Hlestakov.
Hlestakov. Se, ota vastaan tämä…
(Ojentua hänelle hatun ja kepin.)
No, taasen olet sängyssäni maata lojottanut?
Ossip. Minäkö maannut? Ikäänkuin en muualla sijaani saisi.
Hlestakov. Nyt valehtelet. Sinä olet sängyssäni loikoillut. Näkeehänsen jo sängystäkin.
Ossip. Mitä minä sängystä? Tiedänhän minä, mitä sänky on. Onhanminulla jalat seisoa; mitä minun tulee teidän sänkyynne?
Hlestakov (Astuu edes takaisin.) Katso, onko kartuusissa tupakkaa?
Ossip. Tupakkaa! – Mistä sitä olisi tullut? Johan on neljä päivääsiitä, kun viimeiset tähteet poltitte.
Hlestakov (Yhä kävellen pureskelee huultansa; vakavalla ja uhkaavallaäänellä.) Kuuleppas vaan, Ossip!
Ossip. Mitä käskette?
Hlestakov (jotensakin alakuloisella äänenä). Sinun pitää menemäntuonne alas.
Ossip. Mihin?
Hlestakov (Melkein pyytäen). Alas ravintohuoneesen… Käske…lähettämään minulle vähä ruokaa.
Ossip. Sitä en tee. En tahdo.
Hlestakov. Kuinka sinä, pöllö, tohdit?
Ossip. En; sitä en ikinä tee; ja jos menisinkin, niin ei se mitäänauttaisi; isäntä ei sano antavansa meille enää mitään ruokaa.
Hlestakov. Jospa hän vaan rohkenisi! Mitä joutavia.
Ossip. Niin; vieläpä hän päälliseksi uhkaa mennä kaupungin päällikönluo sentähden, että me täällä olemme olleet jo kolmatta viikkoa, emmekäole ropoakaan maksaneet. "Sinä ja sinun herrasi", sanoo hän, "oletteoikeita hirtehisiä ja herrasi on muuten täydellisin veijari. Moisiamaankulkijoita ja roistoja olemme ennenkin nähneet", sanoo hän.
Hlestakov. Ja sinulle on tietysti erinomainen nautinto saada minullekertoa kaikki nuo hävyttömyydet.
Ossip. "Sitten he kömpivät tänne", sanoo hän, "ja asettuvat minunluokseni ja velkaantuvat ja velkaantuvat; ja lopuksi ei saa niitätalostansakaan ulos", sanoo hän. "Vaan minun kanssani ei ole hyväpelailla", sanoo hän vielä, "minä vihdoin valitan poliisille ja panetanteidät velkavankilaan."
Hlestakov. Kylläksi, tolvana! Mene jo, mene ja sano hänelle vaan…!Mikä törkeä konna se mies onkin!
Ossip. Eikö parasta olisi, että pyytäisin isäntää tulemaan teidänpuheillenne?
Hlestakov. Ei minulla ole hänelle mitään sanomista. Mene itsesanomaan.
Ossip. Mutta toden totta, hyvä herra…
Hlestakov. Noh, mene siis hiiteen ja kutsu hänet tänne!
Kolmas kohtaus.
Hlestakov (yksin.)
Hlestakov. Minun on hirveä nälkä! Kävelin vähäisen matkaa, toivoen, että ruokahalu katoaisi – vaan, lempo vie, se vaikutti päinvastoin!Joll'en olisi Pensassa hurjasti elamoinnut, niin olisi minulla rahojatarpeeksi kotia päästäkseni. Tuo kapteini ymmärsi minun oikein nylkeä!Kas, sepä mies, osasi korttia sekoittaa! Neljänneksessä tunnissa hänminun perin puhtaaksi sai. Mutta kuitenkin tekisi mieleni koetellamiestä vieläkin kerran. Kun vaan sattuisin yhteen! Mikä kehno kaupunkitämä kuitenkin on! Eivät edes ruokakauppiaat usko velaksi. Se onhävytöntä!
(Alkaa viheltää ensin Robertia, sitten venäläistä kansanlaulua,"punainen sarafan" y.m.) Eikö tänne tule ketään?
Neljäs kohtaus.
Hlestakov. Ossip. Ravintolan palvelija.
Ravint. palvelija. Isäntä käski kysyä, mitä tahdotte.
Hlestakov. No, hyvää päivää ystäväni! Kuinka jaksatte?
Ravint. palvelija. Niin, Jumalan kiitos! Kyllähän sitä hiljakseenmennään.
Hlestakov. Ja miten kaikki täällä ravintolassa teillä käypi?
Ravint. palvelija. Kaikki, Jumalan kiitos, kaikki käy hyvin.
Hlestakov. No, onko teillä paljo vieraita?
Ravint. palvelija. Kiitoksia, kyllähän niitä riittää.
Hlestakov. Kuulepas ystäväni, minulle ei ole tuotu mitäänpäivällistä; ole siis hyvä ja mene alas ja laita, että se viipymättätänne tulee. – Minun on heti syötyäni tärkeä asia toimitettava.
Ravint. palvelija. Niinpä kyllä, mutta isäntä on sanonut, ett'ei hänenää huoli teille mitään antaa. Vähällä oli hän jo tänään mennäkaupungin päällikölle valittamaan.
Hlestakov. Valittamaan? Mitä hän valittaisi? Ajattelepas itseystäväni! Täytyyhän minun syödä… Enhän minä voi nälkään menehtyä.Minun on todellakin hirmuisen nälkä. Vakuutan, että se on totinen tosi.
Ravint. palvelija. Kyllä kai. Mutta isäntä sanoi: "minä en annahänelle mitään syötävää, ennenkun on edelliset maksanut." Niin hänsanoi.
Hlestakov. Hyvä, hyvä, mutta menepäs nyt kuitenkin alas ja puhutteleja taivuttele häntä.
Ravint. palvelija. No, mutta mitä minun pitäisi sanoman.
Hlestakov. Niin, haastele oikein vakaasti hänen kanssansa ja sanohänelle, että minun täytyy saada ruokaa… Mitä maksoon tulee… niinsehän on luonnollista… Mutta en minä ole semmoinen moukka, kuin hän, joka ei välitä, vaikka olisi koko päivän syömättä. Kylläpä käskisi!
(Ravintolan palvelija ja Ossip menevät.)
Viides kohtaus.
Hlestakov (yksin.)
Hlestakov. Olisi kuitenkin jotensakin ilkeätä, jollei hän nytantaisikaan minulle ruokaa. En ole ikinäni tuntenut semmoistaruoanhalua kuin nyt. Möisinköhän jonkun vaatekappaleen, möisinköhänhousut? Hm!.. Ei; mieluummin tahdon nälkää nähdä ja palata kotiinmuodikkaassa pietarilaisessa puvussa. Vahinko vaan, ett'ei Joakimtahtonut minulle vaunujansa lainata! Eipä olisi, lempo vie, niin hulluaollut ajaa herrojen tilanhaltijain luo komuvaunuissa, lyhdyt edessä.Ossip kiiltonappisessa takissa takana! Kuinka he silloin olisivatikkunoille rientäneet! "Kuka tuossa ajellen saapuu? Kukahan se saattaaolla?" – Lakeijani astuu esiin. (Matkii lakeijaa.) "IvanAlexandrovitsch Hlestakov Pietarista. Suvaitsetteko ottaa vastaan?"…Mutta ymmärtävätkö nuo jörrit, mitä sisältää tuo lause: "suvaitsettekoottaa vastaan?"… Noitten ihmisten kesken on tavallista, että mikätalonpoika-luntti, mikä pörrökarvainen kontio tahansa, sinänsä astuatömistelee suoraa tietä saliin… Siellä tapaisin neitosen,lähestyisin, lausuisin: "neitoseni, tohdinko?"… Huh! (sylkäisee.)Noh, sepä pahuus, miten vatsani vonkuu! On todellakin varsinkummallista, kuinka minun on nälkä.
