pihalle vähäksi aikaa, taika ei vaikuta, kun on vieraita miehiä.
Me menimme ulos, mutta pyörähdimme pajan taakse ja seisahduimme seinän raosta katsomaan, mitä sisällä tapahtuisi.
–Seiso tuossa!—ja seppä asetti hänet alasimen päähän…
–Kumarru!—ja toinen tekee, niinkuin käsketään.
–Kädet selän taa!—me seuraamme henkeä pidätellen näitä merkillisiä vehkeitä ja näemme, kuinka seppä vetää punonnaisen alasimen reiän läpi ja sitoo sen siihen niin kireälle, että mustalaisen leuka on alasimessa kiinni. Sen tehtyään sylkäisee hän mehevän vaahtosyljen keskelle alasinta, ihan uhrinsa naamaan eteen. Mustalainen ei värähdytäkään kasvojaan.
Kolme kertaa kiertää tohtori vielä sairaan kanssa alasimen ja hokee yhä korkealla äänellä:
»Pakene jo paha tauti, loittone luun kolotus, hammastauti Haakertista, kiviä kivistämähän puitten juuria puremaan!»
—eläkö jomottaa?
–Aaoa!… aaoa!…—on mustalaisen ainoa vastaus.
–Vai vielä jomottaa … piruko sillä on, kun se yhä vielä jomottaa…
Teen mä taian tehoisamman, teen tuotakin kovemman…
Hän hakee rautaromujen seasta viilapenkiltä litteän rautakangen pään ja työntää sen tuleen. Toisella kädellään hän liehtoo, toisella kääntelee rautaa. Vähänväliä hän sitä kohentelee, se kuumuu kuumumistaan, tulee kiehuvaksi, ja siitä kirpoilee kipinöitä.
–Silmät kiinni!
Mustalainen sulkee ne, mutta avaa samassa.
–Silmät kiinni, jos tahdot, että taika vaikuttaa!
Silloin tempaa seppä tulipunaisen raudan ahjosta, tekee sillä ison kaaren ilmassa, rätisten kuin raketista sinkoilevat kipunat ympäri pajan seiniä, ja mustalainen näyttää puristavan silmänsä yhä tiukemmalle.
–Hyi, koiran hammas kipeäks, Haakertin hammas terveeks!
Rauta viedään alasimelle märkään paikkaan, vasara nousee ilmaan … sähähtää, paukahtaa kuin pyssy, ja kuuluu kauhea ölähdys…
–Veit sen terveen hampaan … veit, saatana, sen terveen hampaan!
Mustalainen on seisoallaan, hän hyökkää sepän kimppuun, mutta seppä pysyy aina toisella puolen alasinta ja uhkaa tulisella raudalla mustalaisen kasvoja.—Elä tule tai saat suun täyteen sulaa rautaa!
–Mustalainen on pelkuri, ja hänen kostona sulaa kauheihin kirouksiin. Hän näkee terveen, rikkomattoman hampaansa alasimella punonnaisen päässä, juuret pystyssä. Suu kuohuu kirkasta verta, ja hän huomaa parhaaksi, sadatellen ja voivotellen, lähteä käpälämäkeen. Hän on kaataa meidät mennessään, ja pajan ovelta näemme hänen laukkaavan läpi sakeimman katajikon ja katoavan metsään.
Mustalaisen hammastauti kuului paranneen, mutta ei sen jälkeen kuitenkaan kukaan tullut Hirvilahden seppää taikuriksi tahtomaan.
KOHTAUS OIKEUDEN ISTUNNOSSA
(Samuli Samulinpoika on kanteen alaisena luvattomasta viinanpoltosta. On todistettu, että takavarikkoon pantu viinapannu on hänen, ja epäilyksiä on siitäkin, että hän on sillä polttanut. Sitä ei kuitenkaan ole saatu toteen, ja sentähden päästetään hänet puhdistusvalalle.
Raamattu levähdytetään selälleen pöydän päähän, ja Samuli Samulinpoika kutsutaan sisään.)
Tuomari: Käykää valalle, Samuli Samulinpoika, puhdistamaan itseänne syytöksestä.
Samuli Samulinpoika: (Astuu ovensuusta rohkeasti esiin ja laskee kaksi sormea kirjalle.)
Tuomari: Te ymmärrätte sen suuren painon ja merkityksen, joka valalla on, Samuli Samulinpoika?
Samuli Samulinpoika: Ymmärrän, korkea oikeus.
Tuomari: Ja tiedättekö myös, mikä rangaistus teitä odottaa sekä ajallisesti että iankaikkisesti, jos vannotte väärin?
Samuli Samulinp.: (päättäväisesti nyökäyttäen päätään ja painaen sormensa yhä kiinnemmäksi kirjaan): Tiedän, korkea oikeus!
Tuomari: Miettikää siis tarkoin kaikki tämä ja sanokaa selvällä ja kuuluvalla äänellä minun perästäni… »Minä Samuli Samulinpoika.»
Samuli Samulinp.: Minä Samuli Samulinpoika.
Tuomari: »Vannon ja vakuutan.»
Samuli Samulinp.: (varmasti). Vannon ja vakuutan!
Tuomari: »Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta…»
Samuli Samulinp.: (Hänen katsantonsa on rohkea ja hänen äänensä voitonvarma. Hän huutaa melkein uhkaavasti): Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta!
(Eräs lautamiehistä keskeyttää yht'äkkiä tuomarin, kuiskaa hänelle jotain korvaan, ja he keskustelevat sopottavalla äänellä).
Tuomari: (näyttää olevan kovin hämmästynyt): Samuli Samulinpoika menee vielä vähäksi aikaa ulos miettimään valanteon tärkeyttä ja odottaa siellä siksi, kunnes teidät taas kutsutaan sisään… (Hänen mentyään, lautamiehelle):… Minä en ymmärrä oikein, mitä herrastuomari tarkoittaa.
Lautamies: Herrassyötinki on vielä nuori eikä tunne kansan tapoja tällä paikkakunnalla. Ette tainnut huomata, että sillä oli molemmat sormet samalla puolen kirjan taitetta, ja usko on semmoinen, että jos valaa vannottaessa ei toinen sormi ole toisella ja toinen toisella puolen kirjan keskitaitetta … tällä tavalla näin, ikäänkuin pihtinä sielua pitämässä … niin ei ole valalla mitään merkitystä, puhuipa siinä mitä tahansa.
Tuomari: Oliko hänellä sitten sormet sillä tavalla?
Lautamies: Sehän tässä huomattiin ja tahdottiin ilmoittaa, että se on kansantapa semmoinen…
Tuomari: Käskekää hänet uudelleen esille.
Lautamies: Pelti olisi kanssa aukaistava, ennenkuin herrassyötinki alkaa toimituksen.
Tuomari: Samuli Samulinpoika (joka on tullut sisään ja jäänyt ovensuuhun seisomaan), oletteko nyt tarkoin miettinyt valan merkitystä?
Samuli Samulinp.: Olen miettinyt, korkea oikeus.
Tuomari: Oletteko ajatellut, että teitä odottaa kadotus ja kuolema ja iankaikkinen helvetti, jos hiuskarvankaan verran totuudesta poikkeatte ettekä sano, niinkuin on asian oikea laita? Oletteko kaiken tämän ajatellut ja tyystin tuuminut itsenne ja omantuntonne kansa?
Samuli Samulinp.: Olen tietenkin, korkea oikeus.
Tuomari: Astukaa siis valalle … ja te, herrastuomari, avatkaa pelti… (Vihaisella kurahduksella lentää pelti auki, ja Samuli Samulinpoika säpsähtää)… Pankaa kaksi sormea kirjalle, Samuli Samulinpoika! Mitä te viivyttelette?
Samuli
