teidän ylhäisyytenne."
"No, sanotaan, että herra de Beaufort karkaa Vincennesistä, jollei jo ole karannutkin."
Päällysmiehen kasvot ilmaisivat ääretöntä ällistystä. Hän avasi yhtähaavaa pienet silmänsä ja ison suunsa ikäänkuin kyetäkseen paremmin käsittämään pilan, jonka hänen ylhäisyytensä oli suvainnut lausua, mutta pitkään aikaan ei hän voinut pysyä vakavana tuollaisen oletuksen johdosta, vaan remahti niin rajuun nauruun, että hänen vankka ruhonsa tutisi kuin ankarassa vilutaudissa.
Mazarin ihastui tästä niukkaa kunnioitusta noudattavasta hilpeydestä, mutta jäi kuitenkin totiseksi.
Naurettuaan tarpeekseen ja kuivattuaan silmänsä katsoi La Ramée viimein asiakseen puhua ja puolustautua iloisuutensa sopimattomuudesta.
"Karkaako, monseigneur", sanoi hän, "vai karkaa? Teidän ylhäisyytenne ei siis tiedä, missä herra Beaufort on?"
"Kyllä, monseigneur, minä tiedän, että hän asustaa Vincennesin linnantornissa."
"Niin, monseigneur, huoneessa, jonka kiviseinät ovat seitsemän jalan vahvuisia, ja ikkunain rautaristikoissa ovat käsivarren paksuiset kanget."
"Monsieur", huomautti Mazarin, "kärsivällisyydellä murretaan paksuimmatkin muurit, ja kellon joustimella sahataan poikki rautakanki."
"Mutta monseigneur ei siis tiedä, että häntä ympäröi kahdeksan sotilasvartijaa, joista neljä oleksii hänen vierashuoneessaan ja neljä makuuhuoneessaan, ja että he eivät koskaan jätä häntä yksikseen!"
"Mutta hän liikkuu ulkonakin, hän huvittelee keilanheitolla ja pallonlyönnillä."
"Monseigneur, sellainen ajanvietto on vangeille sallittua. Mutta jos teidän ylhäisyytenne haluaa, kiellämme sen häneltä."
"Ei, ei", epäsi Mazarin, joka pelkäsi, että jos hän riistäisi vangilta nämä huvikkeet, jättäisi tämä vankeutensa yhä katkeroittuneempana kardinaalia vastaan siinä tapauksessa että joskus pääsisi pois Vincennesistä. "Tahdon vain tietää, kenen kanssa hän urheilee."
"Monseigneur, hänen seuranaan on vartiovuorolla oleva upseeri, minä tai vankikumppaneita."
"Mutta eikö hän kisaillessaan koskaan lähesty muureja?"
"Monseigneur, teidän ylhäisyytenne ei tuntene sikäläisiä muureja? Ne ovat kuusikymmentä jalkaa korkeita, ja tuskinpa herra de Beaufort vielä on niin väsynyt elämään, että maahan hyppäämällä tahtoisi panna niskansa taittumisen vaaraan."
"Hm!" äännähti kardinaali, alkaen rauhoittua. "Sanotte siis hyvä herra
La Ramée…"
"Että jos herra de Beaufortin ei onnistu muuttua pikku linnuksi, vastaan minä hänestä."
"Varokaa, te sitoudutte vaikeaan vastuuseen", pitkitti Mazarin. "Herra de Beaufort virkkoi sotilasvartiolle, joka vei hänet Vincennesiin, että hän oli usein ajatellut vangitsemisen mahdollisuutta ja siltä varalta keksinyt neljäkymmentä eri pakotapaa."
"Monseigneur, jos niissä neljässäkymmenessä olisi vain ollut yksikään pätevä", vastasi La Ramée, "niin olisi hän jo aikaa sitten vapaana."
"Kas vain, hän ei olekaan niin tyhmä kuin luulin", mutisi Mazarin.
"Monseigneur muuten unohtaa, että herra de Chavigny on Vincennesin kuvernöörinä", jatkoi La Ramée, "ja että hän ei ole herra de Beaufortin ystäviä."
"Totta kyllä, mutta herra de Chavigny poistuukin toisinaan."
"Hänen poistuessaan olen minä paikalla."
"Mutta kun te pistäydytte poissa?"
"Ka, silloin asetan sijaani erään kunnon miehen, joka pyrkii kuninkaalliseksi vankilankaitsijaksi ja vartioitsee huolellisesti, sen takaan. Kolmen viikon aikana, minkä hän on ollut palveluksessani, olen huomannut hänessä yhden ainoan virheen, nimittäin että hän on liiankin kova vankia kohtaan."
"Kuka onkaan se Kerberos?" kysyi kardinaali.
"Muuan herra Grimaud, monseigneur."
"Mitä hän hommasi ennen kuin tuli teille Vincennesiin?"
"Hän oleskeli maaseudulla, mikäli olen hänen suosittelijoiltaan kuullut. Ilkeä luonne johti hänet siellä johonkin selkkaukseen, ja minä luulenkin, että hän haluaisi kuninkaallisen univormun avulla päästä turvaan."
"Kuka on sitä miestä suositellut teille?"
"Grammontin herttuan intendentti."
"Luulette siis, että häneen voi luottaa?"
"Yhtä varmasti kuin itseeni, monseigneur."
"Eihän hän vain ole suupaltti?"
"Voi, hyväinen aika, monseigneur, olin kauan siinä käsityksessä, että hän oli mykkä! Hän puhuu ja vastaa enimmiten merkeillä; näyttää tosiaan siltä kuin olisi hänen entinen isäntänsä vasiten harjaannuttanut häntä siihen."
"No, sanokaa hänelle siis, hyvä La Ramée", virkkoi kardinaali, "että jos hän vartioitsee hyvin ja varmasti, jätetään hänen maaseudulla tapahtunut rikkomuksensa silleen ja hänet puetaan univormuun, joka tuottaa hänelle arvonantoa, samalla kun sen univormun taskuihin pistetään muutamia pistoleja, hänen saadakseen juoda kuninkaan maljan."
Mazarin oli hyvin antelias lupauksissaan; hän oli suoranainen vastakohta kelpo Grimaudille, jota La Ramée ylisti ja joka puhui vähän, mutta toimi paljon.
Kardinaali teki vielä muutamia kysymyksiä La Rämeelle vangista, hänen ruokahoidostaan, kammiostaan ja yösijastaan; niihin vastaili La Ramée niin tyydyttävään tapaan, että kardinaali erosi hänestä melkein tyyten rauhoittuneena.
Kun kello oli nyt yhdeksän aamulla, nousi hän jalkeille, pirskoitteli itseänsä hajuvesillä ja pukeutui sekä lähti kuningattaren luo ilmoittamaan tälle, mitkä syyt olivat häntä viivyttäneet. Kuningatar pelkäsi herra de Beaufortia melkein yhtä paljon kuin kardinaali ja oli miltei yhtä taikauskoinenkin kuin hän. Itävallan Anna antoi hänen sana sanalta kerrata kaikki La Raméen lupaukset ja sen ylistelyn, mitä tämä oli suonut apulaiselleen; kardinaalin lopetettua virkkoi hän puolikovaa:
"Voi, monsieur, miksei meillä ole tuollaista Grimaudia jokaisen ruhtinaamme kaitsijana!"
"Kärsivällisyyttä", vastasi Mazarin, ja hänen huulensa vetäysivät italialaiseen hymyyn, "kenties saammekin niin järjestetyksi aikanaan; mutta sillävälin…"
"Mitä sillävälin?"
"Pidän aina huolta tarpeellisista varokeinoista."
Sitten hän kirjoitti d'Artagnanille, jouduttaakseen tämän paluuta
YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Beaufortin herttuan ajanviettoa Vincennesin linnantornissa
Se vanki, joka tuotti kardinaalille niin suurta levottomuutta ja jonka pakokeinot häiritsivät koko hovin rauhaa, ei aavistanut, mitä pelkoa hänen tähtensä tunnettiin Palais-Royalissa.
Hän huomasi
