joutuneessa markkinapaikassa, johon Trantridgesta oli kolmen, neljän kilometrin matka, ja sitten, palattuaan kotiin aamupuolella yötä, nukkua sunnuntaipäivä haihduttaakseen niiden omituisten sekotuksien vastenmielisiä vaikutuksia, joita kapakoitsijat möivät heille muka oluena.
Pitkään aikaan ei Tess ottanut osaa näihin viikoittaisiin huviretkiin. Mutta kun nuoret vaimot, jotka eivät juuri olleet häntä itseään vanhempia, – sillä täällä mentiin hyvin nuorena naimisiin, koska päivätyöläinen ansaitsi yhdenkolmatta vuotiaana yhtä paljon kuin neljänkymmenen vuoden ijällä – hartaasti pyytelivät, niin Tess lopulta suostui lähtemään mukaan. Ensimäinen huviretki oli hauskempi kuin hän oli odottanutkaan, toisten hilpeämielisyys tarttui häneenkin viikon yksitoikkoisen ahertelun perästä. Hän rupesi ahkerasti ottamaan osaa retkiin. Eipä ihme, että Chaseboroughin katusankarien katseet kiintyivät häneen, sillä hän oli viehkeä ja miellyttävä, juuri naiseksi kehittymäisillään. Mutta vaikka hän usein meni yksinään kaupunkiin, haki hän aina seuraa lähtiessään iltamyöhällä paluumatkalle.
Niin oli mennyt kuukausi tai kaksi, kun tuli muuan syyskuun lauantai, jolloin piti olla markkinat. Silloin trantridgelaiset vasta lystiä pitivät kapakoissa. Aurinko oli laskenut aikoja sitten, Tess seisoi odottaen kumppanejaan, kunnes oli aivan väsyksissä. Seisoessaan sen kapakan nurkalla, missä muut istuivat, hän kuuli askeleita ja näki sikarin hehkuvan. Se oli D'Urberville. Hän viittasi Tessille, ja tämä astui vastahakoisesti häntä kohti.
– Mitä sinä täällä näin myöhällä teet, kaunokaiseni? kysyi hän.
Tess oli niin väsynyt päivän työstä ja astumisesta, että uskoi hänelle huolensa.
– Olen odottanut heitä pitkän aikaa kotimatkalle, sillä pimeällä en oikein osaa yksin Trantridgeen. Mutta enpä taida jaksaa odottaa kauempaa.
– Älä odotakkaan. Olen täällä ratsain, mutta tulehan "Liljaan", niin minä otan vaunut ja kyyditsen sinut kotiin.
Tessin mielestä ei ollut koskaan hävinnyt epäluulo nuorta herraansa kohtaan ja vaikka häntä väsyttikin, tahtoi hän mieluummin palata kotiin jalkaisin työväen seurassa. Niin hän sanoi olevansa hyvin kiitollinen, mutta ei tahtonut vaivata häntä. – Lupasin heitä odottaa ja se minun on tehtäväkin.
– Niinkuin tahdot, hupakko!
Hän oli parhaiksi sytyttänyt sikarinsa uudelleen ja mennyt tiehensä, kun trantridgelaisetkin alkoivat huomata ajan lentäneen ja valmistautuivat lähtemään. He keräsivät nyyttinsä ja korinsa ja puolta tuntia myöhemmin, kellon lyödessä neljänneksen yli yksitoista, he tallustelivat kotia kohti.
Matkaa oli neljä kilometriä kuivaa valkoista tietä, jonka kuunvalo teki tänä iltana vielä valkoisemmaksi.
Tess huomasi heti kävellessään milloin minkin kanssa, että viileä yöilma hoipertelutti miehiä, jotka olivat kallistelleet liiaksi lasia, eivätkä jotkut iloisemmat naisetkaan olleet oikein varmoja askeleistaan – nimittäin muuan roteva tummaverinen tyttö Car Darch, myöskin Patarouvaksi sanottu, joka viimeisiin saakka oli ollut D'Urbervillen suosikki, ja Nanni, hänen sisarensa, liialta nimeltä Ruuturouva, sekä muuan nuori vaimo, joka jo oli kaatunut pari kertaa. Mutta kuinka maallisilta ja kömpelöiltä he muiden silmissä näyttivätkin, niin omasta mielestään he olivat vallan toista. Tietä kulkiessaan he tuntuivat leijailevan avaruudessa pää täynnä alkuperäisiä ja syviä ajatuksia, luullen että he ja ympärillä oleva luonto muodostivat kokonaisuuden, jonka eri osat sulautuivat sopusuhtaisesti toisiinsa. He olivat yhtä yleviä kuin kuu ja tähdet heidän yläpuolellaan, ja kuu ja tähdet olivat yhtä loistavia kuin he.
Heidän surkean tilansa näkeminen, mikä muistutti Tessin mieleen surullisia kokemuksia isän kodista, teki hänet alakuloiseksi eikä hän voinut enää iloita kauniista kuutamosta. Kuitenkin hän seurasi heitä edellä kerrotusta syystä.
He olivat kävelleet hajallaan pitkin tietä, mutta kun portti tuli eteen eikä ensimäinen saanut sitä avatuksi, niin kaikki kokoontuivat yhteen ryhmään.
Eillimäisenä kulki Patarouva Car, kantaen pajukoria, jossa oli hänen omia ja äitinsä ostoksia. Kun kori oli suuri ja raskas, oli Car asettanut sen mukavuuden vuoksi päälaelleen, missä se keikkui kahdannepäin hänen astuessaan kädet puuskassa.
– Mikä kumma sinun selässäsi mataa, Car? huudahti äkkiä joku joukosta.
Kaikki katsoivat Cariin. Hänellä oli yllään vaalea pumpulihame, ja niskasta kulki jonkunmoinen nauha vyötärön kohdalle kuin kiinalaisen niskapalmikko.
– Palmikko on päässyt irti, sanoi joku. Ei, ei se ollut hänen palmikkonsa, vaan juova, jonka oli synnyttänyt joku korista valuva neste, ja se loisti kuin tahmea käärme kuunvalossa.
– Se on siirappia, huomautti muuan tarkkasilmäinen vaimo.
Ja siirappia se olikin. Carin mummo poloinen oli perin mieltynyt siirappiin. Hunajata hän kyllä sai viljalti omista mehiläispesistä, mutta siirappia hänen sielunsa sentään halasi, ja Car oli päättänyt hämmästyttää mummoa. Ja kun tumma tyttö laski nopeasti korin alas, niin hän huomasi siirappiastian särkyneen.
Kaikki rähähtivät nauramaan nähdessään Carin selän, mikä suututti Patarouvaa niin, että hän päätti heti paikalla saada tuon koristuksen pois puvustaan pyytämättä siihen kenenkään apua. Hän ryntäsi suoraa päätä kedolle, jolle oltiin juuri laskeutumassa, heittäysi selälleen ja alkoi nurmikkoa vasten hangata röijyään puhtaaksi niin hyvin kuin taisi, laahautuen eteenpäin kyynärpäittensä varassa.
Ilonrähäkkä kävi yhä kovemmaksi, ihan heidän täytyi tarttua aitaan ja portin pylväisiin tai nojautua sauvoihinsa, sillä Carin ilveilyä nähdessään he tulivat aivan hervottomiksi naurusta. Ja sankarittaremme, joka tähän saakka oli ollut hiljaa kuin hiiri, pyrskähti väkisinkin nauramaan.
Tämä oli paha juttu monessa suhteessa. Samassa kun Patarouva kuuli Tessin heleän naurun toisten joukosta, niin kauan kytenyt mustasukkaisuuden liekki leimahti ilmi tuleen. Hän hyppäsi jaloilleen ja asettui aivan Tessin eteen.
– Kuinka uskallat nauraa minulle, senkin lutka? hän kirkui.
– En tosiaan voinut olla nauramatta, kun kaikki nauroivat, vastasi Tess anteeksi pyydellen, mutta yhä kikattaen.
– Sinä luulet olevasi muita parempi, koska olet hänen suosiossaan tällä kertaa! Mutta odotahan pikkusen, hyvä mamseli, odotahan! Kaksi tuommoista minä toki vastaan! Katsos tänne, katsos!
Kauhukseen Tess näki, että mustatukkainen tyttö alkoi repiä irti röijyään – josta hän tahtoi päästä eroon myöskin sen vuoksi, että se oli koko naurun aiheuttajana – kunnes hänen tanakka kaulansa, hartiansa ja käsivartensa olivat paljaina, näyttäen kuutamossa hekumallista maalaistyttöä esittävältä kuvanveistokselta. Nyrkit ojossa hän hypähti Tessin eteen.
– En minä viitsi tapella, Tess sanoi juhlallisesti, ja jos minä olisin tuoksi tiennyt, en kuuna päivänä olisi lähtenyt mokomaan portto-seuraan.
Tämä kenties liian selvä puhe sai aikaan, että haukkumasanoja alkoi satamalla sataa Tess paran niskaan; varsinkin jakeli niitä Ruuturouva, joka myös oli ollut Aleksander D'Urbervillen suosiossa ja nyt liittyi Cariin yhteisen vihollisen kukistamiseksi. Useat toisetkin naiset sekaantuivat asiaan kiihkolla, jota ei yksikään heistä varmaankaan olisi ollut niin kärkäs osottamaan, elleivät olisi viettäneet niin hilpeätä iltaa. Huomatessaan Tessin joutuvan alakynteen ylivoiman masentamana miehet ja sulhaset koettivat palauttaa rauhaa puolustamalla häntä; mutta
