teki. Kauniinta hänessä oli juuri hammasrivi, sitä olin aina ihaillut ja … yhtäkaikki! 46-vuotias mies ei saata vaatia todellisia hampaita. Jospa kuitenkin vasta puolen vuotta häittemme jälkeen olisin keksinyt tuon puutteen!.. Myöhäistä, myöhäistä! Miksi en ole aikaisemmin nainut?
Oletko tyydytetty?
Uskollinen ystäväsi
Eemil.
Rakas ystäväni Feri!
Sinä et enää kirjoita soimauksia; tuo tuntematon parjaaja on vaiennut. Siihen onkin kyllä syytä; nousevalla viikolla julistamme aikomuksemme mennä naimisiin. Olen jo rauhoittunut hampaasta, täydellisesti! Ja vielä enemmän tulen lohdutetuksi, kun Ilka lähtee talosta, joka piammiten tapahtuu. Ilka ja rouva Virág rinnakkain on haitaksi jälkimmäiselle; on mahdollista, että morsiamenikin on huomannut tämän ja sentähden lähettää pois sisarensa tyttären sedän luokse.
Iloitsen jo edeltäpäin siitä ajasta, jolloin leskeni vapautuu kilpailusta: varmaankin rakastun häneen. Hän on tekevä kaikki miellyttääksensä minua, hän on käyttävä hyväksensä kaikkia toaletin salaisuuksia ja tämmöinen hyväntahtoisuus on minulle mieliksi. Minä tulen onnelliseksi hänen kanssaan, hyvin onnelliseksi! Kuinka kaunista, kun toisilleen sopivat olennot joutuvat yhteen! Jokaisen ajatukseni hän ymmärtää, sen sijaan että Ilka vaan nauraa niille… Mutta tästä huolimatta Ilka kuitenkin tulisi minulle, olen varma siitä, sillä hän on kyllästynyt tähänastiseen kulkurielämäänsä, sukulaisten armoilla eloksimisesta hän on saanut tarpeekseen eikä muuta tarvittaisi kuin sana minulta… Vaan tätäpä sanaa hän saa turhaan odottaa. En anna lumota itseäni nuoruuden hetkellisestä heijastuksesta, jota tunnen hänen hurmaavassa seurassansa. Kun en vaan olisi 46-vuotias! 56-een asti kyllä vielä kestäisin, mutta silloin hän vasta olisi 28-vuotias. Jumalallinen tiede, tuo matematiikka!
Ei, ei, ja senkin uhalla, että vielä joutuisin erään toisenkin rouva Virág'in salaisuuden perille, joka peittää hänen kauniin mustan tukkansa alkuperän epäiltävään sumuun, minä niin selvästi käsitän tulevan elämäni kohtalon semmoisen lapsen rinnalla, että olen haarniskoitu kaikkia mahdollisuuksia vastaan. Nuoren vaimon vanha mies! Kuormajuhta armastelijalauman jatkoksi! Kiitoksia paljon!
Ennemmin olen tekohampaista ja valetukasta väliä pitämättä – eihän ihmisessä ole ainoastaan ruumis, vaan myöskin sielu, ja rouva Virág'in sielussa tavataan kaikki ne vakuudet, jotka järkevät ihmiset laskevat avioelämänsä perusteiksi. Kesällä lähdemme Ostendeen, olemme jo miettineet ja järjestäneet matkan Bädekerin johdolla: mukavia, lyhyitä päivämatkoja. Ilka purskahti pilkalliseen nauruun; hän matkustaisi yhtä kyytiä merelle asti! Jo yksistään tämä piirre riittää sen todistamiseen, että rouva Virág on minulle otollinen … rouva Virág … ainoastaan rouva Virág! Oi, minun on tapa olla järkevä, varovainen.
Ainainen ystäväsi
Eemil.
Sähkösanoma:
Herra Ferencz Aszaldylle.
Aszald.
Kihlaukseni rouva Virág'in kanssa purettu – nain Ilkan.
Olen onnellinen.
Eemil.
LINTU LAULAA!
Tshi-tshi tshi-tshi-tshiritshi!
Ei koskaan kuulunut iloisempaa viserrystä keväällä metsässäkään kuin räätäliläisten tuvassa. Se tupa oli täynnä lapsia, jotka kaikki pitivät hirveätä melua, mutta pieni laulaja tuolla seinällä huonossa viheriässä häkissään voitti livertelemisellään melun, niinkuin hyvä-ääninen tenoori septetissä toverinsa ja orkesterin.
Se visersi täyttä kurkkua.
Mutta sillä oli kiittämätön yleisö, joka ei piitannut laulajasta mitään; jokainen hääräsi askareissaan, lapset leikkivät, vanhat tekivät työtä.
Ei hän kuitenkaan aivan turhaan lauleskellut – hänelle ilmestyi tarkkaavainen kuulija – ei kuitenkaan sisällä tuvassa, vaan ulkona käytävässä. Ja mimmoinen kuulija! Kaunis, solakka, nuori nainen, jolla samassa kerroksessa, missä räätälin suuri perhe asustaa pienessä pihanpuolisessa tuvassa ja kyökissä, on tilava, valoisa, komea kadunpuolella oleva asunto, jossa on kaksi salonkia, soma budoaari ja herra tiesi mitä kaikkea.
Hän seisoo käytävän rauta-aidaketta vastaan nojautuneena ja on nähtävästi ihastunut pienen laulajan kauniisen ääneen.
Sillä välin aukenee räätäliläisten ovi, räätälin vaimo astuu ulos ja huomaa hämmästyen ylhäisen naisen seisovan siinä.
– Kuuntelen lintuanne – sanoo jälkimmäinen.
– Eikö totta, se laulaa kauniisti? Ei olekaan koko lintutorilla parempaa laulajaa kuin se. Sain sen lahjaksi veljeltäni, joka osaa kasvattaa lintuja, sillä hänellä on, vaikka ammatiltaan onkin nikkari, paljon lintuja, hyvin paljon. Sitte hän myyskentelee niitä. Se on hänelle semmoinen sivuansio, josta hän saa kauniin lisätulon. Tämä meidän lintumme oli paras koko joukosta – vastasi räätälin vaimo tuttavallisella puheliaisuudella.
Sana synnyttää sanan ja kaunis, solakka nainen kertoo että hänellä ei ole onnea kanarilintuihin nähden; hänellä oli ollut niitä jo kaksi, mutta toisesta tuli ilmi että se kuuluu heikkoon rotuun eikä siis laula, toinen taas tuli kipeäksi ja kuoli. Mutta hän kovasti haluaisi sellaista lintua. Hänen asuntonsa on tyhjä, hiljainen, ikävä. ("Huvitus ei olekaan lesken asia", ajattelee räätälin vaimo). Ellei parketin ja huonekalujen paukahdus joskus keskeyttäisi hiljaisuutta, luulisi olevansa haudassa.
Pian hierottiin kauppaa; kaunis, solakka nainen tarjosi hyvän hinnan ja räätälin vaimo oli, vaikka raskaalla mielellä, kuitenkin valmis luopumaan lintusesta. Pieni laulaja muutti jo iltapäivällä komeaan katuasuntoon.
Asunnon kera muuttui häkkikin.
Mihin katositkaan sinä viheriäksi maalatusta puusta ja yksinkertaisesta rautalangasta tehty pieni, jokapäiväisen mallin mukainen häkki? Sinun tulikin hävetä tuon uuden ihanan häkin rinnalla! Se ei riipu seinällä, se seisoo telineellä, omalla eri telineellään; puun sijassa on siinä merenruokoa, rautalangan korvaa messinki. Ja kuinka mukava sitten, mukavammasti kanarilintu ei saata asua. Viisi puikkoa on asetettu leposijaksi; katosta riippuu alas pieni rengas; kuinka hauskalta tuntuneekaan hyppiä puikolta puikolle ja sitten keinua renkaassa! Mainiointa oli kumminkin kylpylaitos. Uudenaikuista asuntoa ei voi ajatella ilman kylpyhuonetta – uudenaikaista lintuhäkkiä vielä vähemmän. Toimellinen emäntä oli asettanut häkkiin punaiseksi maalatusta vaskesta tehdyn pienen kylpyammeen, jotta sen asukas ei kärsisi mitään puutetta.
Joka asuu tällä tavoin, sen täytyy arvonsa mukaisesti elääkin.
Missäpä lintu voi osoittaa ylellisyyttä? Sen yksinkertainen olemus sallii sitä vain ravintoon nähden.
Tuolla räätäliläisten luona sinua, pieni kanari, ei tosiaankaan pidetty liioin kehuttavassa ruoassa. Sait kyllä annoksesi hampunsiemeniä, mutta ei minkäänlaista "extra" pistetty rautalankojen väliin – korkeintaan suurina juhlapäivinä palanen porkkanaa. Nyt ei ainoastaan ruokakupista hymyile vastaasi hyvää syötävää, vaan häkkisi raoista houkuttelee kaikenlaiset herkkupalat, niinkuin sokeria, omenaa, härkkiä…
Et suotta ole tenoristi lintujen joukossa – teuoristeilla on hyvä olo tähän maailman aikaan.
