nousi nyt ratsaille; sitten he vielä kerran pudistivat toistensa kättä. Molemmat ratsastajat kannustivat hevosiaan ja etääntyivät Pariisiin päin.
Aramis seisoi liikkumattomana keskellä katua, kunnes oli kadottanut heidät näkyvistään.
Mutta heidän ratsastettuaan parisataa askelta pysähtyi d'Artagnan äkkiä, hyppäsi maahan, heitti ohjakset Planchetin käsivarrelle, otti pistoolit satulakotelosta ja pisti ne vyöhönsä.
"Mitä on tekeillä?" kysyi Planchet säikähtyneenä.
"No", vastasi d'Artagnan, "niin ovela kuin hän onkin, en kuitenkaan anna hänen eksyttää minua. Jää sinä tähän äläkä hievahda paikaltasi; siirry vain tien sivuun ja odota, kunnes tulen takaisin."
Sitten loikkasi d'Artagnan ojan yli, joka reunusti maantietä, ja oikaisi kentän poikki kiertääkseen kylän. Jesuiittaluostarin ja sen talon välillä, jossa rouva de Longueville asui, oli hän nähnyt pelkällä pensasaidalla suljetun aukion.
Tuntia varemmin olisi hänen kenties ollut vaikea keksiä tätä pensasaitaa, mutta kuu oli vastikään noussut, ja vaikka se toisinaan peittyi pilviin, eroitti sentään silloinkin kyllin selvästi tien.
D'Artagnan saapui siis pensasaidan luo ja piiloutui sen taakse. Sivuuttaessaan talon, missä äskeinen kohtaus oli tapahtunut, hän huomasi saman ikkunan jälleen olevan valaistuna; hän oli vakuutettu siitä, että Aramis ei ollut vielä lähtenyt kotiin ja että hän ei aikonut palata sinne yksin.
Hetkisen kuluttua hän kuulikin lähestyviä askelia ja ikäänkuin ihmisäänten supatusta.
Pensasaidan alkupäässä taukosivat askeleet.
D'Artagnan lyyhistyi kumaraan ja etsi tiheintä paikkaa pensasaidasta kätkökseen.
Hänen suureksi kummastuksekseen ilmestyi samassa näkyviin kaksi herrasmiestä. Mutta pian lakkasi hän ihmettelemästä, sillä hän kuuli pehmeän ja sulosointuisen äänen väräjävän; toinen siis olikin mieheksi puettu vallasnainen.
"Olkaa huoletta, rakas René", tyynnytteli pehmeä ääni; "sitä ei enää tapahdu. Olen keksinyt maanalaisen käytävän, joka kulkee kadun alitse, ja meidän tarvitsee vain nostaa ylös muuan paasi portin edustalla teidän pääsytieksenne."
"Minä vannon", virkkoi toinen ääni, josta d'Artagnan tunsi Aramiin, "ruhtinattareni, että jollei hyvä maineemme vaatisi kaikkia näitä varokeinoja ja jollen panisi vaaraan muuta kuin henkeni…"
"Niin, niin, minä tiedän, että te olette urhea ja uskalias maailmanmiehenä; mutta te ette kuulu ainoastaan minulle, te kuulutte koko puolueellemme. Olkaa siis varovainen, olkaa järkevä."
"Minä tottelen aina, madame", vakuutti Aramis, "kun minua käsketään noin suloisella äänellä."
Hän suuteli hellästi toisen kättä.
"Voi!" huudahti pehmeä-ääninen herrasmies.
"Mitä nyt?" kysyi Aramis.
"Ettekö näe, että tuuli on siepannut hattuni?"
Aramis säntäsi tavoittamaan pakenevaa päähinettä. D'Artagnan käytti tilaisuutta etsiäkseen pensasaidasta harvemman kohdan, josta hänen katseensa saattoi vaivattomasti tunkeutua salaperäiseen herrasmieheen asti. Kenties yhtä uteliaana kuin upseerikin pistäytyi samassa kuu esille pilvestä; sen kavaltavassa hohteessa tunsi d'Artagnan Longuevillen herttuattaren suuret siniset silmät, kullankeltaiset kiharat ja jalon pään.
Aramis palasi nauraen hattu päässä ja toinen kädessä, ja molemmat pitkittivät nyt kulkuansa jesuiittaluostariin päin.
"Hyvä", virkkoi d'Artagnan nousten jaloilleen ja pudistaen tomua polvestaan; "nyt näen lävitsesi. Sinä olet frondelainen ja madame de Longuevillen rakastaja."
KAHDESTOISTA LUKU
Herra Portos du Vallon de Bracieux de Pierrefonds
Jo tietäessään, että Portoksella oli nyt sukunimensä du Vallon, oli d'Artagnan saanut Aramiilta urkituksi, että hänellä oli maatilansa mukaan liitettynä nimeensä de Bracieux ja että hän tämän tilan takia käräjöitsi Noyonin piispan kanssa.
Noyonin tienoilta piti hänen siis etsiä tätä maatilaa, toisin sanoen
Ile-de-Francen ja Picardien rajalta.
Hän laati heti matkasuunnitelmansa. Ensin aikoi hän lähteä Dammartiniin, missä tie haarausi kahtia, Soissonsiin ja Compiégneen. Siellä hän tahtoi kuulustaa edelleen, missä Bracieux sijaitsi, saamansa tiedon mukaan ratsastaakseen suoraan eteenpäin tai poiketakseen vasemmalle.
Planchet ei ollut vielä ihan levollinen kujeensa seurauksiin nähden ja selitti mielellään saattavansa d'Artagnania maailman ääriin asti, kulkipa hän suoraan eteenpäin tai poikkesi vasemmalle. Ainoastaan sitä pyysi hän entiseltä herraltaan, että he lähtisivät matkalle illalla, kun pimeä soi parempaa turvaa. D'Artagnan ehdotti hänelle, että hän antaisi tiedon vaimolleen ainakin tyynnyttääkseen tätä kohtalostaan; mutta Planchet vastasi varsin älykkäästi olevansa vahvasti vakuutettu siitä, että hänen vaimonsa ei kuolisi levottomuuteen hänen olinpaikkansa tietämättömyyden tähden, kun hän sitä vastoin vaimonsa suulauden tuntien surisi itsensä kuoliaaksi, jos tämä tosiaan tietäisi sen.
Nämä syyt näyttivät d'Artagnanista niin päteviltä, että hän ei puhunut asiasta sen enempää, ja kello kahdeksan tienoissa illalla, kun hämärä alkoi levitä kaduille, lähti hän la Chevrette-hotellista Planchetin saattamana ja poistui pääkaupungista Saint-Denisin tulliportin kautta.
Keskiyön hetkenä saapuivat matkalaiset Dammartiniin.
Nyt oli liian myöhä hankkia mitään tietoja. "Ristin Joutsenen" majatalossa oli jo käyty makuulle; asia oli senvuoksi lykättävä huomiseen.
Seuraavana päivänä kutsutti d'Artagnan luokseen isännän. Tämä oli noita viekkaita normandilaisia, jotka eivät myönnä eivätkä kiellä ja aina luulevat paljastavansa itsensä, jos suoraan vastaavat heille tehtyyn kysymykseen; mutta kun d'Artagnan luuli ymmärtäneensä, että hänen piti ratsastaa suoraan eteenpäin, lähti hän taipaleelle tuon häilyvän tiedon mukaan. Kello yhdeksän aamulla hän oli Nanteuilissa; sinne pysähtyi hän aamiaiselle.
Tällä kertaa hän tapasi isännän, joka oli rehellinen ja suoraluontoinen Picardien asukas; huomatessaan Planchetin maanmiehekseen ilmoitti hän halutut tiedot mitä auliimmin. Bracieuxin kartano oli muutaman lieuen päässä Villers-Cotteretsista.
D'Artagnan tunsi tämän kaupungin, jonne hän oli parina kolmena kertana saattanut hovia, sillä Villers-Cotterets oli siihen aikaan kuninkaallisen linnan sijana. Hän lähti siis mainittuun kaupunkiin ja asettui tavalliseen ravintolaansa, nimittäin "Kultaiseen Kruununprinssiin."
Siellä saatiin mitä suotuisimpia tietoja. Hän kuuli, että Bracieux sijaitsi neljän lieuen päässä tästä kaupungista, mutta että hänen ei ollut sieltä etsittävä Portosta. Tämä oli todellakin käräjöinyt Noyonin piispan kanssa Pierrefondsin maatilasta, joka rajoittui hänen tiluksiinsa, ja kyllästyneenä kaikkiin tuollaisiin juttuihin, joita hän ei ymmärtänyt, oli hän eroon päästäkseen ostanut Pierrefondsin, minkävuoksi hän olikin lisännyt tämän uuden nimen entisiinsä. Hän esiintyi nyt du Vallon de Bracieux de Pierrefondsina ja asui uudessa moisiossaan. Muun kuuluisuuden puutteessa Portos nähtävästi tavoitti sitä, joka on suotu Carabasin markiisille.
