ettekös ole mitään huomanneeteräästä Pietarista tulleesta virkamiehestä?
Postimestari. En, en ole lukenut mitään pietarilaisesta, muttasaratovilaisista ja kostromalaisista puhutaan paljo. On todellakinvahinko, että te ette lue kirjeitä. Välistä tapaan aivan erinomaisiaseikkoja. Niin muistan esimerkiksi erään kirjeen, jossa muuanluutnantti kuvailee, mitä riemua hän pidoissa oli nauttinut. Se olitodellakin oivallista. "Täällä elän", kirjoittaa hän, "ikäänkuinparatiisissa. Kaikkialla kauniita tyttöjä, musiikki soi, minäriennän tuleen…" Kuten jo lausuin, kirjoittaa tämä nuori miestunteellisesti… Minä pidin tahallani tämän epistolan itselläni!Luenko sen teille?
Päällikkö. Älkää, nyt ei meillä ole aikaa siihen. Te, Ivan Kusmitsch, olette siis niin hyvä ja, jos sattumalta mitään valitusta tahi kannettasaisitte käsiinne, pitemmittä mutkitta pistätte sen hyvään talteen?
Postimestari. Aivan mielelläni!
Piirituomari. Mutta katsokaa vaan eteenne… Kyllä siitä vielä kerrankäytte kiikkiin.
Postimestari. (Säikähtyneenä). Voi, hyvä Jumala!
Päällikkö. Oh, mitäs siitä! Olisi aivan toista, jos se julkisestitapahtuisi. Mutta näin meidän kesken…
Piirituomari. Niin, kylläpä paha päällemme päätyi!.. Mutta minätulinkin suoraan puhuen, Anton Antonovitsch, lahjoittaakseni teillepienen koirasen. Se on hurttakoirani, jonka hyvin tunnette, täysisisar… Olettehan kuulleet, että Sheptovitsch on haastattanutVarckovitschin oikeuteen? Nyt minulla on päivät kuin papilla: minälasken asianajajana pyydykseni kummankin kalaveteen.
Päällikkö. Minä annan hiiden teidän pyydyksillenne: Minulla vaan tuokirottu inkognito hyörii ja pyörii päässäni. Minusta on joka hetki, kuin ovi aukenisi ja…
Kolmas kohtaus.
Edelliset. Bobtschinski ja Dobtschinski.
(Hengästyneinä juoksevat huoneesen).
Bobtschinski. Tärkeä uutinen!
Dobtschinski. Arvaamaton uutinen!
Muut. Mikä niin?
Dobtschinski. Aivan odottamaton uutinen! Poikkesimme ravintolaan…
Bobtschinski (keskeyttäen). Minä tulin Peter Ivanovitschin kanssaravintolaan…
Dobtschinski (keskeyttäen). Älkää Peter Ivanovitsch! Suokaa anteeksi!Antakaa minun kertoa asia!
Bobtschinski. Ei, sallikaa minun… sallikaa minun… Ettehän tepysty puhumaankaan…
Dobtschinski. Mutta te sotkette, ettekä kaikkia muista…
Bobtschinski. Muistan Jumal'auta, muistan! Älkää tähän sekaantuko!Minä kyllä kaikki kerron… (muille) Mutta laittakaa niin, ett'ei PeterIvanovitsch saa minua keskeyttää!
Päällikkö. Mutta Jumalan tähden, puhukaa vihdoin! Mikä nyt on? Minäkuolen tähän tuskalliseen odotukseen. Tehkää hyvin ja istukaa, hyvätherrat! Peter Ivanovitsch, tuossa on tuoli. (Kaikki istuvat molempainPeter lvanovitschien ympärille). Noh, kertokaa, kertokaa suunnepuhtaaksi; – mitä on tapahtunut?
Bobtschinski. Anteeksi, anteeksi… En voi kaikkia yhtähaavaa kertoa.Heti sen jälkeen, kun olin jättänyt teidät, levotonna tuosta äskentulleesta kirjeestä… niin… silloin… silloin… minä juoksin…mutta Peter Ivanovitsch, älkää häiritkö! Minä vakuutan, että tiedänkaikki, kaikki!.. No, juoksin siis Korobkinin luo. Korobkin ei ollutkotona, ja siis juoksin takaisin Rastakovskijn luo ja, koska hänkin olimennyt kaupungille, poikkesin postimestarin luo, hänelle sitä uutistailmoittamaan, jonka olin teiltä kuullut, ja hänen luotaan lähteissänitapasin Peter Ivanovitschin.
Dobtschinski (keskeyttäen). Aivan lähellä piirakkaleipurin kulmaa…
Bobtschinski. Aivan niin, lähellä piirakkaleipurin kulmaa… Siistapasin, niinkuin jo mainitsin, Peter Ivanovitschin ja sanoin hänelle: "joko olette kuulleet, minkälaisen sanoman Anton Antonovitsch aivanluotettavasta lähteestä on saanut?" Mutta palveluspiikanne Avdotja, joka jotakuta asiaa toimittamaan oli lähetetty Potschetschujevin luo, oli sen jo hänelle kertonut.
Dobtschinski (keskeyttäen). Hänen piti noutaman konjakki-lekkeri.
Bobtschinski (työntäen Dobtschinskin käsiä edestään). Niinkonjakki-lekkeriä noutamaan hän oli lähetetty… Minä ja PeterIvanovitsch menimme siis Potschetschujevin luo… Peter Ivanovitsch, olkaa niin hyvä; älkää puheeseni puuttuko… Menimme siisPotschetschujevin luo ja kulkeissamme sanoi Peter Ivanovitsch minulle: "Poiketkaamme", sanoi hän, "ensin ravintolaan! En ole aikaisestaaamusta einettäkään syönyt… vatsaani oikein hiukaa… Ravintolanisäntä", sanoo hän, "on äsken saanut tuoretta lohta, sitä mieleni tekeemaistella", sanoo hän. Tuskin olimme sisään tulleet, ennenkun nuorimies…
Dobtschinski (keskeyttäen). Sievänlainen ja hyvissä vaatteissa…
Bobtschinski. … sievänlainen ja hyvissä vaatteissa astui huoneesen.Hänen kasvojensa muodosta oivalsin heti jonkunlaisen arvonsatunnon…hänen silmänsä… katsantonsa, kaikki sen osoitti! (Otsaansaosottaen). Paljon, sangen paljon! Minä jotakin aavistin ja lausuinPeter Ivanovitschille: "tuo ei ole lystin vuoksi tänne tullut; ei todentotta, lystin vuoksi hän ei ole tänne tullut." Ja Peter Ivanovitschvihkaisi salaa isännälle. Ja Vlas, isäntä – hänen vaimonsa on vähänaikaa sitten saanut vankan pojan, joka vastedes on jatkava isänsätointa – noh, niin Peter Ivanovitsch viittasi isännälle ja kysyimatalalla äänellä: "kukapa", sanoi hän, "tuo nuori mies lienee?" Jaisäntä vastasi: "tuo", sanoi hän… mutta älkää minua keskeyttäkö,Peter Ivanovitsch! Minä kykenen puhumaan, mutta te ette saa sitäkertoneeksi! Teiltä on etuhammas kadonnut ja te nielette sanat…"Tuo", sanoi hän, "tuo nuorukainen on eräs virkamies Pietarista. Hänennimensä on Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov ja hän on matkalla Saratovinlääniin. Mutta kuinka eriskummalliset", sanoi hän, "hänen tapansa ovat?Nyt hän jo kaksi viikkoa on tässä ravintolassani oleskellut… hän eikoskaan mene ulos, ottaa kaikki velaksi, eikä koskaan maksamisestapuhu." – Heti kun hän oli tämän kertonut, äkkäsin minä asian. "Aha",sanoin minä Peter Ivanovitschille.
Dobtschinski. Eipä, Peter Ivanovitsch, minäpä sanoin.
Bobtschinski. Ensin te sanoitte, ja sitten minäkin sanoin "aha":"Aha" sanoimme siis yhdessä Peter Ivanovitschin kanssa. "Miksipä tuotäällä aikailee, vaikka on Saratoviin menossa?"… Min, niin, hänpä seon se virkamies Pietarista; hän se on eikä kukaan muu!
Päällikkö. Mikä virkamies?
Bobtschinski. Noh, virkamies, varmaan se, jota odotamme tännetulevaksi – reviisori!
Päällikkö (säikähdyksissään). Mitä te lausutte? Varjelkoon meitäJumala!.. Mutta sehän on mahdotonta!
Dobtschinski. Eipä ensinkään mahdotonta, Anton Antonovitsch! Minävakuutan teille: hän se on! Hän ottaa kaikki velaksi, ei ensinkään käyulkona – kuka muu hän olisikaan? Ja passissa on matka määrättySaratoviin!
Bobtschinski. Hän se on, jumaliste onkin! Kaikkia hän katseli, kaikkia hän tarkasteli, ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. Hänmyöskin näki, että minä ja Peter Ivanovitsch söimme lohta…pääasiallisesti sen
