tai pikemmin pettymys loi hänen kasvoilleen niin nyreän sävyn, että Ludvig XIV kaikessa tottumattomuudessaankin hyvin näki ministerin toivoneen kuulevansa jotakin aivan toista.
"Kaarle II!" huudahti Mazarin käheällä äänellä ja halveksivasti rypistäen huuliansa. "Te olette saanut vieraaksenne Kaarle II: n!"
"Kuningas Kaarlo II: n", jatkoi Ludvig XIV ponnekkaasti, suoden Henrik IV: n tyttärenpojalle arvonimen, jonka Mazarin oli häneltä unohtanut. "Niin, herra kardinaali, kovaonninen ruhtinas on liikuttanut sydäntäni kertomalla minulle kärsimyksistään. Hän on suuressa hädässä, herra kardinaali, ja minusta tuntuisi tuskalliselta jättää tuettomaksi valtaistuimelta syösty ja pakosalle häädetty arvoveli, kun itsekin olen kokenut onnettomuutta – kun olen nähnyt valtaistuimestani kiisteltävän, ja joutunut melskeisinä aikoina poistumaan pääkaupungistani."
"Niin", huomautti kardinaali närkkäästi, "miksei hänellä ole ollut lähellään joku Jules Mazarin kuten teillä, sire! Silloin hänellä olisi kruunu säilynyt."
"Tiedän täydellisesti, mitä sukuni on velkaa teidän ylhäisyydellenne", vastasi kuningas ylpeästi, "ja saatte uskoa, että minä puolestani en sitä milloinkaan unohda, monsieur. Juuri siitä syystä, että serkullani Englannin kuninkaalla ei ole lähellään niin mahtavaa neroa kuin minun pelastajani on, juuri siitä syystä tahtoisin suostuttaa hänen avukseen saman neron ja pyytää teitä ojentamaan käsivartenne hänen suojakseen, ollen varma, herra kardinaali, että te pelkällä käden liikkeellä kykenisitte kohottamaan hänen päähänsä takaisin kruunun, joka suistui hänen isänsä mestauslavan juurelle."
"Sire", haastoi Mazarin, "kiitän teitä suosiollisesta mielipiteestänne, mutta meillä ei ole mitään tekemistä tuolla rajan takana: siellä riehuu villittyä väkeä, joka kieltää Jumalan ja katkaisee kuninkailtansa kaulan. He ovat vaarallisia, nähkääs, sire, ja saastaisia koskettaa sen jälkeen kun ovat tahranneet itsensä kuninkaalliseen vereen ja kerettiläisyyden hapatukseen: Se politiikka ei ole minua milloinkaan miellyttänyt, ja siihen en ryhdy."
"Te voittekin auttaa meitä toimittamaan sen sijalle toisen."
"Miten?"
"Juuri palauttamalla Kaarle II: n hallitukseen."
"Oh, hyvä Jumala", huudahti Mazarin, "kangasteleeko tuon köyhimyksen mielessä semmoinen haave?"
"Kyllä", vastasi nuori kuningas nolostuneena vaikeuksista, joita hänen ministerinsä varma silmä näkyi tässä suunnitelmassa huomaavan, "eikä hän sitä varten pyydäkään muuta kuin miljoonan."
"Siinäkö kaikki? Pikku miljoonaanko hän vain tyytyisikin?" sanoi kardinaali ivallisesti, tehostaen italialaista ääntämistapaansa. "Vaivainen miljoona vain, olkaa hyvä, veliseni! Siinäpä oikea kerjäläisperhe!"
"Kardinaali", muistutti Ludvig XIV päätänsä kohottaen, "tämä kerjäläisperhe on minun sukuni haara."
"Oletteko kyllin rikas lahjoittaaksenne miljoonia muille, sire? Onko teillä miljoonia?"
"Voi", vastasi Ludvig XIV tuntien ääretöntä mielenkarvautta, jonka hän kuitenkin voimakkaalla ponnistuksella esti ilmenemästä kasvoillaan, "voi, niin, herra kardinaali, tiedän olevani köyhä, mutta Ranskan kruunu on lopultakin miljoonan arvoinen, ja tehdäkseni hyvän teon panttaisin kruununi, jos on tarpeellista. Hakisin käsille juutalaisia, jotka hyvinkin antaisivat minulle miljoonan."
"Sanotte siis tarvitsevanne miljoonan, sire?" kysyi Mazarin.
"Niin sanon, monsieur."
"Te erehdytte suuresti, sire: te tarvitsette paljon enemmänkin. Bernouin!.. Saatte nähdä, sire, kuinka paljon te toden teolla tarvitsette… Bernouin!"
"Kuinka, kardinaali", oudoksui kuningas, "aiotteko neuvotella lakeijan kanssa minun asioistani?"
"Bernouin!" kutsui kardinaali vieläkin, olematta huomaavinaan nuoren hallitsijan nöyryytystä. "Tulehan tänne ja sano minulle se numero, jota sinulta juuri äsken kysyin, ystäväiseni."
"Kardinaali, kardinaali, ettekö kuullut huomautustani?" vastusti Ludvig vaaleten suuttumuksesta.
"Älkää pahastuko, sire; minä käsittelen teidän majesteettinne asioita aina julkisesti. Koko Ranska tietää, että tilinpitoni on avointa. Mitä määräsinkään sinulle äsken tehtäväksi, Bernouin?"
"Teidän ylhäisyytenne käski minun suorittaa erään yhteenlaskun."
"Ja sinä teit sen, vai mitä?"
"Niin, monseigneur."
"Todetakseni summan, jota hänen majesteettinsa tällä hetkellä tarvitsi? Enkö sanonut sinulle sitä? Puhu suoraan, hyvä mies."
"Niin teidän ylhäisyytenne sanoi."
"No, minkä summan halusin saada kokoon?"
"Neljäkymmentäviisi miljoonaa muistaakseni."
"Ja mihin määrään pääsimme yhdistäessämme kaikki varamme?"
"Kolmeenkymmeneenyhdeksään miljoonaan kahteensataankuuteenkymmeneentuhanteen frangiin."
"Hyvä, Bernouin, sitä vain tahdoin tietää; jätä meidät nyt", sanoi kardinaali tähdäten säihkyvän katseensa nuoreen kuninkaaseen, joka oli mykistynyt ällistyksestä.
"Mutta kuitenkin…" änkytti kuningas.
"Ah, te epäilette vielä, sire", sanoi kardinaali. "No, katsokaa, tässä on todiste sanoilleni."
Ja Mazarin veti patjansa alta numeroilla täytetyn paperisuikaleensa, ojentaen sitä kuninkaalle, joka käänsi pois katseensa – niin katkera oli hänen pettymyksensä.
"Kun haluatte nyt miljoonan, sire, ja sitä miljoonaa ei ole merkitty tähän, tarvitsee teidän majesteettinne siis neljäkymmentäkuusi miljoonaa. No, maailmassa ei ole juutalaisia, jotka antavat sellaisen summan Ranskan kruunuakaan vastaan."
Puristaen nyrkkiänsä kalvosintensa suojassa kuningas työnsi lepotuolinsa syrjään.
"Sille ei siis voi mitään", hän sanoi; "serkkuni Englannin kuningas kuolee nälkään."
"Sire", vastasi Mazarin entiseen tapaansa, "muistakaa sananlaskua, jonka teille tässä esitän mitä terveimmän politiikan ohjeena: 'Iloitse köyhyydestäsi, milloin naapurisikin on köyhä.'" Ludvig mietti tuokion, luodessaan uteliaan silmäyksen paperiin, jonka toinen pää kätkeysi patjan alle.
"On siis mahdoton tyydyttää rahantarvistani, herra kardinaali?" yritti hän vielä.
"Ehdottomasti, sire."
"Ajatelkaa, että täten saan myöhemmällä vihollisen, jos hän minun avuttani nousee jälleen valtaistuimelle."
"Jollei teidän majesteettinne muuta pelkää, niin olkaa vain huoletta", tyynnytti kardinaali vilkkaasti.
"Hyvä on, en kiusaa pitempään", sanoi Ludvig XIV.
"Olenko ainakin saanut teidät vakuutetuksi, sire?" kysyi kardinaali laskien kätensä kuninkaan kädelle.
"Täydellisesti."
"Pyytäkää mitä tahansa muuta, sire, niin olen onnellinen voidessani sen teille myöntää, evättyäni
