saapuikin illalla jommoinenkin joukko ja luulivat he nyt saavansa päänsä täyteen, mutta turhaa. Nytkin tarjottiin vaan ruokaa, teetä ja kahvia. Se ei ollut kaikkien mieleen ja tyytymättömät huomauttivat Taavettia edes ruokaryyppyä antamaan. Mutta hän tuumi vastaukseksi: "Jolle ei ruoka kelpaa ilman viinaa, se saa olla syömättä!"
Muutamat juopoimmat suuttuivat siitä sanasta niin, että lähtivät pois talosta kesken syönnin, pahaa muristen mennessään. Vaan Taavetti tuumi: "Menkööt!"
Olipa joukossa semmoisiakin, jotka pitivät senlaisia pitoja hyvänä ja tuumivat että niin aina pitäisi tehtämän!
Kaksi viikkoa työskenteli hän vielä oppi-paikassansa; sen ajan kuluttua, otti hän puhuaksensa mestarille:
"Nyt taitaa olla minun vuoroni lähteä!"
"No, kuinka Taavetti semmoista nyt puhuu?" tuumaili mestari.
"Niinpähän tuo tuli mieleeni, että menen takaisin sinne, mistä tulinkin!"
"Ei suinkaan sille mitään voida; saatte kirjanne vähän ajan päästä!"
Taavetti asetteli työkalunsa laukkuunsa, odotellen päästö-kirjaansa ja toiset sällit kummikseen katselivat, kun Rahkonen muuttoa teki. Sen huomasi Taavetti ja sanoi:
"Niin minusta tuntuu lähteneen moukka liian tarkkaan sisältäni; täytyy lähteä maalle uutta saamaan!"
"Mitä niitä vanhoja leikkipuheita muistelee?" tuumivat toiset sällit.
"Kukapa heitä muistelee muun vuoksi, kuin sen ettei tarvitse tehdä pilaa talonpoikaisesta miehestä. Millähän luulisitte elävänne, jos ei maalainen maan povesta teille kovalla vaivalla ja työllä leipää raatais?"
"Syötäis ulkomaan viljaa!" vastasi eräs, joka luuli olevansa muita viisaampi.
Vaan ennen kuin Taavetti ennätti siihen mitään vastata ehätti vanhin sälli sanomaan: "Eikö ulkomaan viljan kuokkija olekaan maalainen?"
Siihen se juttu pian loppui, kun toinen ei osannut mitään vastata.
Silloin toi mestari päästö-kirjan ja Taavetti katseltuansa sekä oikealta että nurjalta puolelta, pisti sen povi-taskuunsa.
Sälli-kirjat ja päästö-passit taskussa ja laukku selässä jätteli hän nyt hyvästi kaikkia ja alkoi astumaan kaupungista pois. Kun tulli oli hänen selkänsä takana, tunsi hän itsensä erittäin onnelliseksi ja rauhalliseksi tuolla leveällä maantiellä, sillä olipa hän kulkemassa kotoansa kohden.
Nyt oli luonto toisenlaisessa puvussa kuin syksyllä hänen tullessaan. Minne vaan katsoi, oli kaikki viheriätä ja viehättävän suloista. Iloissaan astui Taavetti ja väliin istahti tieviereen huokaamaan, taitteli keltakukkia huvikseen ja kuunteli lintujen laulua. Nyt huomasi hän vasta siinä istuessaan, ettei muistanut käydä kauppiasta kiittelemässä siitä, kun hänen niin oivalliseen oppipaikkaan oli toimittanut.—"No—kissa kiitoksella elää", tuumi Taavetti itsekseen, "jos ma joskus käyn kaupungissa, niin voinhan tuosta sittenkin puhua, jos hän silloin vielä elää."
Näin hän kuljeksi melkein talossa käymättä, halki monen pitäjän, kaunisten ilmojen vallitessa ja niin saapui hän Sampiahoon.
XI. Uudet tuumat
Laukku selässä astui Taavetti Sampiahon isoon tupaan.
"Hyvää päivää! Terveisiä sieltä!" virkkoi hän sisään astuessaan ja istahti penkille, johon hän myös laukkunsa irroitti.
Mari oli juuri leipomassa ja vastasi pöydän takaa:
"No hyvää päivää! Joko sinä tulet?"
"Johan tuota huojun tuolta: käytiinhän tuota jo tuolialakin.—Missä Olli on?"
"Olli on Alavainion pellon aitaa korjaamassa."
"Minäpä lähden sinne!" arveli Taavetti, ja lähti astumaan Alavainion perille.
Sinne päästyään ja Ollin nähtyään, huusi hän: "Terveisiä kaupungista, lankoni!"
Olli hänen nähtyänsä tarttui syliksi Taavettia, ja puristi häntä voimansa takaa ja sanoi: "No, terve tulemastasi tänne, hyvä Taavetti. Saapas sinun viimeinkin taasen nähdä!"
"Hyyräätkö sinä minulle huonetta joksikin aikaa asuakseni?"
"Asu vaan talossani, missä parhain taidat?" vastasi Olli iloissaan.
Nyt jätti Olli aidan korjuun sikseen ja molemmat lähtivät astumaan taloa kohti.
Täällä oli jo ruoka pöydällä odottamassa ja nyt rupesivat langokset syömään. Siinä satoi Taavetille kysymyksiä pitkin syönti-aikaa ja Mari tuumiskeli, milloinkas Taavetti menee Pynnölässä käymään.
"Onko siellä Pynnölässä sitten vielä paikat paikoillaan?" kysyi Taavetti.
"Kyllä!" vastasi Mari, "Leena odottaa sinua kuin päivän nousua, kun olit luvannut takaisin matkoiltasi tulla. Kyllä hän olisi saanut rikkaampiakin jo aikoja sitten, vaan eipä se Leena muista taida huolia kuin sinusta."
"Mutta mitä sanoo Leenan isä?"
"Mitä siihen Leenan isällä sanomista on? Eikö jokainen saa ottaa ketä itse tahtoo?"
"Aivan niin se pitäis maailman sääntö olla", toisti Olli.
"Kyllähän niitä maailmassa sääntöjä paljokin on, vaikk'ei niitä aina noudateta", sanoi Taavetti.
Hauskoissa keskusteluissa kului ilta ja Taavetti sai hyvässä saunan lämpimässä virkistää itseänsä kylvyllä, joka olikin hänelle erittäin tarpeellinen pitkän jalkamatkan jälkeen.
Seuraavana aamuna lähti hän kylälle astuskelemaan ja kävi sisarensa Hannankin luona, joka asui yksinään kuin eräkäs ainakin. Siellä viipyi hän vähän aikaa niitä näitä vähän haastellen. Sitten käänsi hän tiensä Pynnölään.
"Hyvää päivää!" sanoi hän, astuttuaan Pynnölän kamarin ovesta sisälle.
"Päivää, päivää! Mitä kuuluu?" kysyi isäntä.
"Eipä tuon kummempaa, entistä enempää, muuta, kuin että kävin laittamassa itseni satulamaakarin sälliksi."
"Vai niin! No, pankaa tupakkia piippuun!"
"Kiitoksia! Ei vielä ole ruvettu savustamaan. Kyllä siihen vielä kerkiää!"
"Leena, tuleppas tänne!" sanoi isäntä kamarin ovelta. "No, minne se nyt on mennyt?—Odottakaas, minä menen hakemaan."
Vähän ajan takaa tuli hän Leenan kanssa sisään porstuanpuoleisesta ovesta.
"Ai, Taavetti!" kiljaisi Leena. "Tulithan sinä!"
Taavetti seisoi hämillään eikä osannut puhua juuri mitään isoon aikaan.
Isäntä katkaisi viimein äänettömyyden ja sanoi: "Kyllä se on paras, että teistä tehdään pari! Enkä minä olekaan sitä vastaan. Mistäpä kunnollisempaa miestä Leenalleni hakisin?"
"Tämä
