tuolla juuri tuleekin rouva herran kanssa!"
D'Artagnan vilkaisi pitkin katua ja näkikin emännän kääntyvän Montmartre-kadun kulmasta tavattoman kookkaan sveitsiläisen käsikynkässä; tämä teiskaroitsi kävellessään niin röyhistelevänä, että hänen sävynsä mieluisasti muistutti d'Artagnanin mieleen vanhan Portos-ystävän.
– Tuoko on herra? tuumi d'Artagnan itsekseen. – Kas vain, hänpä näyttää suuresti paisuneen!
Ja hän istuutui vierashuoneeseen hyvin näkyvälle paikalle.
Sisään tullessaan huomasi emäntä heti d'Artagnanin ja huudahti heikosti.
Silloin d'Artagnan nousi, havaitessaan olevansa tunnettu, riensi ravintoloitsijattaren luo ja syleili häntä hellästi.
Sveitsiläinen katseli tyrmistyneenä emäntää, joka vaaleni.
"Voi, tekö siinä, monsieur! Mitä tahdotte?" kysyi emäntä peräti hämmästyneenä.
"Onko tuo herra serkkusi? Tai veljesi?" kysyi d'Artagnan vähääkään hairahtumatta näyttelemästänsä osasta.
Ja vastausta odottamatta hän heittäysi helvetialaisen syliin; tämä tekeysi varsin kylmäkiskoiseksi.
"Guga on dämä miesh?" äännähti hän.
Emäntä vastasi vain oihkauksilla.
"Kuka on tämä sveitsiläinen?" tiukkasi d'Artagnan.
"Herra menee minun kanssani naimisiin", änkkäsi emäntä kahden hermotäristyksen lomassa.
"Miehesi on siis viimeinkin kuollut?"
"Midä she deihin guuluu?" tokaisi sveitsiläinen.
"Se guuluu minuun hyvin likeisesti", vastasi d'Artagnan, "syystä että te ette voi naida rouvaa minun suostumuksettani ja että…"
"Ja että…?" kovisti sveitsiläinen.
"Ja että … minä en sitä anna", vakuutti muskettisoturi.
Sveitsiläinen karahti tulipunaiseksi kuin kukonharja. Hänellä oli yllään upea kultanauhainen univormunsa, d'Artagnan oli kääriytynyt eräänlaiseen harmaaseen viittaan; sveitsiläinen oli kuusi jalkaa mitaltaan, d'Artagnan hädin yli viiden; sveitsiläinen luuli olevansa kotonaan, d'Artagnan näytti hänestä tungettelijalta.
"Marshittego matkaanne?" kysyi sveitsiläinen kiivaasti polkien jalkaa kuin alkaen vakavasti vihastua.
"Minäkö? En suinkaan!" vastasi d'Artagnan.
"Meidän tarvitsee vain lähettää hakemaan järjestysvallan apua", huomautti muuan viinuri, joka ei kyennyt käsittämään, että noin pikkuinen mies kiisteli paikasta rotevan palkkasoturin kanssa.
"Sinä", virkkoi d'Artagnan, joka nyt vuorostaan alkoi tulistua, ja hän tarttui viinuria korvaan, "sinä ensiksikin seisot nyt koreasti alallasi etkä hievahdakaan, muutoin tempaan sinulta, mitä nyt on hyppysissäni. Ja te, Wilhelm Tellin mainehikas jälkeläinen, panette kompeenne kasaan minun huoneestani, sillä ne ovat tielläni, ja lähdette vireästi etsimään muuta majapaikkaa."
Sveitsiläinen alkoi nauraa hohottaa.
"Minägö lähtishin?" sanoi hän; "ja migshi?"
"Ahaa, hyvä on!" virkkoi d'Artagnan; "minä näen, että ymmärrätte.
Tulkaahan siis pikku kävelylle kanssani, niin selitän lopun."
Emäntä tiesi d'Artagnanin erinomaiseksi miekkailijaksi. Hän alkoi itkeä ja repiä hiuksiansa.
D'Artagnan kääntyi kauniiseen surevaiseen.
"Mutta lähettäkää hänet siis pois, madame", kehoitti hän.
"Byh!" vähitteli sveitsiläinen, joka oli tarvinnut jonkun aikaa käsittääkseen d'Artagnanin tekemän ehdotuksen; "byh, guga on she, joga minulle gävelyä ehdottaa!"
"Minä olen hänen majesteettinsa muskettiväen luutnantti", vastasi d'Artagnan, "ja siis joka suhteessa teitä ylempänä; mutta kun tässä ei ole kysymys muusta kuin majoituslapusta, niin tunnettehan käytännön. Tulkaa noutamaan lappunne; huoneen ottaa haltuunsa se, joka saapuu ensimmäisenä takaisin."
D'Artagnan lähti sveitsiläisen seurassa emännän voivotuksesta piittaamatta; pohjaltaan tunsikin tämä vanhan rakkauden jälleen elvyttävän sydäntänsä, mutta hänelle ei olisi ollut vastenmielistä, että korskea muskettisoturi, joka oli loukannut häntä avioliittotarjouksen hylkäämisellä, olisi nyt saanut kunnollisen opetuksen.
Kiistakumppanukset astelivat suoraa päätä Montmartren vallikaivannoille. Oli pimeä heidän päätyessään perille; kohteliaasti pyysi d'Artagnan sveitsiläistä luovuttamaan hänelle huoneen ja pysymään sieltä poissa, mutta tämä kieltäysi päänsä liikkeellä ja veti miekkansa.
"Siispä saattekin maata täällä", virkkoi d'Artagnan. "Se on kurja yösija, mutta minussa ei ole vika; itse olette niin tahtonut."
Niin sanoen tempasi hänkin säilänsä, ja aseet kalahtivat vastakkain.
Hän oli joutunut tekemisiin vankan käden kanssa, mutta hänen notkeutensa oli kaikkea voimaa pätevämpi. Saksalaisen miekka ei kertaakaan tavannut muskettisoturia. Sveitsiläinen sai kaksi miekanpistoa, joita hän ei kylmän takia tuntenut; kuitenkin pakotti hänet pian verenvuoto ja sen aiheuttama heikkous istumaan.
"Kas niin!" puheli d'Artagnan; "mitä minä sanoin? Voititteko siitä nyt mitään, niskuri! Onneksi paranette tuosta parissa viikossa. Jääkää tänne, niin lähetän viinurin tuomaan vaatteenne. Näkemiin. Asettukaapa muuten Montorgueil-kadulle 'Pelmuuttelevaan Kissaan'; siellä on mainio ruoka, jos emäntä on vielä sama. Hyvästi!"
Ja sitten hän palasi reippaana asuntoonsa, lähettäen tosiaankin tavarat sveitsiläiselle, jonka viinuri tapasi istumassa siinä, mihin d'Artagnan oli hänet jättänyt, vieläkin ihan ällistyksissään vastustajansa varmasta esiintymisestä.
Viinuri, emäntä ja koko huonekunta tunsivat d'Artagnania kohtaan samaa kunnioitusta, jota herättäisi Herkules, jos hän palaisi maan päälle uudestaan suorittamaan kaksitoista urotyötänsä.
Mutta jäätyään kahden kesken emännän kanssa huomautti hän:
"Nyt, sievä Madeleine, tiedät mitä eroa on sveitsiläisellä ja aatelismiehellä; sinä olet käyttäytynyt kuin kapakoitsijatar. Sen pahempi sinulle, sillä sellaisella menettelyllä menetät kunnioitukseni ja seurani. Ajoin pois sveitsiläisen nöyryyttääkseni sinua, mutta minä en enää asu täällä; en majaile paikassa, jota halveksin. Hei, tarjoilija! Kantakaa reppuni 'Hymyävään Häränpäähän' Rue des Bourdonnaisille. Hyvästi, rouva!"
Nämä sanat virkkaessaan näytti d'Artagnan sekä majesteetilliselta että hellyttävältä. Emäntä heittäysi hänen jalkoihinsa, pyysi anteeksi ja pidätteli häntä lempeällä väkivallalla. Tarvitseeko sanoa enempää? Paistinvarrasta käänneltiin, uunissa räiskyi tuli, kaunis Madeleine itki; d'Artagnan tunsi yhtaikaa nälkää, vilua ja uudestaan heräävää rakkautta; hän antoi anteeksi ja jäi.
Siten asui nyt d'Artagnan edelleen Tiquetonne-kadun varrella
Chevrette-hotellissa.
