niinpä pankaa siis kamarirouvan asemasta kamarineitsyt – Kuulin, että poliisilaitos on tuiki tarkka; siitä voisi syntyä väärinkäsitys, josta minua kuulutuksiin pantaessa saattaisi vielä koitua ikävyyksiä. Sillä minä olen todellakin vielä neitsyt ja nimeni on Franziska; sukunimeltä Willig; Franziska Willig. Minäkin olen Thüringistä. Isäni oli mylläri eräällä armollisen neidin maatilalla. Sen nimi on Klein-Rammsdorf. Mylly on nyt veljelläni. Minä tulin hyvin nuorena kartanoon ja minut kasvatettiin yhdessä armollisen neidin kanssa. Me olemme samanikäiset, ensi kynttilänmessunpäivänä yhdenkolmatta vuoden vanhoja. Minä olen oppinut kaiken mitä armollinen neitikin on oppinut. Minua ilahduttaa, jos poliisilaitos tuntee minut perinpohjin.
ISÄNTÄ.
Hyvä, kaunis lapseni, panen tuon muistiini lähempien kyselyjen varalta – Mutta sitten, armollinen neiti, tehtävänne täällä? —
NEITI.
Tehtäväni?
ISÄNTÄ.
Anooko teidän armonne jotakin hänen kuninkaalliselta majesteetiltaan?
NEITI.
Oi en!
ISÄNTÄ.
Tahi meidän ylimmiltä oikeusvirastoiltamme?
NEITI.
En niiltäkään.
ISÄNTÄ.
Tahi —
NEITI.
En, en Olen täällä yksinomaan omissa asioissani.
ISÄNTÄ.
Aivan niin, armollinen neiti, mutta millä nimellä käyvät nämä omat asianne?
NEITI.
Niitä sanotaan – Franziska, luulenpa, että meitä kuulustellaan.
FRANZISKA.
Herra isäntä, ei suinkaan poliisilaitos voi vaatia tietoonsa naisen salaisuuksia?
ISÄNTÄ.
Totta kai, kaunis lapseni; poliisilaitos tahtoo tietää kaikki ja erittäinkin juuri salaisuudet.
FRANZISKA.
No niin, armollinen neiti, mitä on tehtävä? – Kuulkaa siis, herra isäntä – mutta jääköön tämä kaikin mokomin vain meidän ja poliisin tiedoksi! —
NEITI.
Mitähän tuo hupakko nyt hänelle sanoo?
FRANZISKA.
Me olemme tulleet kaapataksemme kuninkaalta erään upseerin —
ISÄNTÄ.
Mitä? kuinka? Lapsi! lapsi!
FRANZISKA.
Tahi salliaksemme tuon upseerin kaapata meidät. Kumpikin vetää yksiin.
NEITI.
Franziska, oletko mieletön? – Herra isäntä, tämä nenäkäs olento pitää teitä pilkkanaan. —
ISÄNTÄ.
Älkäähän toki! Minun vähäpätöisyydestäni saa hän tosin laskea leikkiä niin paljon kuin haluaa, mutta korkeasta poliisilaitoksesta —
NEITI.
Tiedättekö mitä, herra isäntä? – Minä en tiedä, miten menetellä tässä asiassa. Ehkäpä voisitte jättää koko kirjoittamisen, kunnes enoni saapuu. Sanoin teille jo eilen, minkätähden hän ei tullut yhtä matkaa minun kanssani. Hänen vaununsa joutuivat epäkuntoon kahden peninkulman päässä täältä, eikä hän millään muotoa tahtonut, että tämä sattuma veisi minulta yhden yön levon. Minun täytyi siis rientää edeltä. Hän voi saapua tänne viimeistään vuorokautta myöhemmin.
ISÄNTÄ.
No niin, armollinen neiti, odottakaamme siis häntä.
NEITI.
Hän osannee paremmin vastata kysymyksiinne. Hän tietänee, kenelle ja mihin määrin hänen on paljastettava itsensä; mitä hänen on ilmoitettava asioistaan ja mitä hän niistä saa vaikenemalla sivuuttaa.
ISÄNTÄ.
Sitä parempi! Totisesti, totisesti ei voi nuorelta tytöltä (katsoen merkitsevästi Franziskaan) vaatia, että hän vakavaa asiaa vakavien ihmisten kanssa vakavasti käsittelisi —
NEITI.
Ja enoni huoneet kai ovat jo kunnossa, herra isäntä?
ISÄNTÄ.
Täydellisesti, armollinen neiti, täydellisesti, paitsi yksi —
FRANZISKA.
Josta teidän kenties taas täytyy häätää joku kunnon mies?
ISÄNTÄ.
Saksilaiset kamarineitsyet, armollinen neiti, ovat kaiketi hyvin sääliväisiä.
NEITI.
Niinpä niin, herra isäntä, siinä ette tehnyt kauniisti. Mieluummin olisitte voinut olla ottamatta meitä vastaan.
ISÄNTÄ.
Kuinka niin, armollinen neiti, kuinka niin?
NEITI.
Olen kuullut, että se upseeri, joka meidän tähtemme häädettiin —
ISÄNTÄ.
Onkin vain eronsaanut upseeri armollinen neiti.
NEITI.
Vaikkapa vain!
ISÄNTÄ.
Joka vetelee viimeisiä virsiään. —
NEITI.
Sitä pahempi! Hän kuuluu olevan hyvin ansiokas mies.
ISÄNTÄ.
Sanoinhan jo, että hän on saanut eron.
NEITI.
Kuningas ei voi tuntea kaikkia ansiokkaita miehiä.
ISÄNTÄ.
Aivan varmaan,
