lasin. Lääkäri piti hänet.
– Saitko sen?
– Kyllä! – purkautui hermostuneesti sielustani, ja viemärin lasin. He laittoivat minulle valkoisen kaapun, korkin ja heittivät sen ulos toimistosta. On hyvä, että onnistuin tyhjentämään lasin. Ja osoittaen päivystyshuoneen ovelle, vanha hiiva sai itsensä tuntemaan.
Menin ulos ja kysyin hikkaa.
– Kuka on Ivanov? Ick.
– minä!!! – kiinnitetty korviini.
– Kuuntele, veli, syntymä sujui hyvin. – Katsoin häntä kuin vesitornia, jatkoin, mutta pääni oli väsynyt ja kaulani muuttui tunnottomaksi ja laskenin katseeni napaan, suoristaen pääni. – normaali, ik, ohitettu, ik, synnytys. Joo!!! Mutta vittu kaivoksesi vedellä, eikö niin? Ja sitten likainen lapsi syntyi, ik, he kutsuivat Genoa! Ja nimeni on Vasya. Saitko sen?
Muistiinpano 11
Kolme georgialaista Saakašvili…
Kiiren, tarkoitan markkinoilla, ja luulen, että anteeksipyyntö on tekopyhyyttä Jumalalle ja pahan rohkaisemista, koska jos anteeksi kerran, se voi pitää mielestäsi kuinka varastaa, tappaa ja vastaavat toimet. Meidän on tehtävä parannus vain Jumalalle ja luotettava Hänen armoonsa, sillä vain hänellä on oikeus antaa anteeksi, ja ihmiset rukoilevat anteeksiantoa rukouksissa, toisin sanoen: anna meille anteeksi velamme, samoin kuin me annamme anteeksi velallisillemme eikä johda meitä kiusaukseen, vaan pelastaa meitä pahasta. Siksi on helpompaa olla tekemättä pahoja aikomuksia, ettei rukoilla Jumalaa anteeksiantoa. Ja loukkauksen anteeksipyyntö on passiivinen huumeriippuvuus, jota sielutietoisuus vaatii edelleen anteeksi ja siksi syy siihen. – Ajattelin ja aloin muistaa mitä etsin ja mitä tarvitsin. Hän pysähtyi, katseli ympärilleen – kolhoosimarkkinat ovat jo sulkemassa. Monet keräävät hitaasti erilaisia tavaroitaan. Pyöräkuormaajat vievät kokonaiset kärryt kontteihin, ja seison ja muistan syyni läsnäoloni täällä. Paljon ajatuksia tulee mieleeni, ja juuri silloin, kun kynää ei ole käsillä. Ja tällä kertaa minun ajatukseni ovat siitä, kuinka hevoset nopeutuvat olemisessa, ja kuka tietää, muistanko heidät uudestaan jonnekin toimistossani kiinnittääkseni ikuisuuden, ja muistan nyt jotain muuta… Muistan ja aloin etsiä tarvitsemassani vauhdissa, koska markkinat sulkeutuvat, enkä voi käydä siellä ennen työtä, jota olen innokas ja tunnollinen. Katson, ensimmäinen Georgian seisoo tiskin takana, hänen edessään on tynnyri ja siihen kirjoitus: “eläviä kaloja!” Menen hänen luokseen ja kysyin. Kaupunkimme on pieni ja ammatillisen toiminnan yhteydessä tunnen melkein kaikki asukkaat nimen ja sukunimen perusteella. Lyhyesti sanottuna osoitan hänelle nimeltä.
– Hei, Genatsvale! Tervehtiin häntä.
– Cabaret Jeba, veli! hän vastasi iloisesti.
– Mitä, myytkö kaloja elävänä?
– Kyllä. – hän vastasi vastahakoisesti. Miksi vastahakoisesti? Ja koska hän on kilpailijani, hän piilee jatkuvasti vaimoni. Katsoin tynnyriin ja kysyin.
– Ja mitä hän ui vatsasi huipulle?
– Hush, huolellisesti. hän varoitti. – Et näe, hän nukkuu. Aikaa myöhemmin, yhden päivän ajan, se juoksi kuin saiga vuorilla, vedessä tynnyrissä. Joo?!
– Joo?! – Katsoin lähemmäksi tynnyriä ja rekytelin voimakkaasti päätäni takapuolelle. – Fuuu!! Miksi hän haisee sinusta tuolla?
– Oletko tyhmä? Milloin nukut, mitä hallitset itseäsi?? Mene, älä vaivaudu työskentelemään. Koko asiakas pelkäsi, hänen tyhmä kysymys, ja myös älykkyys?! Wah wah, tule täältä … – Givi, joka kiirehti minua vetäytymään vetäytymään, jatkoi harjoittamista.
Menen pidemmälle: toinen Georgian seisoo, myy aprikoosia. Kukaan muu, kaikki ovat jo käyristyneet.
– Paljonko aprikoosia? Kysyn.
– Viisi kymmenen ruplaa, kilo! hän vastasi.
– Kuuntele, oletko uusi? En ole nähnyt sinua aikaisemmin. Kysyin.
– Olen Givin veli, muutti eilen.
– Ja olen lääkäri, katso sairaalaa? Työskentelen siellä. Lähellä markkinoita.
– Näen.
– Kuuntele, minulla on vain kaksikymmentä ruplaa. Punnitse kaksikymmentä, kiitos.
– Hei, paska, et näe, yksi kilo on jäljellä. Ota kaikki.
– Kyllä, olen kiire työskentelemässä aviopuolisoni kanssa kiireessä töistä. Jos joudun kotiin, olen myöhässä vierailulle. Myy 20-vuotiaana?! Ole hyvä. Auta minua, ja autan jotenkin auttamaan sinua myöhemmin.
– Nat! – katkaisi toisen Georgian. – Mitä minä punnin kaksikymmentä tebeä ja missä loput missä? Otetaan kilo, ja puoli kiloa on netto. Joukko… mitä minä söön itse? Mikä minä olen, aasi? Mene aivot älä vittu. Mene, älä vaivaudu… Uryuk, Uryuk! Tuorerasvainen aprikoosi!!! – Huomaamatta lääkäriä, hän alkoi huutaa gruusilaisia tyhjillä markkinoilla. Lääkäri seisoi ja sanoi ennen lähtöä.
– No niin. Tulet sairaalaani. “Ja minä, surullinen lääkäri, kävelin pois muistaen kaiken.” – Tarttu itsesi, niukka…
Ja varmasti. Seuraavana päivänä tämä toinen georgialainen, joka ei ollut myynyt viimeistä kilogrammaa aprikooseja, söi hänet pesemättä ja myrkytettiin. Hän tuli luokseni – lääkäri, jolla ei ole kiinteää oleskelua, vuokraten huoneen tässä kaupungissa. Sain lääkärintutkinnon Moskovan käytävältä nimellä “Okhotny Ryad”. Mutta se, että olemme kodittomia lääkäreitä, on totta. Missä on epidemia, elämme siellä, missä sota on myös siinä, missä haluan työskennellä siellä, koska olen maallisen elämän kokenut jälkeläinen! Joten sain tänne provinssiin vähäisen palkan. Ja sertifikaattia ei tarkistettu. Kuka tulee tänne, ja tietoa soutu Internetistä, älä vain ole laiska, etenkin konsultoinnin periaate auttaa. Kaikkialla on alainen, joka söi tämän koiran ja valmistautuu eläkkeelle. Sitten he päättävät pääasiasta… Yleensä tämä toinen Georgian pisti minut ja herätti minut koputuksella ovelle myrskyisen kodittoman viikonlopun jälkeen.
– Tule sisään, istu!! – ehdottamatta nostamatta silmiäni. – Mistä valitat?
– Er, tohtori, vatsa on turvonnut, se sattuu. Joo?!
– Nauha vyötäröltä. – Ymmärsin ja selvisin kuka tuli minun luokseni, mutta en antanut näkemystä. Hän lähestyi häntä muukalaisena ja kuunteli hänen karvaista vatsansa.
Jotain gurgled ja hummin ylängön sisällä.
– Mdaaaa … – Vedin, ajattelin, väänteleen kasvoja ja sanoin. – Hei, kulta, mitä söit?
– Uryuk. Todennäköisesti unohdin pestä. – Georgialaiset huusivat tuskasta.
– Tiedätkö, aprikoosilla ei ole käytännössä mitään tekemistä. Sinulla on diateesi.
– Mitä?
– Yleensä olet raskaana.
– Tee mitä? hän räjähti. – Mikä on niin raskaana??? Hei,
