Percy Grycelle olevansa estetty kävelyretkeltä päänsäryn takia: tuon hirveän päänsäryn, joka oli estänyt hänet aamulla lähtemästä kirkkoon. Hänen aamiaiselle ilmaantumisensa vahvisti tuota selitystä. Hänen katseensa oli laimea ja hänen kasvoissaan oli kärsivää suloa. Hänellä oli hajuvesipullo kädessä. Mr. Gryce oli outo sellaiselle. Hän jokseenkin hermostuneena ihmetteli, oliko Miss Bart terveydeltään heikko, ja hänellä oli kauastähtäävä pelko jälkeläistensä tulevaisuudesta. Mutta myötätunto pääsi voitolle ja hän vakuutti Miss Bartille, ettei tämä panisi terveyttään alttiiksi menemällä ulkoilmaan.
Lily oli vastannut tähän myötätunnon osoitukseen raukealla kiitollisuudella, pyytämällä pyytäen häntä, hänestä itsestään kun ei ollut seuralaiseksi, lähtemään aamiaisen jälkeen toisten kanssa automobiililla Van Osburghien luo Peekskilliin. Mr. Gryce oli liikutettu hänen huolenpidostaan ja paetakseen peloittavaa iltapäivän tyhjyyttä hän seurasi Lilyn neuvoa ja läksi surullisena, varustettuna tomupäähineellä ja suojussilmälaseilla. Kun automobiili jyryytti alas tietä, hymyili Lily hänen hullunkuriselle ulkonäölleen.
Selden oli tarkastanut Lilyn temppuja hilpeällä mielellä. Tämä ei ollut vastannut mitään hänen pyyntöönsä, että he viettäisivät iltapäivän yhdessä, mutta kun Lilyn suunnitelmat tulivat näkyviin, oli Selden jotenkin varma siitä, että hän sisältyi noihin suunnitelmiin. Talo oli tyhjä, kun hän ennen pitkää kuuli Lilyn askelet portaissa ja tuli biljaardisalista yhtyäkseen hänen seuraansa. Lilyllä oli hattu ja kävelypuku, ja koirat seurasivat hänen kintereillään.
"Luulen kuitenkin, että ulkoilma tekisi minulle hyvää", selitti hän.
Ja Selden myönsi, että niin yksinkertaista keinoa ansaitsi koettaa.
Retkeilijät arvelivat viipyvänsä ainakin neljä tuntia. Lilyllä ja Seldenillä oli käytettävänään koko iltapäivä ja vapauden ja varmuuden tunne teki Lilyn mielen kevyeksi. Hän saattoi maistaa henkisen irtolaisuuden harvinaisia iloja voidessaan jutella niin kauan aikaa ilman mitään määrättyä aihetta.
Hän tunsi olevansa niin vapaa taka-aikeista, että Seldenin syytös häntä hieman harmitti.
"En tiedä", sanoi hän, "miksi te aina minua syytätte ennakolta harkitsemisesta."
"Minusta te tunnustitte sen itse; te kerroitte minulle eräänä päivänä, että te seuraatte määrättyä suuntaa – ja jos joku tekee jotakin, niin on se hänen ansiokseen, jos hän tekee sen perinpohjaisesti."
"Jos tarkoitatte, että tyttö, jolla ei ole ketään, joka ajattelisi hänen puolestaan, on pakotettu ajattelemaan itse puolestaan, niin olen aivan valmis ottamaan vastaan tuon syytöksen. Mutta te varmaankin pidätte minua kamalana ihmisenä, jos otaksutte, etten koskaan ole mielijohteiden alainen."
"Mutta sitäpä minä en otaksu: enkö ole teille sanonut, että teidän neronne on siinä, että te muutatte mielijohteet aikomuksiksi?"
"Neroni?" tokaisi Lily äänessä äkillinen kyllääntymisen sävy. "Onko olemassa mitään lopullista neron koetinta paitsi menestys? Eikä minulla totisesti ole ollut menestystä."
Selden työnsi hattunsa syrjään ja loi häneen syrjäsilmäyksen. "Menestys? – mitä on menestys? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten te sen määrittelette."
"Menestyksenkö?" Lily epäröi. "Kuinka saada elämästä irti niin paljon kuin mahdollista, otaksun. Se on sittenkin relatiivinen ominaisuus. Eikö se ole teidänkin käsityksenne siitä?"
"Minun käsitykseni siitä? Herra varjelkoon!" Selden nousi äkkiponnistuksella istualleen, nojaten kyynärpäänsä polviinsa ja tuijottaen pehmeään maisemaan. "Minun käsitykseni menestyksestä on persoonallinen vapaus."
"Vapaus? Vapaus vaivoista?"
"Kaikesta – rahasta, köyhyydestä, mukavuudesta ja huolesta, kaikista aineellisista asioista. Jonkinlainen hengen tasavallan pitäminen – sitä minä kutsun menestykseksi."
Lily nojasi eteenpäin. "Ymmärrän – ymmärrän – se on omituista, mutta sitä minäkin olen juuri tuntenut tänään."
Selden kohtasi Lilyn katseen, jossa piili häneen kohdistuvaa suloa.
"Onko tunteminen teille niin harvinaista?" sanoi hän.
Lily hieman punastui hänen katseestaan. "Te pidätte minua hirveän tyhmänä, eikö niin? Mutta ehkä se pikemminkin johtuu siitä, ettei minulla ole koskaan ollut valinnan varaa. Tarkoitan, ettei kukaan ole puhunut minulle hengen tasavallasta."
"Se onkin maa, johon jokaisen on itse löydettävä tie."
"Mutta minä en olisi koskaan löytänyt tietäni sinne, jollette te olisi puhunut minulle siitä."
"Ah, siellä on merkkejä, mutta kukaan ei tiedä, miten niitä on luettava."
"Onpas, minä olen tiennyt, olen tiennyt!" sanoi Lily hehkuvalla innostuksella. "Milloin vain näen teidät, huomaan teidät tavailemassa jotakin merkkiä, kirjainta – ja eilen – eilen illalla päivällisillä – näin äkkiä pienen polun teidän tasavaltaanne."
Selden katseli yhä häntä, mutta toisin silmin. Tähän saakka hän oli tuntenut Lilyn seurassa ja keskustelussa esteettistä mielihyvää, jota miettivä mies mielellään etsii tarkoituksettomasta seurustelusta kauniin naisen kanssa. Hänen suhtautumisensa oli ollut ihailevaa tarkastelua ja hän olisi ollut melkein suruissaan havaitessaan Lilyssä jotakin tunteellista heikkoutta, joka olisi ristiriidassa hänen tarkoitustensa kanssa. Mutta nyt tuon heikkouden vihjaus oli tullut hänen mielenkiintoisimmaksi puolekseen. Selden oli tavannut hänet tuona aamuna epäjärjestyksen hetkenä; hänen kasvonsa olivat olleet kalpeat ja muuttuneet ja hänen kauneutensa vähentyminen oli antanut hänelle erikoista viehätystä. Tuon näköinen hän on ollessaan yksin! oli ollut Seldenin ensimmäinen ajatus; ja toinen oli tarkata, minkä muutoksen hänen tulonsa sai Lilyssä aikaan. Vaarallinen kohta heidän seurustelussaan oli se, ettei hän voinut aavistaa Lilyn mielen välittömyyttä.
"Hyvä", hän sanoi, "eikö se anna teille halua nähdä enempää? Oletteko tulemassa meikäläiseksi?"
Hän oli ottanut esille paperossinsa puhuessaan, ja Lily ojensi kätensä laatikkoon päin.
"Ah, antakaa minullekin – en ole polttanut moneen päivään!"
"Mistä niin luonnoton pidättyväisyys? Kaikkihan Bellemontissa polttavat."
"Niin kyllä – mutta sitä ei pidetä sopivana naimisiin aikovalle tytölle. Ja minähän olen tätä nykyä tuollainen jeune fille à marier."
"Ah, sittenkin minä pelkään, ettemme voi viedä teitä tasavaltaan."
"Miksei? Onko se celibaattinen järjestö?"
"Ei ensinkään, vaikka minun velvollisuuteni on sanoa, ettei siellä ole monta naimisissa olevaa ihmistä. Mutta te otatte hyvin rikkaan miehen, ja rikkaan on hyvin vaikea tulla taivaan valtakuntaan."
"Se on väärin, niin arvelen, koska, mikäli asiaa ymmärrän, kansalaisoikeuden ehtoja on, ettei ajattele liian paljon rahoja, ja ainoa keino olla ajattelematta rahoja, on se, että niitä on runsaasti."
"Te voisitte sanoa yhtä hyvin, että paras keino olla ajattelematta ilmaa on, että sitä on kylliksi hengittää. Se on kylläkin totta eräässä merkityksessä. Mutta keuhkonne ajattelevat ilmaa, jollette te sitä teekään. Samoin on niiden
