Käsittäväthän ne, että asia oli kiireellinen—ja onhan kysymys omasta veljestäsi.
LINDH.
Juuri sen vuoksi.
HANNA.
En suinkaan tahdo millään muotoa saattaa herra kuvernööriä välikäteen. Pyytäisin vain saada tietää, kuinka kauan luulette vastauksen tulevan viipymään?
LINDH. Kiireellisiin virkakyselyihin on vastaus joskus saapunut puolenkin tunnin kuluttua, riippuen tässä tapauksessa tietysti kuitenkin kaikki siitä, onko hänen ylh … onko kenraalikuvernööri tilaisuudessa heti vastaamaan.
HANNA. Saisinko pyytää, että minulle ilmoitettaisiin vastauksen sisältö heti kohta, kun se saapuu.
LINDH.
Tietysti. Minne saan lähettää sanan?
HANNA.
En tiedä, asunevatko lapsemme vielä vanhassa kodissamme.
ROUVA LINDH.
He asuvat vielä siellä.
HANNA. Rouva Lindille. Siinä tapauksessa olisin kiitollinen, jos saisin tiedon vastauksesta sinne.
LINDH.
Sen saatte heti, kun se saapuu.
Menee.
ROUVA LINDH.
Enkö saa tarjota sinulle teetä?
HANNA.
Kiitos, mutta minun täytynee mennä.
ROUVA LINDH.
Etkö voisi odottaa täällä?
HANNA. Kummastuen.
Täälläkö…?
ROUVA LINDH. Vastaus ehkä saapuu piankin. Tule minun puolelleni … näytät niin väsyneeltä.
HANNA. Kiitos, mutta… Minun täytyy tavata lapset … ja sitä paitsi ajatella, mitä minun on tekeminen siinä tapauksessa, että tulee kieltävä vastaus.
ROUVA LINDH.
Mutta eihän nyt semmoista toki voine odottaa edes Bobrikoffilta.
HANNA.
Miksei sitäkin?
ROUVA LINDH. Ei, se ei ole mahdollista. Sinä voit olla huoleton. Ei hän voi sitä tehdä Edvardinkaan vuoksi.
HANNA.
Minä nyt kuitenkin menen.
ROUVA LINDH. Pahastuen. Suo anteeksi, että pyysinkään … mutta minä unohdin … sinä tietysti halveksit minua niinkuin kaikki muutkin.
HANNA. Entä sinä itse?—En ymmärrä, en suorastaan ymmärrä, kuinka sinä voit olla täällä?
ROUVA LINDH. Enhän ole voinut häntä jättää … mutta … minä olisin ollut tuhat kertaa ennemmin Vjatkassa kuin täällä…
On vähällä puhjeta itkuun.
HANNA. Ystävällisemmin, ikäänkuin hiukan heltyen. Elä nyt, rakas… Mutta sano minulle, koska nyt kerran itse otit sen puheeksi … kuinka on sittenkin mahdollista, että te tulitte tähän taloon … kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut … etkö olisi saanut sitä estetyksi?
ROUVA LINDH. Raukeasti. Minäkö? En ole mitään voinut … en ymmärrä häntä, en tunne häntä enää. Hän sanoo, että oli hänen velvollisuutensa, hänen isänmaallinen velvollisuutensa ottaa virka vastaan … olisi muuten tullut venäläinen mies. Täytyi »pelastaa, mitä pelastettavissa on» … se on nyt sitä, sinä tiedät.
HANNA.
Ja mitä hän on pelastanut?
ROUVA LINDH. Niin, mitä?… Ei meiltä muuten liioin mitään kysytty. Vaadittiin, puristettiin joka taholta, se oli puolueen tahto, johtajain tahto. Sitä vaatii läänin paras, isänmaan onni, suomalaisuuden asia.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
