style="font-size:15px;"> "Hän sanoi teille, madame: 'Juuri teidän Mazarininne se on loukkauskivenä; jos vain hän joutuu pois, niin kaikki käy hyvin.'"
"Mitä tahtoisitte minun tekevän?"
"Minusta tuntuu, madame, että kun te olette kuningatar…"
"Kaunista kuninkaallisuutta, kun on riippuvainen Palais-Royalin kehnoimmastakin musteentuhrijasta tai valtakunnan vähäpätöisimmästä aatelismiehestä!"
"Te olette kuitenkin kyllin mahtava voidaksenne häätää luotanne ne, jotka ovat teille vastenmielisiä."
"Toisin sanoen teille vastenmielisiä, kardinaali", vastasi kuningatar.
"Minulle?"
"Niin juuri. Kuka eroitti rouva de Chevreusen, jota edellisen hallituksen aikana vainottiin kaksitoista vuotta?"
"Se juonittelija tahtoi minua vastaan pitkittää vehkeitä, joiden maalitauluna oli ensin herra de Richelieu."
"Kuka eroitti rouva de Hautefortin, ystävättären, joka oli minuun niin kiintynyt, että kieltäysi kuninkaan suosiosta, säilyttääkseen minun suojelukseni?"
"Tekopyhä olento, joka teitä riisuessaan joka ilta hoki, että te syöksitte sielunne turmioon, jos rakastitte pappia, ikäänkuin ihminen olisi siliä pappi, että hän on kardinaali."
"Kuka vangitutti herra de Beaufortin?"
"Se rauhaton sielu ei puhellut sen vähemmästä kuin minun murhauttamisestani."
"Näette nyt, kardinaali", huomautti kuningatar, "että teidän vihollisenne ovat minunkin."
"Siinä ei ole kylliksi, madame: teidän ystävienne pitäisi olla minunkin."
"Minun ystävieni!" Kuningatar pudisti päätänsä. "Voi, sellaisia ei minulla ole enää ainoatakaan!"
"Kuinka? Eikö teillä ole mitään ystäviä onnen päivinä, kun teillä kuitenkin oli niitä vastoinkäymisten aikana?"
"Ei, syystä että minä onnen päivinä unohdin ne ystävät, monsieur; syystä että minä menettelin kuningatar Marie dei Medicin tavoin, joka ensimmäisestä maanpaostaan palattuansa halveksi kaikkia, jotka olivat kärsineet hänen tähtensä, ja toistamiseen karkoitettuna kuoli Kölnissä, kaikkien hylkäämänä, poikansakin, koska koko maailma vuorostaan halveksi häntä."
"No niin", virkkoi Mazarin, "eikö vielä voisi hyvittää vääryyttä?
Etsikää ystävienne joukosta, vanhimpien ystävienne."
"Mitä tahdotte sanoa, monsieur?"
"En mitään muuta kuin mitä sanon: etsikää!"
"Voi, minä katselen turhaan ympärilleni, minulla ei enää ole mitään vaikutusvaltaa kehenkään. Monsieuria9 johtaa nyt kuten aina hänen suosikkinsa. Eilen se oli Choisy, tänään se on La Rivière, huomenna siksi tulee joku muu. Hänen korkeuttaan prinssiä johtaa rouva de Longueville, jota itseänsä johtaa hänen rakastajansa, Marcillacin ruhtinas. Herra Contia johtaa koadjutori, jota vuorostaan johtaa rouva de Guémenée."
"Minä en pyydäkään, madame, teitä etsimään nykyisten, vaan entisten ystävienne joukosta."
"Entisten ystävieni?" kertasi kuningatar.
"Niin, entisten ystävienne joukosta, niiden, jotka tukivat teitä taistelussa Richelieun herttuaa vastaan, vieläpä auttoivat teitä voittamaan hänet."
– Mihin hän sillä tähtää? – ihmetteli kuningatar itsekseen, levottomasti silmäillen kardinaalia.
"Niin", pitkitti jälkimmäinen, "erityisissä tilanteissa on teidän majesteettinne luonteenomaisen terävä-älyisyyden ja sukkeluuden onnistunut tehdä tyhjiksi tuon vastustajan hyökkäykset ystävienne avulla."
"Minä olen kärsinyt", sanoi kuningatar, "siinä kaikki."
"Niin", vastasi Mazarin, "niinkuin naiset kärsivät, – kostaakseen.
Mutta käykäämme asiaan! Tunnetteko herra de Rochefortia?"
"Herra de Rochefort ei ollut ystäviäni", muistutti kuningatar, "vaan päin vastoin katkerimpia vihamiehiäni, kardinaalin uskollisimpia apureita. Luulin teidän tietävän sen."
"Tiedän sen niin hyvin", vastasi Mazarin, "että me olemme toimittaneet hänet Bastiljiin."
"Onko hän päässyt ulos sieltä?" kysyi kuningatar.
"Ei, olkaa huoletta, hän on vielä siellä; mainitsinkin hänet vain johtuakseni erääseen toiseen. Tunnetteko herra d'Artagnania?" jatkoi Mazarin, katsoen tiukasti kuningatarta kasvoihin.
Itävallan Anna tunsi survaisun syvällä sydämessään.
– Olisikohan gascognelainen ollut varomaton? – jupisi hän itsekseen.
Sitten hän lisäsi ääneen:
"D'Artagnaniako? Malttakaahan – kyllä, nimi on minulle tosiaan tuttu D'Artagnan, muskettisoturi, joka rakasti erästä hovinaistani, viatonta poloista, joka kuoli myrkytettynä minun tähteni."
"Siinäkö kaikki?" kysyi Mazarin.
Kuningatar silmäili kardinaalia kummeksuen.
"Mutta, monsieur", virkkoi hän, "luulenpa teidän tahtovan toimittaa minun kanssani kuulustelun?"
"Jolloin te joka tapauksessa", huomautti Mazarin ainiaan pehmoisella äänellään ja ikuinen hymynsä huulillaan, "vastaatte ainoastaan mielenne mukaan."
"Selittäkää tarkoituksenne selvemmin, monsieur, niin minäkin annan valaisevampia vastauksia", pyysi kuningatar alkaen käydä kärsimättömäksi.
"No niin, madame", sanoi Mazarin kumartaen, "minä toivoisin teidän jakavan kanssani ystävänne, niinkuin minä olen tehnyt teidät osalliseksi siitä pikku uutteruudesta ja kyvystä, mitä kaitselmus on minulle suonut. Asemamme on pulmallinen; meidän täytyy ryhtyä voimakkaihin toimenpiteisiin."
"Taaskin!" sanoi kuningatar; "minä luulin, että asia oli ratkaistu herra de Beaufortin poistamisella."
"Niin, te näitte ainoastaan vuolteen, joka uhkasi kukistaa kaikki; te ette tarkannut tyyntä vettä. Meillä on Ranskassa kuitenkin sananlasku tyynestä vedestä."
"Edelleen", pyysi kuningatar.
"No niin", jatkoi Mazarin, "minua häpäisevät joka päivä teidän prinssinne ja arvonimillä mahtailevat lakeijanne, nuo automaatit, jotka eivät näe, että minä pitelen heidän lankansa päästä, eivätkä minun kärsivällisen totisuuteni verhosta huomaa ärsytetyn miehen ivanaurua, kun tämä on itsekseen vannonut voittavansa heidät vielä. On totta, että me olemme vangituttaneet herra de Beaufortin, mutta hän oli vähimmin vaarallinen niistä kaikista; on jäljellä hänen ylhäisyytensä prinssi…"
"Rocroyn voittaja! Ajatteletteko tosiaan sitä?"
"Kyllä, madame, ja varsin usein; mutta patienza, kuten me italialaiset sanomme. Ja Condén lisäksi on olemassa
