oli kovin kehnosti varustettu ravintoaineilla, ja minä en ole eilisestä puolipäivästä asti syönyt muuta kuin leipäviipaleen, jolle oli sivelty marjahilloa, ja joitakuita namusia. En halveksi makeita herkkuja, kun ne tulevat oikeaan aikaan, mutta sen illallisen huomasin kuitenkin liian keveästi sulavaksi."
"Poika-parka!" surkutteli d'Artagnan; "korvaa nyt vahinkosi."
"Voi, monsieur, te pelastatte henkeni kaksin tavoin!" kiitteli
Planchet.
Hän istuutui pöytään ja alkoi syödä yhtä ahneesti kuin vanhaan hyvään aikaan Fossoyeurs-kadun varrella.
D'Artagnan asteli yhä edes takaisin; hän mietiskeli, mitä hyötyä olisi nykyisissä olosuhteissa saatavana Planchetista. Tämä uurasti sillävälin parhaansa mukaan voimiensa vahvistamiseksi.
Viimein pääsi häneltä se tyytyväinen huokaus, joka nälkäisellä ilmaisee, että hän on laskenut vakavan perustan ja tarvitsee nyt hiukan lepoa.
"Kuulehan!" virkkoi d'Artagnan, katsoen hetken tulleen tiedustelunsa alottamiselle; "käykäämme asioihin järjestyksessä: tiedätkö, missä Atos oleksii?"
"En, monsieur", vastasi Planchet.
"Perhana! Tiedätkö, missä on Portos!"
"Yhtä vähän."
"Perhanan perhana! Entä Aramis?"
"En sitäkään."
"Perhanan perhanan perhana!"
"Mutta", lisäsi Planchet ilkikurisen näköisenä, "minä tiedän, missä
Bazin on."
"Mitä! Sinä tiedät, missä Bazin on?"
"Niin, monsieur."
"Missä sitten?"
"Notre-Damessa."
"Mitä hän Notre-Damessa tekee?"
"Hän on pedellinä."
"Bazin kirkonvartijana! Oletko varma siitä?"
"Ihan varma; olen nähnyt hänet ja puhutellut häntä."
"Hänen täytyy tietää, missä hänen herransa asuu."
"Aivan epäilemättä."
D'Artagnan mietti tuokion; sitten hän otti viittansa ja miekkansa ja teki lähtöä.
"Monsieur", surkeili Planchet, "hylkäättekö minut näin pikaisesti?
Ajatelkaa, että minulla ei ole muuta toivoa kuin te!"
"Mutta tänne ei tule kukaan sinua etsimään", vastasi d'Artagnan.
"Mutta jos tulisi", muistutti varovainen Planchet, "niin ajatelkaa, monsieur, että talon väki katsoisi minut varkaaksi, kun minun ei ole nähty tulevan sisälle."
"Olet oikeassa", myönsi d'Artagnan; "maltas, osaatko puhua mitään maakuntamurretta?"
"Osaan parempaakin, monsieur", kehaisi Planchet; "puhun kokonaista kieltä, flaaminkieltä."
"Mistä hitosta olet sen oppinut?"
"Artoisissa, missä oleskelin sotaretkellä kaksi vuotta. Kuulkaahan: Goeden morgen, mynheer, ik ben begeerd te weeten hoe moe gezondheyd bestaed."
"Mitä se merkitsee?"
"Hyvää päivää, hyvä herra, haluan tietää, miten voitte."
"Ja sekin on olevinaan kieltä! Mutta eipä väliä, se soveltuu mainiosti."
D'Artagnan astui ovelle, huusi tarjoilijaa ja käski tämän kutsua sievän
Madeleinen.
"Mitä teettekään, monsieur?" hätäili Planchet; "tahdotte uskoa naiselle salaisuutemme?"
"Ole huoletta, ei hän ilmaise siitä sanaakaan."
Samassa astui huoneeseen emäntä; hän tuli hymyhuulin, sillä hän toivoi tapaavansa d'Artagnanin kahden kesken, mutta Planchetin nähdessään hän hätkähti kummastuneena taaksepäin.
"Emäntäni", sanoi d'Artagnan, "saan esitellä sinulle veljesi, joka on saapunut Flandriasta ja tulee muutamiksi päiviksi palvelukseeni."
"Veljenikö!" virkahti emäntä yhä enemmän ihmeissään.
"Sanokaa toki hyvää huomenta sisarellenne, master Peter."
"Wilkom, zuster!" toivotti Planchet.
"Goeden day, broer!" vastasi hämmästynyt emäntä.
"Asia on tosiaan niin", selitti d'Artagnan, "että vaikka sinä kenties et tunne tätä herrasmiestä veljeksesi, tunnen minä hänet varsin hyvin; hän tulee Amsterdamista. Poissaollessani toimitat sinä hänelle sopivat vaatteet; kun tulen takaisin, noin tunnin kuluttua, esittelet sinä hänet minulle, ja vaikka hän ei osaa sanaakaan ranskaa, otan minä hänet kuitenkin sinun suosituksestasi palvelukseeni, koska minä en henno evätä sinulta mitään, ymmärräthän?"
"Kyllä arvaan, mitä haluatte, ja sen enempää ei tarvitakaan", vastasi
Madeleine.
"Olet verraton nainen, kaunis emäntäni; luotan sinuun."
Annettuaan Planchetille salaisen viittauksen lähti d'Artagnan sitten ulos, kiirehtiäkseen Notre-Dameen.
KAHDEKSAS LUKU
Kuinka erilainen teho puolella pistolilla voi olla pedelliin ja kuoripoikaan
D'Artagnan asteli Pont-Neufille, onnitellen itseään siitä, että oli jälleen tavannut Planchetin, – sillä vaikka hän oli tekevinään siivolle miehelle palveluksen, oli oikeastaan Planchet ilmestynyt d'Artagnanin avustajaksi. Eikä tänä hetkenä mikään voinutkaan sattua hänelle paremmin kuin luotettavan ja ymmärtäväisen palvelijan saaminen. Tosin ei Planchet kaiketikaan viipyisi kauan hänen palkoissaan, mutta palatessaan entiseen yhteiskunnalliseen asemaansa Rue des Lombardsille jäisi hän kuitenkin kiitollisuudenvelkaan d'Artagnanille, joka piiloittamalla hänet luokseen oli kenties pelastanut hänen henkensä, ja d'Artagnanilla ei ollut mitään sitä vastaan, että sai ystäviä porvariluokasta, eritoten nyt, kun tämä valmistausi sotaan hovia vastaan. Se oli samaa kuin olla salaisessa ymmärryksessä vihollisleirin kanssa, ja niin ovela mies kuin d'Artagnan saattoi johtaa vähäisimmästäkin seikasta tärkeitä seurauksia.
Tällaisessa mielialassa siis d'Artagnan varsin tyytyväisenä sattumaan ja itseensä saapui Notre-Dameen. Hän astui ylös portaita kirkkoon, kääntyi puhuttelemaan suntiota, joka lakaisi sivukappelia, ja kysyi tältä, tunsiko hän herra Bazinia.
"Pedelli Baziniako?" sanoi suntio.
"Häntä juuri."
"Hän palvelee tuolla messussa, Pyhän Neitsyen kappelissa."
D'Artagnan hätkähti ilosta; Planchetin ilmoituksesta huolimatta oli hän tuskin rohjennut toivoa saavansa selkoa
