi Sir Peter, "mutta se ei sovellu Kenelmiin, joka on sellaisesta perheestä, jonka jäsenet kuuluvat valtionkirkkoon. Hän on opetettava esi-isäinsä uskontunnustukseen loukkaamatta yhtäkään eri-uskolaista."
"Mihin valtiokirkkoon hänen siis tulee kuulua?" kysyi Mr Mivers, – "Korkeakirkkoon, Matalakirkkoon, Leveäkirkkoon, Puseyitikirkkoon, Ritualikirkkoon tahi mihin toiseen valtionkirkkoon tahansa, joka voipi tulla muotiin?"
"Noh!" huudahti pastori, "tuo iva ei ole paikallansa. Te tiedätte vallan hyvin että suvaitsevaisuus on meidän kirkkomme hyvä avu, joka ei suurenna jokaista mielen-muutosta kerettiläisyydeksi tahi lahkolaisuudeksi. Mutta jos Sir Peter lähettää poikansa kuudentoista-vuotiaana opettajan luokse, joka kokonaan jättää pois kristin-uskon opetuksesta, niin hän ansaitsee saada aika lailla selkäänsä; ja," lisäsi pastori luoden tuiman silmäilyn Sir Peteriin, tavanmukaisesti kääntäen takinhihoja ylös, "minun tekisi mieli antaa hänelle selkään."
"Hiljaa, John," sanoi Sir Peter rauhoittavasti, "hiljaa, rakas sukulaiseni. Minun perilliseni ei tule kasvatettavaksi niinkuin pakana, ja Mivers vaan puhuu leikkiä meille. Kuulkaapas, Mivers, tunnetteko sattumalta ystävienne joukossa Londonissa jotakin miestä, joka, vaikka oppinut ja maailman mies, kumminkin vielä on kristitty?"
"Sellainen kristitty kuin laki määrää?"
"Noh niin."
"Ja joka ottaisi Kenelmin oppilaisekseen?
"Tietysti minä en turhasta uteliaisuudesta teiltä sitä kysy."
"Minä tunnen oikean miehen. Hän aikoi oikeastansa papiksi ja on hyvin oppinut teologi. Hän luopui tuumastansa ruveta papiksi ja otti hoitaaksensa pientä maatilaa, jonka hän peri äkkiä kuolleelta vanhemmalta veljeltään. Hän tuli sitten Londoniin ja osti kokemusta – se on, hän oli luonteeltaan aulis – häntä voitiin helposti pettää – hän joutui pulaan – hänen maatilansa joutui sivilihallinnon hoidettavaksi hänen velkojiensa hyväksi ja hänelle itselle maksettiin siitä 400 puntaa sterlingiä vuodessa. Hän oli silloin nainut ja hänellä oli kaksi lasta. Hän huomasi, että hänen oli tarttuminen kynään lisätäksensä tulojansa, ja hän on sanontakirjallisuuden taitavimpia apumiehiä. Hän on hienosti sivistynyt, arvossa pidetty kirjailija, hyvin kiitetty yleisten miesten joukossa, täydellinen herrasmies, hänen kotinsa on hauska ja hänen luonansa käy etevimpiä seuraelämän jäseniä. Koska hän kerta oli tullut petetyksi, niin hän ei pelkää enää samaan pulaan joutuvansa. Hänen kokemuksensa ei ostettu liian kalliilla hinnalla. Sen ajullisempaa ja täydellisempää maailman miestä ei löydy. Ne 300 puntaa tahi niillä paikkeilla, joita tulette maksamaan Kenelmistä, olisivat hyvin tervetulleet hänelle. Hänen nimensä on Welby ja hän asuu Chester Squaren varrella."
"Hän on tietysti 'The Londonerin' aputoimittaja," virkkoi pastori pilkallisesti.
"Se on totta. Hän kirjoittaa meidän klassilliset, teologiset ja filosofiset kirjoituksemme. Jos tahdotte, niin pyydän hänen tulemaan tänne pariksi päiväksi, niin saatte itse puhutella häntä ja itse päättää asiasta, Sir Peter."
"Tehkää niin!"
KYMMENES LUKU
Mr Welby tuli ja viehätti kaikkia. Hän oli käytöksensä suhteen luonteva ja kohtelias. Hänessä ei ollut mitään pedantista, mutta pian voitiin huomata, että hän oli lukenut hyvin paljon ja
