Lastuja I-III. Aho Juhani

      Ori laukkahan puhalsi,

      Kiiteli kohona varsa.

      Ulvoi alla Ahdin pelto,

      Kierä kenttä kiljahteli

      Laajan Laatokan selillä,

      Aallokkahan aukehilla.

      Ajoi virstan viiletteli,

      Saaret vierellä vilisi,

      Ajoi toisen tuiskutteli,

      Karit kiiti kupehella;

      Aukeni ääretön ulappa,

      Meren lahti laajasuinen.

      Alkoi hälvetä hämärä,

      Punoitella päivän rusko,

      Keksi saaren kaukahalla,

      Etähällä maan matalan.

      Sinne ohjasi oronsa,

      Kohti käänsi korjasensa.

      Vaan oli lonka luotehella,

      Ulapalla usvapilvi.

      Haihtui suunnasta sumussa,

      Tiensä tuiskussa kaotti;

      Alkoi kuulua kohina,

      Edestähän outo ääni—

      Varsa valjaissa vavahti,

      Hytkähti hyvä hevonen,

      Vesi tirskui kengän tiestä,

      Jää on hyllyi hettehenä,

      Heikko riitta rimpisuona.

      Jo kirosi kiihkeästi,

      Sadatti sanoilla näillä:

      »Nyt on Lempo liikkehellä,

      Iki-Turso ilkitöillä,

      Vetehinen väijymässä—

      Vaan en pelkeä petoa,

      Enkä väisty velhon tieltä,

      Ottakoon piru omansa,

      Vaan et ota Ollikaista!»

      Silloin silmääpi ulomma,

      Kupehelle katsahtavi

      Varsan päitse vainustellen,

      Kysyvi sanoilla näillä,

      Lausui näillä lausehilla:

      »Mi on tuolla musta lintu,

      Karin päässä pitkäkaula?

      On kuin joutsenen näköinen,

      Vaan on kumma karvaltansa,

      —Näetkö mitä, poikueni'»

      Poika ei mitänä nähnyt,

      Älynnyt, ei ymmärtänyt.

      Seppä seisotti hevosen,

      Varsan vaahtosen pysätti.

      Otti pyssynsä perästä,

      Tuliruiskun reestä tempoi,

      Juoksi jäälle hyllyvälle,

      Riitalle ritisevälle:

      »Lienet loihdittu elävä,

      Loihdittu on luotiseni—

      Lienet vastaani varattu,

      Varattu on vaskiseni—

      Lienet käsky kääntymähän,

      Kääntynyt en koskonkana,—

      Lienetkö tuhoksi tuotu,

      Tuli jo oma tuhosi,

      Päättyi päiväsi pikahan!»

      Asetti olalle pyssyn,

      Laski luikun kämmenelle,

      Ampui kohti kummitusta,

      Pamahutti pitkin jäätä,

      Kovin paukahti pahasti,

      Rämähytti räikeästi,

      Kaatoi miehen kaljamalle,

      Sileälle seljällensä,

      Ahti kurkkunsa avasi,

      Lempo leukansa levitti,

      Kuuli korpin kiljaisevan,

      Pahan linnun parkaisevan,

      Rääkäisevän räähkälinnun.

      Tiesi, jo tuhon tulevan,

      Pahan päivän päälle saavan,

      Painui äänen päästämättä,

      Vajosi valittamatta,

      Pyssyinensä, myssyinensä,

      Loihdittuine luotinensa,

      Tietoinensa, taikoinensa;

      Pohjasta porehet nousi,

      Vesikuplat veessä kellui.

      Ei ole virsi vielä kaikki,

      Tyyten loppunut tarina:

      Hepo laukkahan hypähti,

      Varsa nakkasi nelihin,

      Pojan kiidätti kotihin,

      Huutavaisen huonehesen.

      Saattoi surmasta sanoman,

      Kotiväelle viestin kantoi.

      Väki kaikki etsimähän,

      Kaikki joukko juoksemahan

      Yöt ja päivät pääksytysten,

      Vaan ei löydy etsimällä,

      Nouse nuotan potkemalla.

      Toi on hara hauvinluita,

      Antoi ahventa apaja,

      Vaan ei tuonut toivottua,

      Kantanut ei kaivattua.

      Vasta viikon vierittyä,

      Kierittyä kuun ja päivän,

      Meri ristihin repesi,

      Sätehisin suuri selkä,

      Pamahteli pitkin, poikin,

      Luotehesen, lounahasen,

      Itähän, etelähänkin,

      Rantahan on kolmen kirkon,

      Kolmen on pitäjän perille.

      Siitä nosti nuottamiehet,

      Kalamiehet korjaeli,

      Railon rististä tapasi.

      Se oli kosto korskan miehen,

      Tuho ylpeän isännän,

      Kun ei totellut tosia,

      Oikehia uskonunna,

      Ampui joutsenta Jumalan,

      Pyysi saada pyhän linnun.