niin.
Hetken äänettömyys.
ROUVA LINDH.
Tänään on kulunut vuosi siitä, kun heidät vietiin.
LINDH. Ei »kun vietiin», vaan »kun heidän itsensä teki mieli mennä». Ei heitä olisi viety, jos olisivat tehneet niinkuin muutkin ja menneet maanpakoon. Mutta Hanna von Falckin täytyi tietysti olla jotakin aivan erikoisempaa kuin kaikki muut. Hänen miehensä ei sopinut »alistua» edes senkään vertaa kuin jonkun »von sen» tai »von sen» ja lähteä heidän kanssaan Ruotsiin. Hänen täytyi Vjatkaan! Se oli uljaampaa, komeampaa.
ROUVA LINDH. Keskellä yötä tultiin hänet ottamaan, santarmien välissä raastettiin tuo keuhkotautinen mies vuoteestaan ja vietiin asemalle ja pantiin puolikylmään vaunuun kolmenkymmenen asteen pakkasessa—juuri niinkuin nyt. Ja millaista mahtoi olla sitten rajan takana, perillä…
LINDH. Raastaa tukkaansa. Tämä elämä on helvettiä! Jos sinulla ei heti aamulla ole minulle mitään muuta sanottavaa … jätä minut rauhaan! Minä pyydän, minä en voi enää mitään siihen … mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.
Pitkä äänettömyys.
ROUVA LINDH.
Etkö ota teetä?
LINDH.
En … tai annahan.
Juovat toinen toisessa päässä pöytää. Äänettömyys.
LINDH. On koettanut rauhoittua ja sytyttänyt sikarin. Sinä sanot, ettei ole mitään tehty. Minä voin kuitenkin ilmoittaa, että on tehty paljonkin, enemmän kuin meiltä koskaan olisi voitu vaatia. On pantu liikkeelle kaikki voimat, mitä suinkin on voitu panna. Johtajat Helsingissä, samat miehet, joiden ikkunoita on särjetty ja seiniä tahrattu, joita on parjattu ja häväisty konniksi ja isänmaan pettureiksi, ovat käyttäneet viimeisen vaikutusvaltansa lieventääkseen vanhan ystävänsä kohtaloa. Asia on nyt niin pitkällä, että jos Mauri vain tahtoo, voi hän milloin hyvänsä lähteä sieltä joko ulkomaille tai palata kotiin.
ROUVA LINDH.
On tietysti olemassa ehtoja, joita hän ei voi alistua täyttämään.
LINDH. Ulkomaille siirtymiseen ei ole mitään muita ehtoja, kuin että hän pyytää sitä. Se hänen tietysti täytyy tehdä. Mitä taas kotiin palaamiseen tulee, niin on hänet asetettu samaan asemaan kuin vangittu sotilas, jonka sallitaan kunniasanaansa vastaan oleskella jollakin määrätyllä alueella. Mauri saa, jos tahtoo, asettua vaimonsa sukulaisten maatilalle Hämeeseen sillä ehdolla, ettei siirry yli pitäjän rajan.
ROUVA LINDH. Ilostuen.
Mutta siinähän ei pitäisi olla mitään alentavaa!
LINDH. Jos hän katsoisikin asiaa siltä kannalta, ei sitä katso siltä kannalta Hanna eikä perhe. Ja olkoon se heidän asiansa. On tehty, mitä on voitu. Enempää ei voida vaatia. Mutta älkööt ainakaan nyt enää tulko meidän edessämme loistelemaan marttyyrikruunuillaan. Se on silloin heidän oma asettamansa kruunu, ja se on kuin onkin narrin kruunu.
ROUVA LINDH.
Joko asia on esitetty Maurille?
LINDH.
Kaksi viikkoa sitten meni hänelle asiasta kirje.
ROUVA LINDH.
Kuka sen hänelle kirjoitti? Sinäkö?
LINDH.
Minä.
ROUVA LINDH. Hetken päästä. Sinua näyttää tyydyttävän se, että olet tehnyt, mitä olet voinut, välittämättä tuloksesta. Minä en tule saamaan tässä maailmassa rauhaa, ennenkuin he ovat palanneet, olkoon sitten syy tai ansio kenen tahansa.
LINDH. Sinä kai ymmärrät, että tämä on asia, josta ei vielä saa hiiskua sanaakaan kenellekään.
PESONEN tulee.
PESONEN.
Siellä on joku rouvasihminen, joka pyrkii herra kuvernöörin puheille.
LINDH. Ettekö sanonut, ettei vielä ole vastaanottoaika?
PESONEN.
Sanoin, mutta hän pyysi kysymään, eikö ehkä kuitenkin soveltuisi.
LINDH.
Kuka hän on?
PESONEN. Ei sanonut nimeään.
LINDH. Pesonen ei tuntenut häntä?
PESONEN. En tuntenut äänestä. Vaan se on mustissaan ja sillä on musta harso silmillään.
LINDH. Antaa hänen tulla.
PESONEN menee.
ROUVA LINDH. Edvard, sinun täytyy olla varovainen tuommoisten vierasten suhteen, jotka eivät ilmaise edes nimeään. Minä menen häntä vastaan.
LINDH.
Tuo nyt on lapsellista.
ROUVA LINDH kuitenkin lähtee menemään.
Hilda, sinä saatat minut naurunalaiseksi.
On kuitenkin noussut ja poistunut teepöydän luota työpöytänsä taa.
HANNA tulee, mustiin puettuna ja musta harso silmillä.
LINDH. Ketä on minulla kunnia—?
HANNA. Siirtää harson silmiltään. Hän on tummaverinen, lujapiirteinen, kasvot ilmaisevat kärsimyksiä. Esiintyy kylmästi ja arvokkaasti.
LINDH.
Hanna!
ROUVA LINDH. Hanna! Onko se mahdollista!
Rientää häntä vastaan syleilläkseen häntä, mutta Hanna antaa ainoastaan kätensä.
Mutta otahan päältäsi!
HANNA. Päästämättä lähelle, jäykästi.
Kiitos, mutta ehkä sallitte, että olen näin. Minun täytyy heti mennä.
Minulla olisi kiireellistä asiaa herra kuvernöörille.
ROUVA LINDH. Olet tullut takaisin!—Olen niin iloinen.—Entä—entä Mauri, onko hänkin palannut?
HANNA.
Palannutko? Niin, tavallaan…
ROUVA LINDH.
Todellakin!—Hän siis—te siis—? Edvard!
HANNA.
Kuvernööri ei nähtävästi ole saanut sähkösanomaani?
LINDH. En, en ole saanut mitään sähkösanomaa. Olen ollut matkoilla, palasin vasta eilen illalla myöhään. Ilmoititteko siinä tulostanne?
HANNA.
