kyyditän. (Syvällähuokauksella,) Oh – ho – ho – hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaahatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niinettä eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimmanvahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut.Kukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihenantamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme PeterIvanovitsch!
(Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)
Ala-Poliisimestari. Te olette panneet pahvikotelon päähänne AntonAntonovitsch. Tässä on hattunne.
Päällikkö (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; koteloonkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!.. Ja jos hän kysyy, minkätähdensairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sittenrahat on siihen määrätty, – niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jooli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänytvirallisen ilmoituksen… Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessääntokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle, ett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä… sillä hän järjestyksenvuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyösekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, PeterIvanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketäännäistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät otamuuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista eipuhettakaan.
(Kaikki menevät).
Kuudes kohtaus.
Anna Andrejevna ja Maria Antonovna (tulevat juosten sisään.)
Anna. Missä he ovat? Missä he ovat? Voi hyvä Jumala! (avaa oven)Anton, minun rakas pikku Anton!.. (Tyttärelle) Taas on vika sinussa; kokonaan sinussa! Aina sitä viivytellään: milloin neula vaan, millointaas huivi, milloin mitäkin puuttuu. (Juoksee ikkunalle ja huutaa)Anton, Anton, mihin sinä menet? Kuka on saapunut? Reviisoriko? Onkohänellä viikset – isotkin viikset?
Päällikön ääni. Kohta, kohta, jahka joudun, sydänkäpyseni!
Anna. "Jahka joudun!" Mikä uusi tapa se on. Minä viisi siitä, milloinsinä joudut… Sano vaan, onko hän eversti? Mitä? (Närkästyneenä) Vainiin, hän menee tiehensä! Aivan oikein, hän todellakin menee tiehensä!Kyllä sen sulle kostan, ukkoseni! (Marialle) Mutta se on sinun vikasi."Voi, odota silmänräpäys, äiti kulta. Olen heti valmis: jahka ehdinpanna huivin päälle!"… "Heti!" Kas niin vaan! – Mutta sinä, Maria, olet aina sen syynä, ett'emme mitään tiedä! Kaiken tämän syynä on tuoriivattu keikailemisesi! Kun neitonen kuuli postimestarin olevantäällä, niin heti neito peilin ääreen kurkistelemaan itseänsä jokataholta, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa – ja sillä aikaamenevät kaikki tiehensä!.. Ehkäpä luulet, että hän sinusta huolii, mutta päin vastoin tekee hän sinusta pilkkaa, jahka vaan käännyt selinhäneen.
Maria. Sitä minä en voi auttaa, äitiseni… Mutta eihän mitään hätääolekaan: saammehan parin tunnin perästä tietää kaikki.
Anna. Parin tunnin perästä! Paljon kiitoksia! Kas sepä vasta vastaus!Miksi et yhtä hyvin sano: parin kuukauden perästä? Silloin tiedämmekaikki paljoa paremmin! (Puoleksi ikkunan ulkopuolella) KuulepasAvdotja! Oletko kuullut, onko ketään vierasta kaupunkiimme saapunut?..Et, et ole kuullut; mitä semmoinen hanhi kuulisi. Sinä oletparantumaton!.. "Viittasi kädellänsä!" Viitatkoon vaan; sinun olisipitänyt kuitenkin kysyä. Et voinut saada tietää… kun pääsi on kuinkaali, aina siinä hyörivät vaan sulhaset! Vai ajoivat liian kovasti?Olisithan voinut juosta vaunujen perässä! Juokse heti, minkä voit, jakuulustele tarkkaan, mihin he menivät… mikä mies hän on ja minkämuotoinen, Kurkistele avaimen reiästä ja tule sitten takaisin kaikkiakertomaan. Katso, minkälaiset silmät hänellä ovat, mustat tahimuunlaiset! Mutta muista, että tulet heti takaisin. Joudu, joudu, joudu, joudu!!
(Hän huutaa sanaa: joudu, kunnes esirippu laskee.)
TOINEN NÄYTÖS
Pieni huone ravintolassa. Sänky, pöytä, matkalaukku, tyhjä pullo, saappaat, vaateharja y.m.
Ensimmäinen kohtaus.
Ossip.
Ossip (makaa herransa sängyssä.) Lempo tämmöistä kurjuutta kärsiköön!Pelkäänpä jo nääntyväni nälkään. Vatsani kurajaa, kuin olisi sielläpuoli tusinaa rykmentinrumpaleja. Me emme näy enään mitenkään pääsevänkotia. Nythän on jo toinen kuukausi kulunut siitä, kun Pietaristaläksimme! Rahat on tuo huimapää herrani humussaan ja tuhussaantuhlannut! Nyt hän on allapäin, pahoilla mielin, eikä ollenkaankiivastele. Rahoista ei tosin ollut puutetta, mutta kun tultiinkaupunkeihin, niin piti joka paikassa kopeiltaman ja pöyhisteltämän!(Matkii herraansa.) "Hei Ossip, mene ja valitse minulle huone jakomein, mitä löydät, ja toimita myös oivallisin päivällinen! En voisyödä tavallista päivällistä – muhkeata pitää oleman!" – Niinpä niin; jos hän edes olisi jotakin, vaan kun hän on vaan turhanpäiväinentuhlaaja!.. Ja sitten oli matkustavaisten kanssa tutustuminen…korttia lyöminen… ja siinäkös mies nypittiin hyvänpäiväiseksi!..Hupaiseksihan tämä tämmöinen elämä ajan mittaan vetää!.. Ei; toistaoli kumminkin maalla olo! Siellä ei tosin eletä suuren kaupungintavoin, mutta siellä saa kumminkin rauhassa ehdoltaan syödä. Sielläakkaseni on; siellä saa kaiken päivää peräpenkillä loikoilla ja pistääpiirakoita poskeensa… Totta puhuakseni, tosin ei mikään vedäPietarille vertoja… Kun vaan olisi taskut rahoja täynnä… Kas siellävasta elämä, joka kelpaa; tivaatteria, koiratkin tanssaavat sinulle – ja kaikkea, mitä vaan tahdot!.. Ja miten hienon hienosti sielläpuhutaan… ikäänkuin aatelisia oltaisiin!.. Ja kun Tschukkin dvorissa[eräs kauppapaikka Pietarissa] käydään, niin kauppamiehet hetihuutavat: "mitä tahdotte, armollinen herra!" – Jos käyt veneesenistumaan ja lähdet virran poikki… niin kuka vieressäsi istuu? Korkeavirkamies, näet!.. Jos seuraa mielit, niin poikkee puotiin. Sielläherra rakuuna kertoo leiristä, selittelee, mitä jokainen taivaan tähtimerkitsee, ihan niin selvään, kuin olisivat kaikki kämmenellä. Vanhaupseerin rouva hulluttelee ja kaunis sisäneitsyt luo sinuun silmäyksensemmoisen, että…! Mutta hyi, hyi, Ossip! (Pudistaa naureskellenpäätänsä.) Saakeli vieköön; kaikki käytös on niin galanttia, niingalanttia!.. Epäkohteliasta sanaa et kuule, kaikki sanovat sinulle"Te." Jos kävelemiseen väsyt, niin otat ajurin ja ajelet kuin hyväkinherra; ja joll'et mieli maksaa, niin siitäkin helposti pääset. Jokakartanossa on takaportti, ja siitä puikahtaa tipo tiehensä, niin ett'eilempokaan kiinni saa… Mutta asialla on toinenkin puolensa: tänään onrattoisa elämä, huomenna ollaan nälkään kuolemaisillaan – niinkuinesimerkiksi on laitamme nyt. Mutta syy on tykkänään hänen. Vaan mitätehdä? Isä kyllä meille rahoja lähettää, – vaan sen sijaan, että niitäsäästelisi, mitä vielä! Silloin ajellaan vaunuissa; joka päivä minualähetetään pääsylippua tivaatterista noutamaan… Mutta kun viikonpäivät ovat kuluneet, silloin on jo toinen ääni kellossa; silloinmyydään uusi frakki juutalaisille! Ja välistä myydään kaikki tyyni, niin että jääpi vaan paita ja kulunut, kiiltävä takki!.. Kas sepä olihyötyisä kauppa… ja miten erinomaista englannin verkaa se oli! Frakkiyksinään maksoi hänelle noin sata viisikymmentä ruplaa; kaksikymmentäruplaa maksoivat juutalaiset; housuista en huoli edes puhuakaan, – nemenivät polkuhintaan. Mutta miksi tämä kaikki, niin miksi? Sentähden, ett'ei hän viitsi virkahuoneessansa käydä, vaan mieluummin käydäpöyhkeilee perspektillä ja lyö korttia. Oi, jospa vanha herra sentietäisi! Hän ei suinkaan välittäisi siitä, että hänen herra poikansaon hallituksen virkamies; – hän luultavasti antaisi hänelle semmoisenselkäsaunan, että häntä neljä päivää syyhyttäisi… Kun on virka, niinpidä virastasi vaari! Ja tämäkin ravintolan isäntä ei sano antavansaruokaa, ennenkun olemme kaikki vanhat velat maksaneet… Hm, ja ellemmemaksa…?
