style="font-size:15px;"> Yötä ja päivää astui Taavetti, melkein aina oli hän tien päällä, että hän ehtisi paljon käydä ennen kuin kymmenen ruplaansa loppuisi. Melkein koskematta saattoi sanoakin sen summan olevan, kun hän saapui pääkaupunkiin.
"Onko täällä yhtään satulamaakaria tai seppää", kysyi Taavetti eräältä kerjäläisakalta tullin luona.
"Kyllä kait niitä tässä kylässä on, missäs niitä sitten on, jos ei täällä?" vastasi akka.
Sillä vastauksella oli Taavetti tyydytetty ja astui yhtä katua ylös, toista alas. Vihdoin hänen silmänsä keksivät sepän pajan, sinne hän pistiin sisälle.
"Otetaanko täällä työhön maalta tullutta miestä?" kysyi hän seisoen pajan permannolla, laukku selässä.
"Ei, täällä pidetään vaan kaupungin seppiä", vastasi muudan nuori irvileuka seppä.
"Eikö täällä oppiinkaan oteta?" kysyi Taavetti.
"Sekin on sattumaisiaan myöten", vastasi sama taas.
"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin. Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi, tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä.
"Te siis niinmuodoin olette seppä, satulamaakari ja maantyön tekijä.
Mitä te kaikista mieluummin tekisitte?" kysyi kauppias.
"Maantyötä tekisin, jos minulla olisi oma talo, vaan torppariksi en ikinä rupea."
"Jaha, jaha", sanoi siihen kauppias. "Mutta tottahan kaupungin työtäkin aiotte tehdä, kun kaupunkiin olette tullut."
"Kyllä, jos kunnon työtä saan, vaan mitättömiin en minä rupea."
"Aivan oikeen!" vastasi kauppias.
Taavetti kokoili ostoksensa kainaloonsa ja alkoi lähteä, mutta kauppias sanoi:
"Odottakaas hiukan! Tahdotteko ruveta satulamaakarille, niin minulla on hyvinvoipa satulamaakari tuttavana, hänen luonansa ehkä saatte paikan."
"Kiitoksia paljon! Kuinkahan sen löytäisin?"
"Voisinhan lähteä teitä viemäänkin, hän on aivan lähellä tässä."
"Jos siitä ei aivan suurta vaivaa olisi, niin pyytäisin herra patruunin sitä tekemään; muutoin minun laatuni on, etten vaivaa ketään minua auttamaan ennen kun voin sanoa että: nyt on hätä!"
"Ei se vaiva niin suuri ole. Kun se mestari on hyvä tuttavani, minä useastikin siellä pistäyn noin vaan ilman asiaakin. Poltatteko paperossin niin kauvan kuin menen vähän päälleni muuttamaan?"
"Kiitoksia paljon! En minä polta, eipä täällä oppipojat kaupungissa kuulu saavankaan sauhuttaa."
"Ei suinkaan, ei suinkaan", sanoi kauppias ja meni toiseen huoneesen.
Hyvin pian tuli kauppias takaisin, puettuna sievään pikku turkkiin ja karvalakkiin. Silloin lähdettiin puodista ulos ja astuttiin vähän matkaa kapeata, väärää katua, kauppias edellä ja Taavetti perässä, siksi kunnes tultiin erään talon portille, jonka päällä oli suuri kyltti ja siinä erinomaisen suuri satulan kuva kaikkine hihnoineen ja solkineen. Siitä portista he nyt sisään astuivat ja menivät matalaan puurakennukseen pihan laidassa. He astuivat ovesta sisälle isonlaiseen huoneesen.
Täällä seisoi leikkauspöydän ääressä vanha mies. Hänen kokoonkyyristynyt vartalonsa ja harmaa, osaksi poiskarissut tukkansa osoitti, että hänellä oli ollut kylliksi tehtävää ajan monivaiheisessa taistelossa. Lähemmin miestä tarkastaen, pian selvisi että hänellä oli nuoruutensa kukoistuksen päivinä ollut paljon voimaa.
Vieraiden sisään tullessa kääntyi ukko kohteliaasti tulijoihin päin ja hymyillen odotti mitä he lausuisivat.
"Hyvää iltaa, mestari! Minä tuon teille uuden apulaisen", sanoi kauppias, samalla puristaen mestaria kädestä.
"Jumala antakoon! Mistä patruuni sitä apulaista tuopi?"
"Hän on maalta, arvatenkin maan satulamaakarin poika, ja luulen että hän haluaisi täällä oppiansa lisätä."
"Kiitoksia tarjouksestanne, herra patruuni! Mutta minulla ei ole tällä hetkellä työ-sijaa, on näettekö kaikki istuinpaikat täydet."
"No, siitä vähän väliä on, tottahan nuorelle miehelle jossakin sen verran sijaa on, ja hyvä sopuhan sitä toista antaa. Älkää nyt aivan kieltävää vastausta antako."
"No, onhan se niinkin", sanoi mestari hymyillen ja katsellen Taavettia päästä jalkoihin asti. Hän otti lasisilmät nenältään ja laski ne pöydällensä, istahti ja sanoi toisillekin:
"Olkaa vieraat niin hyvät ja istukaa!"
Nyt istahtivat kaikki, odottamatta uutta käskyä. Istuvassa asemassa alkoi mestari tuumimaan:
"Onpa tuores ja voimakkaan näköinen nuori mies, ja pelkään pahoin että hän heikontuu ahkerassa istuntatyössä. Mutta jos sinulla on halu käsitöihin, niin syytön olen siihen silloin minä, jos sinä heikkonet satulamaakarina. Minkä verran olet ennen sitä työtä tehnyt?"
Taavetti mietiskeli vähän ja sitten virkkoi:
"Olen tehnyt sitä työtä kahdeksanvuotisesta pojasta talvisin, vaan kesillä olen enimmäkseen maantyötä tehnyt ja minä olenkin kymmenen vuoden vanhasta ollut torpparina isäni kuoltua."
"Oletko kymmenenvuotisesta torpparina ollut? Sepä on hauskaa, se on oivallista tuo!"
"Kyllä kait mestari myöntyy ottamaan tämän nuoren miehen, niin minä alan lähteä kotiin päin?" arveli kauppias.
"Kyllä, kyllä, jääköön poika tänne!"
"Hyvästi sitten!"
"Hyvästi, hyvästi!"
"Kas niin! Mikäs nimes onkaan? Nyt sinä olet meidän miehiä."
"Taavetti minun nimeni on."
"Vai Taavetti! Oletpa sinä oikein vanhan ajan miehiä! Niin tulepas tänne työhuoneesen, minä osotan sinulle paikkasi."
Nyt astui ukko edellä pienestä mustuneesta ovesta ja talutti kädestä Taavettia, täten tultiin hyvin suureen huoneesen, jossa istui työssä toistakymmentä miestä.
"Täältä se tulee teille eräs uusi Taavetti!" sanoi mestari. "Kas niin, sinä saat työskennellä, istu siinä, tänään ei kumminkaan tarvitse tehdä mitään, huomenna vasta."
Silloin meni mestari takaisin leikkauskamariin, ja Taavetti istui vanhalle pyöreälle puutuolille tiskin päässä. Siinä hän katseli vitkaan ympärillensä ja näki että huoneessa työskenteli melkein vaan oppipoikia, paitsi kolmea elähtäneempää sällis-miestä.
"Mistäs se semmoinen Taavetti nyt on tullut?" kysyi vanhin sälli.
"Olen
