minä olenkin tahtonut olla vapaa", vastasi Gilbert ylpeästi. "Minä olen jo vaistomaisesti aavistanut totuuden, jonka te nyt minulle selititte."
"Saattaa olla vapaa vankilassakin, ystäväni", jatkoi tuntematon vanhus. "Jos Rousseau joutuisi huomenna Bastiljiin, niinkuin hänelle kerran kuitenkin käy, niin kirjoittelisi ja ajattelisi hän kuitenkin yhtä vapaasti kuin Sveitsin vuorilla. Minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisen vapautta niin, että hän saisi tehdä mitä tahtoo, vaan siten, ettei mikään maailman voima voi pakottaa häntä tekemään sellaista, mitä hän ei tahdo."
"Onko siis Rousseau kirjoittanut nuokin sanat, monsieur?"
"Luulenpa", vastasi tuntematon vanhus.
"Eihän Yhteiskuntasopimuksessa?"
"Ei, ne ovat eräässä uudessa julkaisussa nimeltä Yksinäisen vaeltajan mietelmiä."
"Monsieur", sanoi Gilbert, "uskonpa, että olemme yhtä mieltä eräästä asiasta".
"Mistä?"
"Että me molemmat rakastamme ja ihailemme Rousseauta."
"Puhukaa omasta puolestanne, nuori mies, te olette vielä kuvitelmien iässä."
"Saattaa erehtyä ihmisten ajatuksista, mutta ei heidän luonteestaan."
"Ah, te olette aikananne kyllä näkevä, että juuri heidän luonteestaan saattaakin erehtyä. Rousseau on ehkä hiukan oikeuttarakastavampi kuin muut, mutta, uskokaa minua, hänellä on omat vikansa ja sangen suuret."
Gilbert pudisti päätänsä, näyttäen varsin vähän uskovan tätä vakuutusta; mutta näin epäkohteliaasta vastaväitteestä huolimatta oli vanhus hänelle yhtä suopea kuin ennenkin.
"Palatkaamme jälleen puheemme lähtökohtaan", virkkoi hän. "Sanoin, että olitte poistunut isäntänne luota Versaillesista."
"Ja minä vastasin", sanoi Gilbert hiukan lauhkeampana, "minä vastasin teille, ettei minulla ollut isäntää. Mutta minun olisi tullut lisätä siihen, että vain itse estin itseni saamasta siellä oikein korkea-arvoisenkin isännän ja että minä kieltäydyin huolimasta tointa, jota monet olisivat halunneet."
"Mitä tointa?"
"Hm, siellä olisi pitänyt palvella joutilaita suuria herroja heidän ajanrattonaan. Mutta minä ajattelin, että kun olen nuori, pitäisi minun opiskella ja päästä eteenpäin maailmassa eikä hukata kallista nuoruuteni aikaa ja häväistä itsessäni ihmisarvoa."
"Tuo on hyvä", vastasi tuntematon vakavana. "Mutta päästäksenne maailmassa eteenpäin, onko teillä suunnitelmanne jo selvillä?"
"Kyllä, monsieur, minun suurin haluni on tulla lääkäriksi."
"Jalo ja kaunis elämänura, jolla voi valita joko vaatimattoman ja uhrautuvan todellisen tieteen taikka pöyhkeän, kullatun ja kerskuvan puoskaroimisen. Jos rakastatte totuutta, tulkaa lääkäriksi; jos rakastatte komeutta, ruvetkaa lääkäriksi."
"Mutta opiskelemiseen menee paljon rahaa, niinhän, monsieur?"
"Kyllähän sitä menee; mutta paljon: sitä ei juuri voi väittää."
"Niin, tottakin, myöskin Jean-Jacques Rousseau, joka tietää kaikki, opiskeli aivan tyhjällä", virkkoi Gilbert.
"Tyhjälläkö? – Oi, nuori mies", virkkoi vanhus alakuloisesti hymyillen, "kutsutteko tyhjäksi parasta Jumalan ihmisille antamaa lahjaa: lapsenmieltä, terveyttä, hyvää unta; kas ne täytyi genèveläisen filosoofin uhrata siitä vähästä, mitä hänellä oli tilaisuus oppia".
"Vai vähästä!" huudahti Gilbert melkein närkästyneenä.
"Aivan varmaan; tiedustelkaa asiaa ihmisiltä, niin saatte kuulla, mitä siitä sanotaan."
"Ensinnäkin hän on suuri musiikkimies."
"Oh, vaikka kuningas Ludvig XV on haltioissaan laulanut: On palvelija multa ja onni mennyt pois, se ei silti merkitse, että Kyläennustaja on hyvä ooppera."
"Hän on suuri kasvientutkija. Lukekaa vain hänen kirjeitään, joista minä en ole kylläkään saanut käsiini muuta kuin joitakuita lehtiä; sen asian te nyt tuntenette, te, joka itse kokoatte metsistä kasveja."
"Oh, usein luulee olevansa botanisti eikä olekaan kuin…"
"Sanokaa vain."
"Kuin rohtoheinäin kerääjä… ja kuitenkin…"
"Ja kumpi te olette… botanisti vai heinäin kerääjä?"
"Oi, kerääjä vain, sangen vähäpätöinen ja tietämätön mies näitten Jumalan ihmetöiden rinnalla, joita sanotaan kasveiksi ja kukiksi."
"Hän osaa latinaa?"
"Hyvin huonosti."
"Mutta minä olen lukenut, että hän on kääntänyt muinaista kirjailijaa nimeltä Tacitus."
"Kyllä, siksi että hän ylpeydessään, – oh, jokainen ihminen saa joskus ylpeydenpuuskansa, – siksi, että hän ylpeydessään tahtoi tehdä kaikkea. Mutta hän tunnustaa itse tuon ensimmäisen kirjan esipuheessa, ainoan minkä hän käänsi, että hän ymmärtää latinaa melkoisen huonosti. Ja Tacitukseen, joka on aika visaa, hän väsyi pian. Ei, ei, nuori ystäväni, vaikka miten näyttäisitte häntä ihailevan, yleisneroja ei ole, ja, uskokaa minua, ihminen menettää aina syvyydessä sen, minkä laajuus voittaa. Ei ole niin pientä jokea, joka ei rankkasateella tulvisi yli äyräittensä ja näyttäisi suorastaan järveltä. Mutta koettakaapa soutaa sitä venheellä, niin tapaatte pian pohjan."
"Ja teidän mielestänne Rousseau on siis tuollainen matalatekoinen sielu?"
"Kyllä; ehkäpä hänen edustamansa matala pinta on hiukan laajempaa kuin toisten, mutta ei muuta", vastasi vanhus.
"Monet saisivat mielestäni olla sangen onnellisia, jos pääsisivät niin korkealle kuin se pinta on."
"Minustako tuota sanotte?" kysyi vanhus niin leppoisasti, että Gilbert menetti heti aseensa.
"Ah, en, Jumala paratkoon!" huudahti hän; "minusta on liian mieleistä puhella kanssanne, loukatakseni teitä".
"Ja mistä syystä on se puhelu kanssani mieleistä? Sanokaapas, sillä enpä usko teidän tahtovan minua imarrella saadaksenne vain murun leipää ja muutamia kirsikoita?"
"Arvasitte oikein. Minä en tahdo imarrella ketään mistään hinnasta maailmassa. Mutta tietäkääs, te olette ensimmäinen, joka puhuu minulle korskeilematta ja suopeasti, kuten puhutaan nuorelle miehelle eikä niinkuin lapselle. Vaikka me olemmekin eri mieltä Rousseausta, on teidän lauhkeudessanne jotakin ylevää, joka vetää minun mieltäni teidän puoleenne. Teidän kanssanne puhuessani tuntuu minusta kuin olisin jossakin kalliisti sisustetussa huoneessa, jonka ikkunaluukut ovat kiinni, mutta jonka komeudet minä pimeässäkin aavistan. Teidän tarvitsisi ainoastaan antaa langeta jonkun valonsäteen huoneeseen, ja minua aivan häikäisisi!"
"Mutta noudatattehan itsekin puheissanne eräänlaista makua, josta voisi edellyttää teidän saaneen paremman kasvatuksen kuin tunnustatte saaneenne?"
"Teen
